Hyvä kaupunkilapsuus

Kävin tänään kolmen muun bloggarin kanssa tapaamassa Helsingin Vihreiden kaupunginvaltuustoryhmän edustajia kaupungintalolla. Tilaisuuden teemana oli keskustella vihreiden Kaupunkilapsuus-teeseistä.

Keskustelu pyöri pitkälti lasten päivähoidon ympärillä, ja siinä käsiteltiin mm. päiväkotien käyttöasteita, henkilökunnan pätevyysvaatimuksia, henkilökunnan vaihtuvuutta sekä sitä, miten paljon tilaa per lapsi päiväkodissa on oltava ja miten siitä ollaan nipistämässä yhtä neliömetriä pois.

Paljon puhuttiin myös siitä kaikkein vaikeimmasta asiasta eli päiväkotipaikkojen riittämättömyydestä tietyissä kaupunginosissa. Sivuttiinpa myös paljon tunteita herättänyttä kysymystä muskaritoiminnasta päiväkotipäivän yhteydessä. Sain ihan hyvät perustelut sille, miksi kaupunki on sen kieltänyt.

Tunti vierähti niin nopeasti, että muut teesit jäivät lähes käsittelemättä ja teesien ulkopuolisiin aiheisiin ei päästy lainkaan. Käsittelemättä jäivät sekä ne asiat, mitkä Helsingissä ovat hyvin ja toisaalta, mitä kaikkea muuta hyvään kaupunkilapsuuteen kuuluu päivähoidon lisäksi.

Pitää siis sanoa vielä, että vaikka emme saaneetkaan juuri sitä päivähoitopaikkaa, jota alun perin haimme, olemme hyvin tyytyväisiä tyttäremme päiväkodin toimintaan, ja tyttöhän siis viihtyy päivähoidossa erinomaisesti.

Haluaisin kiittää kaupunkia myös leikkipuistoista ja kesäisistä puistolounaista.

Joukkoliikennekin toimii kaupungissa erinomaisesti, ja rattaiden kanssakin liikkuminen on helppoa – periaatteessa. Pääsääntöisesti Helsinki on helppokulkuinen ja esteetön, mutta joissain paikoissa rattaiden kanssa törmää erikoisiin ratkaisuihin. Kuten Hakaniemen metroasemalla, jossa on mentävä kolmella hissillä ennen kuin pääsee laiturille. Ja se yksi hissi on tooooodella hidas.

Onneksi sentään lähes kaikki raitiovaunut ovat nykyisin matalalattiaisia, ainakin osittain.

* * *

Mutta on hyvä kaupunkilapsuus muutakin.

Yksi lempiaiheistani on asenneilmasto, joka on tietysti abstrakti ja hyvin vaikeasti muutettava asia. Käytin joskus blogissani termiä lapsivihamielisyys ja sain siitä ristiriitaista palautetta: toiset komppasivat kun taas toiset valistivat, että ei Suomessa olla sen vihamielisempiä kuin muuallakaan.

Kyllähän se olikin tarkoituksellisesti kärjistetty termi enkä itse ole törmännyt vastaavaan kohteluun kuin vaimoni. Hänhän esim. kerran ”tukki koko Kallion kirjaston” lastenvaunuillaan.

Ehkä tässäkin voi olla kyse siitä, miten herkiksi omat anturit on viritetty. Jos minä lähden vaikkapa lapsen kanssa kauppaan tai ravintolaan, en yksinkertaisesti skannaa muita ihmisiä ja tarkkaile, näyttääkö joku häiriintyneeltä. Toisaalta kiinnitin kyllä viime kesänä Italiassa huomiota siihen, miten ylitsepursuavan ihastuneita paikalliset olivat nähdessään lapsemme. Eikö ole aika surullista, että koen poikkeuksellisena, että tarjoilijat, teinitytöt, nuoret miehet ja toiset ravintola-asiakkaat hymyilevät ja vilkuttavat lapselle?

Asenneilmastoon kaupunki ei voi tietenkään vaikuttaa vaan se lähtee kaupunkilaisista itsestään. Mitä enemmän jokainen meistä vanhemmista ottaa lapsensa mukaan joka paikkaan, sitä helpompaa ja luontevampaa se on jatkossa myös muille.

 * * *

Kaupunki voi tietysti vaikuttaa kaupunkiympäristöön. On ollut kiva havaita, että esim. pyöräteitä on alettu viime vuosina parantaa, mutta aika kaukana ollaan siitä, että itse uskaltaisin pästää tyttäreni ajelemaan pyörällä kaupungille yksinään muutaman vuoden päästä.

Luonto on se, mitä on vaikea tuoda kaupungin keskustaan, mutta aika vihreä kaupunkihan Helsinkikin on. Puistoja on paljon, ja meidänkin kotimme läheiset puistot ovat varmasti tulevina vuosina suosiossa, varsinkin kesällä.

Voisihan täällä tietty olla vielä vaikka jotain kaupunkiviljelypaikkoja.

* * *

Mutta kaiken kaikkiaan ajattelen, että hyvä lapsuus muodostuu aivan jostain muusta kuin asuinpaikasta. Itse olemme valinneet kaupunkiasumisen, eikä mielissämme ole pienintäkään haavetta omasta tontista, rivitalonpätkästä tai omakotitalosta. Tyttömme ei ehkä pääse kotiovelta kirmaamaan metsään, mutta uskon kaupungin hyvien puolien voittavan sen puutteet.

Ja eikös niin, että lapsella on hyvä olla siellä, missä vanhemmillakin?