Isänpäivän parhaat lahjat

Isänpäivä oli sangen leppoisa, ja se alkoi tukevalla aamiaisella, kuten arvata saattaa.

Isänpäivä-1.jpg

Croque Madame -leivät ovat meillä jo sellainen klassikko sekä isänpäivänä että äitienpäivillä, että meillä ei oikein muuta osaa edes ajatellakaan. Nyt kyllä heitin ilmaan, että entäpä, jos ensi äitienpäivänä tarjolla olisikin jotain muuta? Tässä on puoli vuotta aikaa miettiä, mitä se voisi olla.

Isänpäivä-2.jpg

Päiväkodin ansiosta isänpäivää vietetään kahdesti: tälläkin kertaa ensin perjantaiaamuna päiväkodin isänpäiväaamiaisella ja tietysti varsinaisena isänpäivänä.

Myös kortteja ja lahjoja tuli siis tuplasti, vaikka tyttö yrittikin pilke silmäkulmassa juksata, että saan sunnuntaiaamuna vain risuja.

Isänpäivä-9.jpgIsänpäivä-10.jpgIsänpäivä-3.jpgIsänpäivä-4.jpg

Isänpäivänä kuulemma kuuluisi saada lahjaksi miesten kirjoittamia sotakirjoja. Onneksi perheemme muut jäsenet eivät ole tällaista hoksanneet ja sain lahjaksi huomattavasti mieluisampia asioita.

Kuten reppuun kiinnitettävän isänpäivätupsun. Siinä on myös heijastinlankaa, mutta se ei aivan taida täyttää kaikkia varsinaisen heijastimen vaatimuksia.

Isänpäivä-8.jpg

2-v oli puolestaan askarrellut päiväkodissa kimalteisen tuikkulyhdyn.

Isänpäivä-7.jpg

Ainoa varsinainen toiveeni oli saada pelata lisää Settlers of Catania Rouvan ja tytön kanssa, ja se toive toteutettiin sunnuntaina jopa kahdesti. Hävisin molemmat pelit reippaasti.

Isänpäivä-6.jpg

Paras lahja löytyi kuitenkin aamiaispöydästä. Se oli lippu Queen-yhtyeestä kertovan Bohemian Rhapsody -elokuvan näytökseen vielä samana iltana. Lahjaan sisältyi myös leffanaposteltavia: tytön valitsemia karamelleja ja itse paahdettuja manteleita.

Isänpäivä-5.jpg

Lahjat olivat hyvin mieluisia, ja varsinkin leffalippu erinomaisesti keksitty! Olin nimittäin puhunut, että haluaisin nähdä leffa mutta että ”ei siihen varmaan ole oikein aikaa”. Nyt oli, kun se oli varta vasten järjestetty!

Eikä siinä kaikki: pääsen vielä amerikkalaiseen parranajoon Frankiesilla.

Isänpäivä-11.jpg

Siinä siis valmiiksi vinkkejä ensi vuoden isänpäiväksi, jos jostain sattuu löytymään joku toinenkin isä, jota eivät sotakirjat hirveästi kiinnosta. Toimivat varmasti myös jouluna.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *