Ei tullut joulujuhlaa, tuli ambulanssikeikka sairaalaan

Ei ihan kaikkein mieluisin puhelu kotoa lapsia hoitavilta isovanhemmilta: ”Kävi vähän ikävä juttu. Poika kompastui talon ulko-ovella mattoon ja kaatui ovenkarmiin niin, että otsaan tuli iso haava. Pappa odottaa nyt tuolla alhaalla ambulanssia, ja he menevät sairaalaan tikattavaksi.”

Haava otsassa-2.jpg

No, kuten kuvasta näkyy, kaikki on nyt hyvin, mutta kyllähän tuollainen säikäyttää kovasti. Lasten piti siis tulla työpaikkani järjestämiin lasten joulujuhliin, ja isäni oli tuomassa heitä juhliin puoli viideksi. Onnettomuus oli sattunut matkalla autolle, kun pienempi oli juossut innoissaan kohti ulko-ovea ja kompastunut kynnysmattoon.

Isompi oli tapahtuneesta kovin järkyttynyt. Hän oli nähnyt kaatumisen ja sen, miten pikkuveljen otsasta valui verta, joka tahrasi vaatteet, kengät ja käytävän. Kuulin asiasta heti, kun isovanhemmat olivat soittaneet ambulanssin. Pudotin kirjaimellisesti työpaperit käsistäni ja lähdin kohti Lastensairaalaa. Soitin myös Rouvalle tapahtuneesta, ja pian istuimme molemmat omissa busseissamme kohti Meilahtea.

Haava otsassa-1.jpg

Vekki otsassa oli syvä mutta onneksi sen verran siisti, että se saatiin umpeen liimalla ilman tikkejä. Lapsi oli myös ensimmäisen säikähdyksen jälkeen iloinen ja reipas, ja puhuin hänen kanssaan puhelimessa jo ambulanssimatkalla. Ambulanssilla kesti puolestaan sen verran pitkään, että olimme Rouvan kanssa odottamassa potilasta sairaalalla jo paljon ennen kuin hän saapui sinne.

Sinne hän sitten saapui papan sylissä ja hymyili aurinkoisesti iso valkoinen harsorulla pään ympärille kiedottuna.

Tulipa nähtyä samalla myös uusi Lastensairaala, ja jos nyt sairaalakäynti voi olla kiva, niin Lastensairaalassa käynti oli niin kiva kuin sairaalakäynti voi olla. Tilat olivat avarat ja valoisat, ja odotushuoneessa oli paljon leluja.

Joulujuhla jäi siis väliin, mutta yritimme lohduttaa isompaa lasta sillä, että tuleehan niitä, ja että isi voi pyytää, että työkaverit laittavat sivuun niitä herkkuja ja lahjoja, joita juhlissa jaettiin. Ja Joulupukinhan ehtii nähdä vielä Tuomaanmarkkinoillakin. Tärkeintä oli tietysti, että pikkuveljelle ei käynyt mitään pahempaa.

Otsassa on nyt iso kuhmu ja mustelma, ja haavasta jää jokin arpi, mutta muuten voimme huokaista helpotuksesta. Vaan kylläpä voikin viedä voimat tällainen säikähdys ja siihen liittyvä jännitys, vaikka kaikki menisikin hyvin.

Kommentit (6)
  1. Huh, tuollainen kyllä säikyttää! Onneksi ei käynyt pahemmin.

    Arpiasiaan liittyen toivottavasti lohdullinen oma kokemus: itselleni kävi pienenä samantapainen kaatuminen, ja siitä on muistona liimausarpi keskellä otsaa. Hämmästyttävän vähän siihen kiinnittää huomiota! Itsekin sen usein unohdan, ja jos asiasta tulee puhetta, ihmiset ovat yleensä ihan hämmästyneitä, että ai tollanen, enpä ole huomannut:D Mulla on toinenkin arpi kasvoissa, mutta se on vielä huomaamattomampi leikkausarpi.

    Äitini on taatusti murehtinut molempia arpiani paljon enemmän kuin minä, ja ihan suotta. Nykyään olisi kai myös jotain menetelmiä hioa(?) näitä vieläkin näkymättömämmiksi, mutta itse en ole kokenut tarvetta, niin tarkempi selvittely on jäänyt.

    Paranemisia Poikaselle!

    1. Kiitos! Vielä ei olla päästy kurkkimaan, millainen jälki siellä laastarin alla on. Pieni arpi luo persoonallisuutta, eikös niin? 🙂

  2. Huh, onneksi ei käynyt pahempaa!! Mutta varmana säikäytti kaikki. Aivan hellyyttävänä hän instastoryssasi selitti itse tapahtuneesta 🙂

    1. Niin selitti 🙂

      ”Sitten minä kaaduin näin. Ja ambulanssilla piipaapiipaa viuviuviu…”

      Ja kuka siellä ambulanssissa oli?

      ”Halti!” 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *