Ilta Sirkus Finlandiassa

Sirkus Finlandia on niitä asioita, jotka tuntuvat olleen olemassa aina. Siitäkin huolimatta muistan itse käyneeni Sirkus Finlandia vain kerran, joskus noin kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt, sirkuksen ollessa Kaisaniemessä lokakuun ajan, päätin korjata tilanteen ja viedä myös tytön tutustumaan sirkukseen.

IMG_1224.jpg

Tyttö oli nähnyt sirkuksen mainoksia kaupungilla, ja on kysellyt jo useamman viikon, milloin hän pääsisi sirkukseen. Ei hän tiennyt lainkaan, mistä on kyse, mutta oli kai kuullut päiväkodissa puhuttavan siitä. Ja jotain hauskaahan sen oli oltava!

”Isi, milloin mennään sirkukseen?” 

Tänään yllätin hänet ja kerroin, että menemme sinne vielä myöhemmin samana päivänä!

IMG_1251.jpg

Jos ei tyttö tiennyt, mitä odottaa, en kyllä oikeastaan minäkään. Epäilin, että näemme jonkin klovnin ja akrobaatteja, mutta koska en ollut etukäteen tutustunut ohjelmaa, jokainen numero tuli yllätyksenä.

Show’n huippukohdat olivat lähes hypnoottinen Astronaut-kuolemanpyörä, hula-hula-vanteita käsittämättömän taitavasti pyörittänyt Monastyrsky-nimellä kulkeva atleetti sekä Cheban-ryhmä, joiden keinu singautti akrobaatit lähes teltan kattoon saakka!

IMG_1352-2.jpg

IMG_1315.jpg

IMG_1425.jpg

Tunnelmaa esitysten välissä piti yllä amerikkalainen Michelle-klovni. Olipas hauska nähdä naisklovni, ja hän oli vielä erittäin hyvä!

IMG_1488.jpg

Väliajalla sai ratsastaa…

IMG_1361-2.jpg

…ja syödä tikkaria, harvinaista herkkua.

IMG_1376.jpg

Hämmästyin nähdessäni lavalla myös merileijonia. Vaikka niiden ohjelmanumero olikin hauska, tällaisten eläinten kuljettaminen sirkuksen mukana tuntuu jotenkin erikoiselta eikä olen ihan tätä päivää. En toki tiedä, mikä kyseisten yksilöiden tarina on ja mikä olisi vaihtoehto niiden sirkusuralle.

IMG_1493.jpg

Luulen, että seuraavaa sirkusretkeä ei tarvitse odottaa kolmeakymmentä vuotta.

Eiköhän tulla ensi syksynä uudelleen! En minä ainakaan pane sitä lainkaan pahakseni.

IMG_1335.jpg

Kommentit (11)
  1. Sirkuspuolelta voin varauksettomasti suositella Hurjaruuthin vuosittaista Talvisirkusta. Se kuului meidän jouluperinteisiimme jo ennen lapsen syntymää ja nyt muutaman vuoden tauon jälkeen olemme menossa sinne tytön kanssa, kun hän (toivottavasti) on riittävän iso.

    Huikeaa taituruutta, hienot originaalimusiikit, tonttuja ja sika.

  2. Olen ollut katsomassa sirkus Finlandiaa kahdeksan vuoden aikana viidesti ja ainut eläin, joka on ollut mukana on ollut hevonen. Siksi nyt hiukan hämmentää tuo, että siellä olisi nyt ollut merileijonia. Olin meinaan siinä uskossa, että eläimet ovat väistymässä ja ihmiset hoitaisi homman. Joskus muksuna kun kävin niin oli paljon eläinnumeroita ja nyt viime vuosina tosiaan max yksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *