Ensimmäinen isänpäiväni

Saan tänään viettää ensimmäistä isänpäivääni. Se tuntuu edelleen jotenkin epätodelliselta, vaikka tyttäremme on jo viikkoa vailla kuusi kuukautta vanha.

img_4728.jpg

Kun hän syntyi, olin 34-vuotias. Olisin varmasti ollut monin tavoin valmis isäksi jo aiemmin, mutta juuri tässä iässä hyvänä puolena on, että oma elämäntilanne on kaikin puolin vakaa. Niin parisuhteen, talouden kuin uran kannalta. Olen ehtinyt jo tehdä, käydä, mennä, tulla ja olla riittävästi, joten en koe, että joutuisin luopumaan mistään lapsen vuoksi.

Olisi silti väärin sanoa, että lapsi ei muuttanut mitään. Totta kai se muutti – aivan kaiken. Omat prioriteetit ovat nyt aivan erilaiset samoin kuin suhtautuminen elämään ylipäänsä. Kun vielä reilu vuosi sitten olin kiukkuinen ja väsynyt keski-ikäistyvä mies, minusta tulikin yhtäkkiä nuori, aktiivinen city-isä. Onnellinen.

img_0492.jpg

Minulle on aina ollut selvää, että haluan lapsen. En oikeastaan edes vauvaa vaan lapsen, jonka kanssa voin tehdä ja jolle voin näyttää ja kertoa asioita. Vauva-aika on enemmän äidin juttu. Isä voi hoitaa lasta pari kerta viikossa, kun äiti on harrastuksissaan, mutta isän rooli on kuitenkin enemmänkin äitiä tukeva. Siksi odotan kovasti jo sitä aikaa, kun hän puhuu ja kävelee ja mikä tärkeintä: syö sellaista ruokaa, jota minäkin voin tarjota.

Olen päättänyt jo kauan ennen kuin lapsesta oli tietoa, että jos jonain päivänä tulen isäksi, haluan jäädä joksikin aikaa kotiin hoitamaan lasta. Olen jo nyt huomannut, että on ikävää, että työpäivisin ehdin nähdä lasta vain pari tuntia päivässä, ja joinain päivinä hän on jo nukkumassa, kun tulen kotiin.

Ensi keväänä roolit ovat sitten toisin päin, sillä minä jään hoitovapaalle reiluksi puoleksi vuodeksi.

img_7748_-_version_2.jpg

Häviävän pieni osa isistä pitää hoitovapaata, ja yllättävän moni jättää käyttämättä myös isäkuukauden. Taloudelliset syyt varmasti painavat, mutta monet isät eivät yksinkertaisesti halua jäädä kotiin. Taustalla voi olla pelkoa hoitovapaan vaikutuksesta omaan urakehitykseen tai ihan vain kollegoiden ja esimiesten asenteet. Tai omat.

Oma työnantajani ja kollegani ovat suhtautuneet ilmoitukseeni positiivisesti. Niin, ilmoitukseen. Perhevapaiden pitäminenhän on ilmoitusluontoinen asia, josta ei tarvitse neuvotella.

Itse olen ajatellut, että olen ehtinyt tehdä tähän ikään mennessä niin paljon töitä, että maltan kyllä olla niistä pois vähän aikaa. Työt eivät lopu tekemällä, ja tätä vauva-aikaa ei saa takaisin. Odotan jo kovasti ensi kevättä ja kesää.

kuva_5.jpg

En ymmärtänyt aiemmin, miten voimakas tunneside omaan lapseen voi liittyä.

Se saattaa iskeä keskellä työpäivää fyysisenä ikävänä ja äkillisenä huolena. Pelkkä ajatus siitä, että hänelle kävisi jotain pahaa, tuntuu kuristavana tunteena kurkussa. Monena päivänä pyydän Rouvaa lähettämään minulle keskellä päivää kuvan tytöstä. Sitten ihastelen kuvaa ja näytän sitä työkavereille.

Hänen hymynsä ja naurunsa ovat parasta, mitä tiedän. On ihmeellistä nähdä hänessä omia ja vaimoni piirteitä. Kun hän nukkuu pienet huulet törröllään puristaen uniriepuaan, saatan vain katsella häntä ihastellen.

Ja mietin, miten juuri me olemmekin saaneet maailman kauneimman pienen tytön.

nukkuva.jpg

Hienoa isänpäivää kaikille, erityisesti niille, jotka viettävät päivää ensimmäisen kerran. Tämä päivä on meidän.

***

Olen vilpittömän hämmentynyt ja otettu blogini saamasta huomiosta.

Lue haastatteluni

Tämän päivän Helsingin Sanomissa: Urbaani isä bloggaa elämästään

Taloussanomat.fi:ssä: Nyt puhuvat isät: En halua olla pelkkä iltaisä

Useammassa kaupunki- ja paikallislehdessä, esim. Suur-Jyväskylän lehti: Miehet pohtivat blogeissa isyyttä

Kommentit (25)
  1. Kaunis kirjoitus, josta tunnistan monta samaa asiaa ja ajatusta kuin omassa elämässä. Sain esikoiseni 29-vuotiaana mutta olin ehtinyt tehdä töitä jo paljon, välillä jopa liikaa. Saavuttanut asioita joista olin haaveillut. Siksi en kokenut vaikeuksia jäädä äitiyslomalle vaan halusin nauttia siitä koska tiesin että sitä ei tulisi kestämään kovin kauan. Nyt kun tyttäreni on jo 2,5-vuotias tuntuu että aika on kulunut aivan liian nopeasti. Vaikka haluan tehdä töitä samaan aikaan kaipaan lastani jos ehdin kotiin vasta kun hän mennyt nukkumaan. Ja hän on yhä kauneinta mitä tiedän. Suurin rakkauteni.

    M

  2. Suurkiitos kaikille onnitteluista, tykkäyksistä, superpositiivisista ja kannustavista kommenteistanne ja tietysti tervetuloa kaikille, jotka eksyitte ensimmäistä kertaa tälle palstalle!

    Minun ei ollut oikeastaan alun perin edes tarkoitus julistaa koti-isyyttä juuri tässä isänpäivän jutussa, mutta sitten se tuli jotenkin esiin Hesarin haastatteluissani ja vielä korostetummin Taloussanomissa. Ja siitä se ajatus sitten lähti 😉

    Palaan tähän aiheeseen, kun asiasta on mustaa valkoisella työnantajien kanssa. Omille esimiehilleni sentään kerroin suunnitelmista ennen kuin he lukivat asiasta tuosta pikku paikallislehdestämme 🙂

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *