Hyvästit kotilohautomolle
Rouva pääsi viikonloppuna harppauksen lähemmäksi himoitsemansa pionipenkin perustamista.
Kasvihuoneemme vieressä oli aiemmin kotilohautomoksi kutsumamme puska, jossa kasvoi runsaasti kuunliljaa, jota kotilot rakastavat, ja koristeheinää, joka tarjosi suojaisan piilopaikan niille. Vaan ei ole enää.
Peipistä tuskin pääsee eroon, mutta kuunliljan juurakot on nyt annettu Rouvan työkaverille, lipstikat siirretty toiselle puolelle mökkiä ja metsämansikat pelastettu toisiin penkkeihin.
Tyttönenkin osallistui innokkaasti puutarhatöihin, puuhaili välillä omia hommiaan, kävi leikkimässä keinukentällä muiden lasten kanssa ja palasi jälleen auttamaan haravoinnissa.
On mahtavaa nähdä, miten hienosti hän viihtyy mukana mökillä ja nauttii siitä, miten hän voi juoksennella pihalla vapaasti. Meillä kun ei omassa kodissamme ole minkäänlaista mahdollisuutta päästää häntä vapaasti ulkoilemaan vielä vuosi… kymmeneen. Tai kahteen.
Itselläni aika meni lähinnä viimevuotisten perennanvarsien katkomiseen ja haravointiin. Sain sentään perjantaina vietyä ison kasan romulautaa jätelavalle ja aiemmin viikolla korjattua myös kasvihuoneen katon, josta tuuli oli puhaltanut kaikki pleksit irti talven aikana.
Kasvihuoneeseen ei kyllä päästä vielä siirtämään mitään, sillä alkavalle viikolle on luvattu yöpakkasia. Myös sunnuntaina ilma oli erittäin viileä, vaikka aurinko paistoikin kauniisti.
Siinä missä tyttönen on yksi tämän mökkijutun voittajista, pieni poikanen joutuu tyytymään sivusta katseluun. Vaikka kuinka ajattelimme, että on hauskaa olla koko perheen kanssa keväällä ja tulevana kesänä puutarhamökillä, yksi perustavaa laatua oleva kysymys on ratkaisematta: mihin ihmeeseen tämä mini-ihminen laitetaan? Ei hän voi rattaissakaan istua koko kevättä ja kesää. Mitenkäs te muut pihalliset, puutarhalliset ja vauvalliset ihmiset olette tämän asian ratkaisseet?
Loppuun vielä yksi päivän aikana syntyneistä tytön taideteoksista. Vesiväriä, tussia, eläviä kukkia ja liimapuikkoa paperilla.
