Itsekäs isä ja kapeat käytävät

Kun liikkuu kaupungilla lastenvaunujen kanssa, kaupungin näkee aivan uusin silmin. Oho, tuossa metron sisäänkäynnissä ei olekaan hissiä. Oho, onkos jossain luiska, jolla pääsen nämä portaat ylös? Oho, eikö tuo seuraava raitiovaunu olekaan matalalattiainen?

Mutta nyt näen eri tavalla myös muut kaupungilla liikkujat. Oho, nyt joku joutuu siirtymään vaunujen tieltä. Tuleeko ymmärtäväinen hymy vai silmien muljautus?

Rouva sai jo kerran osakseen vanhemman leidin säksätyksen, kun hän uskaltautui vaunujen kanssa Kallion kirjastoon ”tukkimaan koko kirjaston”. Muutaman muunkin kerran hän on kertonut, miten töykeästi ihmiset ovat suhtautuneet häneen ja vaunuihin.

Johtuneeko sukupuolesta, mutta itse en ole vastaaviin tilanteisiin vielä törmännyt. Tähän blogiin saamieni kommenttien kautta olen kyllä saanut kuulla, miten ärsyttävää on, että vanhemmat kehtaavat liikkua kaupoissa vaunujen kanssa tukkimassa muiden kulkuväylät. Miksi nämä vanhemmat eivät voi käydä kaupassa johonkin muuhun aikaan, tai miksi lasta ei voida viedä ennen kauppareissua kotiin viettämään aikaa toisen vanhemman kanssa?

Itsekkyys, tietysti, siitä on kyse. Vanhemmat ovat itsekkäitä ja typeriä, kun eivät ajattele lainkaan muita ja käyvät kaupassa vaunujen kanssa – jopa silloin kun itse haluavat.

On ilmeisesti jollain tavalla vähemmän itsekästä ja typerää sanella muille, milloin ja kenen kanssa heidän on soveliasta käydä kaupassa asioilla.

Jos kävelen vaunujenkin kanssa Aleksanterinkadulla ripeämmin kuin useat muut kaduntallaajat, kuka silloin on kenenkin tien tukkeena? Onko minulla oikeus olla ärsyyntynyt vaunujen kanssa kulkiessani, kun muut ihmiset ovat minun tielläni? Ovatko maleksijat hirveän itsekkäitä, kun lähtevät keskellä ruuhka-aikaa tukkimaan koko jalkakäytävän? Tietysti. Yhtä itsekkäitä kuin minä niiden vaunujeni kanssa. Mikseivät olisi?

Itsekkyys, siitä on niin helppo syyttää muita.

Muutenkin kulkuväylän tukkivat vaunut ovat enemmänkin henkinen kuin fyysinen tukos. Oikeasti, todella harvassa kaupassa on niin kapeat käytävät, että lastenvaunut todella tukkisivat ne. Useissa kaupoissa on myös ostoskärryjä, jotka ovat huomattavasti lastenvaunuja kookkaampia.

Toisaalta, jos jossain käytävä on niin kapea, että vaunujen ohi ei mahdu kulkemaan, miten monta sekuntia menee hukkaan siinä, että valitsee toisen reitin?

Kutsukaa vaan itsekkääksi, mutta aion jatkossakin käydä kaupassa juuri silloin, kun se minulle sopii. Aion edelleen asioida hyvin monessa paikassa lapsen kanssa. Haluan, että hän tottuu liikkumiseen, busseihin, raitiovaunuihin, ihmisiin, liikenteeseen ja hälyyn ja oppii käyttäytymään julkisilla paikoilla. Haluan toisaalta tarjota tytön äidille välillä hetken olla kotona ilman lasta. Käyn kaupungilla hyvin mielelläni myös koko perheen kanssa, sillä – uskokaa tai älkää – minusta on kivaa viettää aikaa heidän kanssaan.

En ole aiemmin ajatellut, että kukaan lähtisi kaupungille lastenvaunujen kanssa ihan vaan toisten kiusaksi. Nyt oikeastaan tekisi mieli.

Kommentit (45)
  1. nii entäpä ne mumot jotka jää juoruamaan keskelle käytävää kärryjen kanssa tai parkkeeraavat ne juuri hyllyn eteen niin ettei varmasti mitään pääse hyllystä ottamaan.. 😀

  2. Sillähän sitä itsekkyyttä poistetaan, että mennään ihan v*ttuilun ilosta tahallaan tukkimaan kulkuväyliä.. Way to go taas. Samalla logiikalla voisin itse polttaa röökiä metrossa ihan vaan kettuillakseni muille, voittehan aina siirtyä vaunun toiseen päähän, jos niin kovasti häiritsee.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *