En tiedä, mitä tahdon -ikä

Keskustelu siitä, onko vanhempien hermoja raastava ikä taaperoajan jälkeen uhma– vai tahtoikää, on täysin turhaa. Kyseessä on tarkalleen ottaen en tiedä, mitä tahdon -ikä.

Se ilmenee loputtomina ja vaihtelevan turhauttavina keskusteluina, joissa vuorotellen tahdotaan ja ei tahdota jotain ja lopulta tahdotaan ja ei tahdota sitä kyyneleet poskilla.

Esimerkki:

2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Haluatko vettä?”
2-v: ”Ei.”
Minä: ”No ei sitten.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Haluatko vettä? Tässä on vettä.”
2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)
Minä: ”No ei sitten.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Tässä on vettä.” (Ojennan vesimukin takaisin.)
2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)
Minä: ”No ei sitten.”

Tätä voisi jatkaa kai loputtomasti, mutta lopulta vien vesimukin pois, jotta se ei kaatuisi pöydälle, ja sitten kaikki riivaajat pääsevätkin irti.

Samaa dialogia voi soveltaa mihin tahansa: leluun, kirjaan, haarukkaan, riisumiseen, pukeutumiseen, pöntöllä käymiseen, peittoon, xylitol-pastilliin, pipoon.

Hesarissa annettiin hiljattain ohjeita, miten näistä uhmakohtauksista selviää. Vaikein neuvo ei ole kuitenkaan laskea kymmeneen ja pysyä itse viilipyttynä vaan tämä: ”Tunnusta lapsen tahto – Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.”

Yritetäänpä:

2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Haluatko vettä?”
2-v: ”Ei.”
Minä: ”Niin, et halua vettä.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Niin, haluat vettä”
2-v: ”Ei.”
Minä: ”Niin, et halua vettä.”
2-v: ”Vettä, vettä!”
Minä: ”Niin, haluat vettä”
2-v: ”Ei.”
jne.

Tarkoitus olisi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta, mutta nyt on myönnettävä suoraan: En ymmärrä.

En todellakaan ymmärrä, miten tilanteen voisi välttää tai laukaista. Jos tälle kierteelle joudutaan, on vain vietävä kohtaus loppuun, annettava itkun laantua ja odottaa, että lapsi vastaa lopulta myöntävästi, että todella haluaakin vettä. Ja hetkeä myöhemmin hän onkin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hauskaa on (ainakin toisinaan), että nyt meitä on jo kolme jakamassa nämä tilanteet, ja kun kohtaus alkaa myös neiti 6-v pyörittelee silmiään ja toteaa: ”Voi ei, taas se aloittaa tuon.” Sitten voimme luoda toisiimme merkitseviä katseita, kun toinen haluaa ja ei halua asioita pöydän toisella puolella.

Huoh. Lapset. Juuri kun luulet tuntevasi yhden, toinen toimiikin täysin eri säännöillä. Ja kun luulet oppineesi ne, hän pelaakin aivan toista peliä.