Helsingin makuja Murussa

Kaupallinen yhteistyö: Taste of Helsinki

En ole varsinainen festariluuta, mutta yksi festari on merkitty kalenteriini jo hyvissä ajoin: Taste of Helsinki.

Kulinaristinen festivaali järjestetään nyt viidettä kertaa, ja aiomme suunnata sinne myös itse viidennen kerran. Jopa tyttömme odottaa tapahtumaa: onhan hänkin käynyt siellä jo neljänä vuonna, ja hän aikoo käyttää siellä sen yhden Taste of Helsinki -markkansa, jonka hän oli jemmannut omaan pikku laukkuunsa viime kesänä.

Kävimme viime viikolla Rouvan kanssa tutustumassa yhden Taste of Helsinki -ravintolan annoksiin jo etukäteen ja ravintolan omissa tiloissa. Söimme siis herkullisen illallisen viineineen Ravintola Murussa (Fredrikinkatu 41).

IMG_3867-2.jpg

Viinit toki tarjoiltiin vain itselleni, ja Rouva sai maistella alkoholittomia juomia. Hänen alkujuomansa oli herukanlehdistä tehtyä kuohujuomaa, ja pääruokien kanssa tarjottiin erilaisista teelaaduista ja viinirypälemehuista tehtyjä viininkorvikkeita. Rouva piti niitä raikkaina ja yllättävän kivoina.  

IMG_3882-2.jpg

Illallisen alkuruoka oli samainen Kanikroketti ja dijonnaise (karkealla sinapilla maustettu majoneesi), jota tarjoillaan myös Taste of Helsingissä. Erittäin maukas ja suositeltava annos! Dijonnaise oli kivan sinappinen ja kroketti päältä rapsakka ja sisältä pehmeä.

IMG_3912-2.jpg

Väliruoaksi saimme lajitelman Murun artesaanileikkeleitä ja pikkelöityjä sieniä ja kasviksia, Charcuterie. Myös tämän kaltainen annos on tarjolla Taste of Helsingissä. Rouva joutui kyllä jättämään lihat väliin, sillä ilmakuivattuja lihoja ei suositella raskaana oleville.

IMG_3919-2.jpg

Pääruoka oli siikaa, joka tarjoiltiin jättikatkaravun, rapuliemen, valkoisen parsan ja villiparsan kanssa. Erinomaista sekin. 

IMG_3939-2.jpg

Ennen jälkiruokaa tarjolla oli vielä juustot kirsikkahillokkeen ja näkkärin kanssa. 

IMG_3961-2.jpg

Jälkiruoan kanssa Rouva maisteli rusinamehua.

IMG_3965-2.jpg

Itse sain vastaavasta mehusta tehtyä jälkiruokaviiniä.

IMG_3968-2.jpg

Ja se jälkiruoka oli, kuten kuuluukin, alkukesän herkku: panna cottaa raparperin kanssa.

IMG_3985-2.jpg

Taste of Helsinkiä pitää odotella vielä muutaman viikon ajan. Tapahtuman ajankohta on 16. – 19.6., ja teltat levittyvät jälleen Kansalaistorin puistoon Musiikkitalon viereen.

Murun lisäksi paikalla ovat myös Ask, Bistro O Mat, Grön, Hella ja Huone, Kolmon3n, Pastor, Sinne, Toca ja Ö Restoran Tallinnasta.

Kaikkien ravintoloiden menut on jo julkaistu, ja ne löytyvät Taste of Helsingin sivuilta: http://www.tasteofhelsinki.fi/.

Nähdään ToH:issa! Sitä ennen pitäisi kyllä saada vielä yksi vauva maailmaan, niin hänkin pääsee festaritunnelmaan.

Kommentit (4)
  1. Jee, toivottavasti nähdään vauvojen kanssa Taste of Helsingissä! ja tsemppiä Rouvalle loppusuoralle <3 

  2. Vaikuttaa tosi hyvältä – en ole aiemmin tuolla käynyt, mutta nyt voisi allokoida jo kalenteriin. Voitko vähän referoida miten tuo lippusysteemi toimii: onko siis erikseen sisään pääsymaksu ja jokaisesta annoksesta maksetaan erikseen vai kuuluuko pääsymaksuun jo tietty määrä annoksia? Yritin katsoa tuolta nettisivuilta, mutten päässyt jyvälle asiasta.

    1. Pääsylipun lisäksi tarvitset ”markkoja” eli poletteja, joilla annokset maksetaan. Yksi markka on yhden euron arvoinen, ja annokset maksavat tyypillisesti 5 – 6 markkaa, mutta kalliimpiakin annoksia on. Tiketti myy ”Pääsylippu + 25 markkaa”-paketteja, jolla saat siis noin neljä annosta, ja samoilla markoilla ostetaan myös juomat. Markkoja voi tietysti ostaa lisää tapahtumasta paikan päällä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *