Ei tullut joulujuhlaa, tuli ambulanssikeikka sairaalaan
Ei ihan kaikkein mieluisin puhelu kotoa lapsia hoitavilta isovanhemmilta: ”Kävi vähän ikävä juttu. Poika kompastui talon ulko-ovella mattoon ja kaatui ovenkarmiin niin, että otsaan tuli iso haava. Pappa odottaa nyt tuolla alhaalla ambulanssia, ja he menevät sairaalaan tikattavaksi.”
No, kuten kuvasta näkyy, kaikki on nyt hyvin, mutta kyllähän tuollainen säikäyttää kovasti. Lasten piti siis tulla työpaikkani järjestämiin lasten joulujuhliin, ja isäni oli tuomassa heitä juhliin puoli viideksi. Onnettomuus oli sattunut matkalla autolle, kun pienempi oli juossut innoissaan kohti ulko-ovea ja kompastunut kynnysmattoon.
Isompi oli tapahtuneesta kovin järkyttynyt. Hän oli nähnyt kaatumisen ja sen, miten pikkuveljen otsasta valui verta, joka tahrasi vaatteet, kengät ja käytävän. Kuulin asiasta heti, kun isovanhemmat olivat soittaneet ambulanssin. Pudotin kirjaimellisesti työpaperit käsistäni ja lähdin kohti Lastensairaalaa. Soitin myös Rouvalle tapahtuneesta, ja pian istuimme molemmat omissa busseissamme kohti Meilahtea.
Vekki otsassa oli syvä mutta onneksi sen verran siisti, että se saatiin umpeen liimalla ilman tikkejä. Lapsi oli myös ensimmäisen säikähdyksen jälkeen iloinen ja reipas, ja puhuin hänen kanssaan puhelimessa jo ambulanssimatkalla. Ambulanssilla kesti puolestaan sen verran pitkään, että olimme Rouvan kanssa odottamassa potilasta sairaalalla jo paljon ennen kuin hän saapui sinne.
Sinne hän sitten saapui papan sylissä ja hymyili aurinkoisesti iso valkoinen harsorulla pään ympärille kiedottuna.
Tulipa nähtyä samalla myös uusi Lastensairaala, ja jos nyt sairaalakäynti voi olla kiva, niin Lastensairaalassa käynti oli niin kiva kuin sairaalakäynti voi olla. Tilat olivat avarat ja valoisat, ja odotushuoneessa oli paljon leluja.
Joulujuhla jäi siis väliin, mutta yritimme lohduttaa isompaa lasta sillä, että tuleehan niitä, ja että isi voi pyytää, että työkaverit laittavat sivuun niitä herkkuja ja lahjoja, joita juhlissa jaettiin. Ja Joulupukinhan ehtii nähdä vielä Tuomaanmarkkinoillakin. Tärkeintä oli tietysti, että pikkuveljelle ei käynyt mitään pahempaa.
Otsassa on nyt iso kuhmu ja mustelma, ja haavasta jää jokin arpi, mutta muuten voimme huokaista helpotuksesta. Vaan kylläpä voikin viedä voimat tällainen säikähdys ja siihen liittyvä jännitys, vaikka kaikki menisikin hyvin.