Jouluinen lämpöaalto New Yorkissa

Yllättävä lämpöaalto pyyhkäisi tiistaina New Yorkin yli, ja lämpötila kohosi jopa +14:ään. Onneksi en lähtenyt reissuun untuvatakilla, sillä hetkittäin villakangastakkinikin tuntui liian paksulta. 

IMG_5315.jpg

IMG_5306.jpg

Tytölle ostimme Uniqlolta uuden kevyen toppatakin, sillä edellinen alkoi käydä jo hieman pieneksi. Uniqlo on oma lempivaatekauppani, ja sen lippulaivamyymälä sijaitsee 5th Avenuen ja 53 Streetin kulmassa aivan MoMan lähellä.

IMG_5297.jpg

Samoilla hoodeilla on myös Rockefeller Center, jossa on kuuluisa joulukuusi ja luistinrata.

IMG_5279.jpg

IMG_5268.jpg

Tyttö olisi halunnut kovasti käydä luistelemassa, mutta jono olisi ollut kolme tuntia, ja jouduimme sanomaan, ettemme voi odottaa niin pitkään. Voisimme kokeilla uudelleen mahdollisesti tammikuun puolella, jos jengiä olisi silloin vähemmän.

IMG_5266.jpg

5th Avenuella oli sen verran hulinaa, että väenpaljous alkoi pian ahdistaa.

IMG_5275.jpg

IMG_5276.jpg

Päätimme käydä tämän retken päätteeksi vielä syömässä Nolitassa Ruby’sissa (219 Mulberry St.), jossa oli poikkeuksellisen maukkaat hampurilaiset. Valitettavasti annoksen ulkonäkö ei korreloi maun kanssa.

IMG_5325.jpg

IMG_5328.jpg

Jälkiruoaksi jaoimme toffessa kelluvan taateli-leipävanukkaan ja banoffee-triflen. Aah… 

IMG_5346.jpg

IMG_5359.jpg

IMG_5365.jpg

Parin melko intensiivisen kaupunkipäivän jälkeen on aika tehdä lasten kanssa jotain kevyempää. 

Kommentit (6)
  1. Kiva etta ilmat suosii. Me oltiin Nykissa viimeeksi Uutena Vuonna 2011-2012 viikko ja siella oli NIIN kylma, muistaakseni -10 – -15. Mulla oli paksut toppahousut jalassa joka paiva ja paksu arktinen parka. 🙂 Mahtava reissu oli, mutta kylma. 

    1. Juu, ilmat voi olla tähän aikaan vuodesta melkein mitä vain. Viime viikolla oli ilmeisesti kunnolla pakkasta, ja täällä jossain puistoissa näkyy edelleen pieniä sulamattomia lumikasoja. Nyt on ollut paria astetta plussaa ja hieman epävakaista.

  2. Luistelemaan pääsee myös Prospect Parkin LeFrak Centerissä!

    1. Hauskaa, hyvä tietää! Tuo Rockefeller Centerin luistelu on myös aivan törkeän kallis. Onkohan LeFrak Centerissä myös kamoja vuokrattavana?

      1. No, ainakin tuolla webbisivulla ilmoitetaan hinta sille vuokraukselle 🙂 http://lakesidebrooklyn.com/visitor-info/ice-skating/

        1. Jees, juuri tuo kyseessä, eli kamat saa vuokrattua 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *