Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #45

Arvaat varmaan jo, mikä on ollut Rouvan keittiön pääraaka-aine toukokuussa. Kyllä, parsaa syödään tällä hetkellä kaikissa mahdollisissa muodoissa: sellaisenaan, wokattuna, salaatissa, munakkaassa ja jopa pizzassa! Poimipa muuten talteen myös parsapizzan alla olevan marinoidun siian resepti, joka on saanut inspiraationsa Ravintola Sikke’sin vastaavasta annoksesta!

Gastronaatti - Parsapizza

”Pizza näyttää ihan vapulta 🌿 Hapanjuuripohja, päällä parmesaaniraasteesta ja ranskankermasta sekoitettu tahna, parsaa, kevätsipulia ja mozzarellaa. Riemukasta vappua 🎈 #keittiössänyt#vappu #pizza #vappupizza#hapanjuuri #hapanjuuripizza #parsa#parsaa #parsahulluus

Gastronaatti - Marinoitu siika

”Söin Sikke’sissä aivan mahdottoman hyvää valkoviinietikalla kypsytettyä siikaa, ja oli pakko kokeilla tehdä jotain sen kaltaista kotonakin. Olen raakakypsyttänyt kalaa sitruunalla ja limetillä, mutta etikka oli ihan uutta.
Poistin ruodot nahattomista siikafileistä (yhteensä noin 300 g), leikkasin fileet paloiksi (saksilla), levitin vadille yhteen kerrokseen ja valutin sitten päälle suolalla maustettua valkoviinietikkaa (3/4 dl valkoviinietikkaa & 1 tl suolaa) ja nostin kalat jääkaappiin kypsymään. Kypsymisaika riippuu fileiden paksuudesta, kannattaa valita mahdollisimman ohuet, näissä meni vajaa pari tuntia. Kala on kypsää, kun se muuttuu läpikuultavasta valkoiseksi.
Taputtelin kypsästä kalasta valkoviinietikan talouspaperiin (Sikke opasti, ettei se saa maistua etikalta), levitin kalapalat lautaselle, lorautin päälle oliiviöljyä, lisäsin muutaman lehtipersiljan lehden ja jauhoin lopuksi pikkuisen suolaa ja mustapippuria.
Nuorison mielipiteet jakautuivat.
”Äiti, maailman parasta kalaa”, iloitsi kuusivuotias. ”En tykkää tästä”, arvioi kaksivuotias.
Hyvää viikonloppua, kalalla tai ilman ✨
#keittiössänyt #siika #pikkelöitysiika#marinoitusiika #alkupala#valkoviinietikka

Gastronaatti - Valkoinen parsarisotto

”Jouduin eilen hyvästä hapanjuurisimayrityksestä huolimatta simaostoksille halliin, ja vihanneskaupasta bongasin valkoista parsaa. Kerran keväässä on saatava siitä risottoa, ja mikä olisi ollut parempi hetki kuin näin vappuna! Tuossa lautasen keskellä ei sitten ole peukalo, vaikka nopealla vilkaisulla saattaa siltä näyttää 🙈
Valkoista parsaa tulee tehtyä harvemmin, sillä se on pakko kuoria, muuten hetulavalaan tavoin jokaisen kuoren ja tikunpalan bongaava esikoisemme kieltäytyy syömästä.
Valkoisia parsoja oli puoli kiloa. Napsaisin taivuttamalla kuivat tyvet pois ja kuorin parsat koko matkalta. Roippeet nostin kattilaan, lisäsin uuden valkosipulin kuoria (sitäkin löytyi vihanneskaupasta 💚) ja timjamia ja runsaan litran vettä ja annoin kiehua puolisen tuntia. Lopuksi siivilöin liemen ja lisäsin siihen 1 tl suolaa.
Liemen kiehuessa hienonsin parsat nuppuja lukuunottamatta, pari pienehköä sipulia ja kolme uuden valkosipulin kynttä. Kuullotin sipulin öljyn ja voin seoksessa, lisäsin parsat nuppuja lukuunottamatta ja valkosipulin ja paistoin hetken. Sitten lisäsin 4 dl Arborio-riisiä ja kuullotin hetken, niin että riisi muuttui läpikuultavaksi. Sitten lisäsin liemen kolmessa erässä ja annoin kiehua välillä sekoitellen niin kauan, että riisi oli melkein kypsää. Puristin puolen sitruunan mehun, leikkasin nuput ohuiksi viipaleiksi ja lisäsin kattilaan. Otin kattilan liedeltä ja lisäsin lopuksi 100 g raastettua parmesaanijuustoa, jääkaapista bongaamani noin kolmanneksen jämän ranskankermapurkista ja puoli teelusikallista suolaa.
Lautasella rouhaisin pinnalle mustapippuria.
Upposi, kaikille ✨
#keittiössänyt #parsa #valkoinenparsa#parsarisotto #risottoperhe#kevätruokaa

Gastronaatti - Raparperipaistos

”Raparperipaistoskausi auki 🔥 Riemukasta viikonloppua ✨
#keittiössänyt #raparperipaistos#raparperi #raparperihulluus #iltapala#jälkkäri

Gastronaatti - Timjamiperunat

”Timjamipotut matkalla uuniin 🔥 Ja ihan kohta saa uusia perunoita 🙌🏻 Missä muodossa sinä syöt pottuja mieluiten? #keittiössänyt#uunipotut #timjamipotut

Gastronaatti - Viimeiset veriappelsiinit

”Uskomatonta mutta totta: onnistuin venyttämään veriappelsiinikautta TÄNNE asti 🔥 Tänä vuonna veriappelsiineja on myyty pidempään kuin muina vuosina, tai ainakaan aiemmin en ole nähnyt niitä kaupoissa huhtikuun lopussa. Viimeinen satsi ostettiin pari viikkoa sitten, ja tämä vihoviimeinen pääsi lautaselle basilikan kanssa kuten The Way -ravintolassa. Aivan ihana makupari, kannattaa painaa mieleen 🌿
Nähdään taas tammikuussa! #keittiössänyt #veriappelsiinihulluus#veriappelsiini #kaudenviimeiset

Gastronaatti - Parsamunakas

”Puutarhahommat ovat vieneet tällä viikolla niin mukanaan, että tänään syötiin illalliseksi munakasta 😁Parsasta kumminkin, kun olen jo näin rentoutunut, että raaskin käyttää sitä siihen.
Tässä ohjeehko, jos vaikka innostut tekemään viikonlopun aamiaiselle. Taivuttelin parsojen (500 g) kuivat tyvet pois ja leikkasin ne sitten suupaloiksi. Hienonsin kaksi valkosipulinkynttä ja paistoin valkosipulia hetken öljyssä pannulla. Sitten lisäsin parsat nuppuja lukuunottamatta ja paistoin muutaman minuutin ja lopuksi lisäsin nuput ihan hetkeksi. Sitten maustoin parsat kevyesti suolalla ja pippurilla ja kaadoin ne pannulta lautaselle odottamaan. Vatkasin kolmen (voisi olla neljäkin, oma pannuni vain on niin pieni) kananmunan rakenteen rikki, maustoin suolalla, pippurilla ja kourallisella tuoretta basilikaa. Lopuksi lisäsin noin puolet parsoista munien joukkoon ja kaadoin seoksen pannulle paistumaan pienellä lämmöllä kannen alle, siten välttää kääntämisen. Kun munakas oli kypsä, lisäsin loput parsat pinnalle.
Ihanaa kevätviikonloppua, nautitaan vihreydestä ja valosta 🌿☀️ #keittiössänyt #munakas #parsa#parsamunakas

Gastronaatti - Paahdetut paprikat

”Viikko on hyvä aloittaa paahtamalla 🔥 #keittiössänyt#paahtajanainen #paprika #uunipaprika

Gastronaatti - Tomaattifetasalaatti

”Kevät etenee, herkut paranee: tomaattia, hyvää fetaa, basilikaa, suolaa, pippuria ja oliiviöljyä, muuta ei tarvita 🌿
#keittiössänyt #tomaatti #feta #basilika#melkeinkesä

Gastronaatti - Nektariinihillo

”Juuri harmittelin, kuinka kaikki hillot on syöty paria omppupurkkia lukuunottamatta, mutta katso mitä löytyi äidin kellarista: purkillinen nektariinihilloa 😛 Tämä hillolaatu kannattaa lisätä to do -listalle, kun nektariinikausi alkaa, ja se on ihan pian 💃
Tykkäätkö sinä nektariineista ja mitä niistä teet vai syötkö ihan sellaisenaan?
#keittiössänyt #nektariinihillo#löytökellarista

Gastronaatti - Parsawokki

”Vielä muutama vuosi sitten en olisi mitenkään raaskinut wokata parsaa tavallisena torstai-iltana, mutta niin sitä vain ihminen kasvaa ja kehittyy ja tuosta noin vain pätkii parsat suupaloiksi ja paistaa pannulla inkiväärin ja valkosipulin kanssa. Sekaan katkarapuja, joiden avulla lapset saa syömään mitä tahansa ja lehtipersiljaa, jota oli jääkaapissa. Ja niinkin villiksi heittäydyin, että maustoin riisin keitinveden suolan lisäksi kurkumalla. Kaikenlaista!
Voiko sun mielestä parsaa syödä arkena vai onko se juhlaruokaa? 🌱
#keittiössänyt #parsa #parsaa#parsaaa #parsahulluus #parsawokki#arkiruoka

Gastronaatti - Sydänkananmunaleipä

”Paistelin tämmöisiä kananmunaleipiä jo lapsena 80-luvulla, sillä muistikuvieni mukaan tämmöinen ihmeellinen ruoka esiteltiin jossakin Aku Ankkaan liittyvässä keittokirjassa. Mutta missä? Muistaako kukaan?
Rentoa sunnuntaita 🍳
#keittiössänyt #kananmuna#kananmunaleipä #munaleipä#egginthehole #sunnuntai

Gastronaatti - Lohkoperunat ja pikadippi

”Seuraava pieni suuri ruokaidea: laita korkeaan kannuun desi turkkilaista jogurttia, puoli pakettia fetaa (100 g) ja puoli desiä lehtipersiljaa ja surauta tasaiseksi. Kaavi kastike kulhoon ja nosta jääkaappiin maustumaan hetkeksi. Dippaa kastikkeeseen vaikka uunipottuja 🌿
#keittiössänyt #fetakastike #uunipotut#dippi #feta #peruna

Gastronaatti - Fenkolisalaatti

”Pieni suuri ruokaidea: leikkaa fenkoli tosi ohuiksi siivuiksi, mieluiten mandoliinilla, laita kulhoon, lorauta päälle oliiviöljyä, rouhaise suolaa ja nyt tärkein: rutistele raivoisasti hetki käsin ja jätä vartiksi maustumaan.
I h a n a a 🌿
#keittiössänyt #fenkoli #fenkolisalaatti#vege #salaatti

Gastronaatti - Varsikukkakaalit

””Kaupungissa on uusi it-vihannes”, julisti Bon Appétit -lehti viikko sitten uutiskirjeessään ja innokkaasti klikkasin katsomaan. New Yorkin uusi vihannes paljastui varsikukkakaaliksi, joka rantautui meille jo vuosi sitten. Muina edelläkävijöinä täällä paahdoin tänään tuota oliiviöljyssä ja suolassa pyöriteltyä kohukasvista 175-asteisessa uunissa, seitsemän minuuttia, ja raastoin heti uunista ottamisen jälkeen pinnalle ohuen kerroksen parmesaania. Nättiä on, eikö? 🌿 #keittiössänyt#varsikukkakaali #paahtajanainen

Gastronaatti - Ohra-parsasalatti

”Parsasalaatti näyttää ihan pääsiäiseltä 🐣 Pohjalla keitettyä ohraa, jonka maustoin oliiviöljyllä, sitruunamehulla, suolalla ja lehtipersiljalla. Pinnalla puntti uunissa paahdettuja parsoja, kolme kananmunaa, muutama kierros mustapippuria myllystä ja lisää lehtipersiljaa 🌿 #keittiössänyt#parsasalaatti #pääsiäissalaatti #parsa#parsaa #parsaaa #pääsiäinen#pääsiäinen2019 #parsahulluus

Kaikki kuvat yllä Rouvan Instagram-tililtä: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:

Gastronaatti 2 -kirjamme löydät täältä: notofupublishing.com.

koti ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *