Joulupuuroa kanyylilla ja sokerilla

Ja sitten palataan uudelleen jouluaattoon ja siihen, mitä todella tapahtui. Vaikka sainkin joulusta edustavat valokuvat Instagramiin ja blogiin, todellisuus oli tällä kertaa harvinaisen kaukana some-illuusiosta. Huomasin nimittäin jouluaattona, ennen sitä joulusaunaa, joka muuten lopulta jäi itseltäni väliin, että leikattu käteni on tulehtunut.

Pahasti.

* * *

Nyt varoitus, että postauksen loppuosa sisältää liikaa informaatiota, ja vaikka en viitsikään kertoa kaikkia yksityiskohtia, sitä ei kannata lukea kuin niiden, joita asia todella kiinnostaa ja jotka eivät pyörry pelkän ajatuksen voimalla.

* * *

Tulehdus oli niin paha, että lääkärit kertoivat, että normaalisti tällaisilla tulehdusarvoilla otettaisiin osastolle ja annettaisiin antibioottia suoneen kuudesti päivässä. Nyt voitaisiin kuitenkin käyttää vahvempaa lääkettä ja tehdä niin, että laitettaisiin ensin antibioottitippa käteen ja sitten putsattaisiin ja sidottaisiin kyynärpää, ja palaisin hakemaan seuraavan antibiottiannoksen seuraavana päivänä. Samalla lääkäri tekisi arvion, miten hoitoa jatketaan. Jos tilanne menisi pahaksi, käsi voitaisiin jopa joutua leikkaamaan uudelleen leikkaussalissa.

* * *

Miksi en sitten ollut huomannut tulehdusta aiemmin? Siihen on kaksi syytä.

Ensinnäkin leikkauksessa oli jo aiemmin ollut pieni komplikaatio, ja tikkien poiston yhteydessä havaittiin, että kyynärpäähän oli kertynyt kudosnestettä. Se ei ole vaarallista, ja sen piti mennä ohi, kun kädessä pidetään kompressiosidettä joitain päiviä. Käytin siis edelleen tällaista sidettä, joten käsi oli valmiiksi sekä turvonnut että kipeä.

Toisekseen minulla on ollut jo lähes pari kuukautta erilaista nuhaa, köhää, käheää ääntä, nielutulehdusta, keuhkoputkentulehdusta ja kolotusta. Vaikka aatonaattona minulle nousi yli 39 asteen kuume, en osannut silloinkaan ajatella, että kyse olisi käden tulehduksesta vaan luulin se liittyisi siihen aivasteluun ja kurkkukipuun, joka alkoi viikonloppuna. (Piparkakkutalo valmistui muuten juuri tässä 39 asteen kuumeessa.)

En siis osannut ajatella, että tämä kipu ja turvotus olisi jotenkin erilaista kuin muutama päivä aiemmin.

Vaan sitten avasin käsivarren siteet ja ymmärsin, että minun olisi lähdettävä välittömästi päivystykseen. Vielä silloin ajattelin, että tulehdus menisi ohi tableteilla ja olin aidosti järkyttynyt, kun kuulin tarvitsevani sairaalahoitoa ja sain lähetteen Töölön sairaalan tapaturma-asemalle.

”Tehkää ihan mitä vain, kunhan vain pääsen avaamaan lahjoja 3-vuotiaan lapseni kanssa”, kuulin itseni sanovan.

Olin kotona jouluillallisella kuudelta, kanyyli kädessäni, siinä terveessä. ”Minä en anna tämän jouluani pilata”, sanoin, pyysin Rouvaa pesemään hiukseni ja vedin kauluspaidan päälle.

Tulehdusarvot olivat pahentuneet vielä joulupäivänä, joten koko leikkaushaava jouduttiin avaamaan, ja ihon alle muodostunut kämmenen kokoinen tasku puhdistamaan vetyperoksidilla ja täyttämään vihreällä, nestettä imevällä sidoksella. Jälleen minulle kerrottiin, että tavallisesti minut olisi pidetty sairaalassa, mutta joulun kunniaksi pääsin kotiin yöksi. Olin kotona vartin yli neljä, vieraat oli kutsuttu viideksi.

* * *

Varauduin jo siihen, että arvot olisivat seuraavana päivänä niin pahat, että jäisin sairaalaan yöksi, ja varauduin henkisesti myös siihen, että jatkohoito vaatisi operaatiota leikkaussalissa. Kumpaankaan ei onneksi ollut tarvetta. Huh.

Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin totean vain, että en muista, että mikään olisi sattunut ikinä niin paljoa kuin tapaninpäivänä tehty haavan puhdistus. Ihon alta vedettiin ensin esiin viisi metriä sidosta, joka oli paikoin kuivunut kiinni, sitten tasku puhdistettiin vetyperoksidilla ja täytettiin uudella sidoksella. Ilman puudutusta. Vuodatin kyyneliä vielä kotimatkallakin.

* * *

Tulehduksen aiheuttaneen bakteerin alkuperää ei voi tietää, mutta se on kuulemma tavallinen iholla elävä bakteeri, joka on jossain vaiheessa joutunut haavaan – joko leikkauksen aikana tai sen jälkeen – ja päässyt muhimaan siellä. Kuulemma on aivan turha pohtia mistä se on tullut ja miettiä, olisiko sen voinut jotenkin estää.

Se, mikä harmittaa eniten on, että en ymmärtänyt mennä lääkäriin jo viikonloppuna, kun minulla oli pientä lämpöä. Se saattoi olla jo tulehduksen aiheuttamaa – tai sitten ei.

* * *

Nyt tulehdus on menossa jo huomattavasti parempaan suuntaan. Jos kaikki menee hyvin, saan huomenna viimeisen antibioottitipan ja voin sen jälkeen siirtyä suun kautta otettaviin antibiootteihin.

Syön edelleen voimakkaita kipulääkkeitä, sillä leikkaushaava on ja pidetään auki, ja sen annetaan parantua ja umpeutua itsekseen. Siihen menee useita päiviä, ehkä pari viikkoa. Jäljelle jäävä arpi on varmasti törkeä.

Että pidetään nyt sitten kerralla useamman vuoden sairaslomat näin putkeen…