Juhannuspäivän juhannusjuhla

Myrskyisä juhannusaatto vaihtui aurinkoiseksi juhannuspäiväksi, ja pääsimme viettämään juhannusjuhliamme kavereiden uudella terassilla mitä mainioimmassa säässä. 

Juhannusjuhlat-6.jpg

Juhlien oli tosin tarkoitus olla jo juhannusaattona, mutta koska meteorologit lupailivat aatonaattona aika karmeaa säätä, juhlat päätettiin siirtää suosiolla päivällä eteenpäin. Juhlien siirtäminen sopi kaikille, ja se oli hyvä päätös.

Saimme siis röhnöttää koko juhannusaaton kotisohvalla, pitää leffapäivän popcorneineen ja latailla akkuja. Taisin ollakin kunnon levon tarpeessa, sillä nukahdin sohvalle jo yhdeksän jälkeen, siirryin sänkyyn jatkamaan uniani ja heräsin juhannuspäivään liki 13 tunnin unien jälkeen.

Juhannusjuhlat-8.jpg

Juhannuspäivän juhlat vietettiin Rouvan vauvakerhoksi kutsutun kaveriporukan kanssa. Vauvakerhoon kuuluu neljä tuttavaperhettä, jotka sattuivat saamaan nyt 2-vuotiaat lapsensa vai muutaman kuukauden sisällä toisistaan ja ovat tapailleet ruokapöydän ympärillä säännöllisesti jo kahden vuoden ajan.

Nämä juhlat olivat Suolaa ja hunajaaJonnan kotona, ja mukana oli myös Vatsasekaisin KilinkolinRiikka perheineen. Riikka ehti saada tänä keväänä jo lisää perheenlisäystä, ja sitä tulikin kaksin kappalein. Kerhon neljäs jäsen, 52 Weeks of DeliciousnessAnne ei valitettavasti päässyt perheineen mukaan juhliin, sillä he olivat viettämässä juhannusta muualla.

Juhannusjuhlat-1.jpg

Jonna laittoi miehensä kanssa pöydän täyteen herkkuja: grillattuja ribsejä ja kanaa, chimichurria, dukkah-maustettuja porkkanoita, keitettyjä ja grillattuja perunoita…

Juhannusjuhlat-2.jpg

…ja aivan ihanaa maissisalaattia, joka oli tehty grillatuista maisseista, kirsikkatomaateista, sipulista, korianterista ja fetajuustosta.

Juhannusjuhlat-7.jpg

Samalla ihastelimme tietysti Jonnan itse tekemää uutta terassia, joka valmistui juuri juhannukseksi. Terassilla oli jopa lautojen läpi maahan asti ulottuva hiekkalaatikko!

Juhannusjuhlat-4.jpg

Vaan olipas mukava syödä grillattua ruokaa. Emme ole itse ehtineet grillaamaan koko kesänä, sillä mökillämme ruoanlaitto-olosuhteet ovat toistaiseksi kovin huonot.

Juhannusjuhlat-16.jpg

Makkaraa voisimme toki paistaa, mutta vaikkapa astioiden peseminen ei onnistu ennen kuin saamme lämminvesivaraajan taas käyttöön. Myös kaikki mökkilautasemme ja -aterimemme ovat vielä laatikoissa suojassa remonttipölyltä.

Juhannusjuhlat-9.jpg

Ribsit olivat suuri hitti. Tyttökin vetäisi kolme.

Juhannusjuhlat-10.jpg

Jälkiruoaksi Jonna oli tehnyt mansikka-raparperi-pokekakun. Siis minkä? Kakun johon on tökitty (poke) reikiä, joihin on valutettu raparperihilloa.

Juhannusjuhlat-12.jpg

Tyytyväinen ilme paljastaa, kuka sai aloittaa.

Juhannusjuhlat-13.jpg

Hauskaa iltaa olisi ollut kiva jatkaa pidempäänkin, mutta lasten kanssa oli parempi aloittaa iltapäivällä ja lähteä ajoissa kotiin. Nukkumaan meno venähti kyllä yli tunnin pidempään kuin normaalisti, mutta hienosti pienet jaksoivat, kun oli näin kivaa ohjelmaa.

Juhannusjuhlat-15.jpg

Kiitos vielä Jonnalle ja perheelle juhlien järjestämisestä, oli erittäin hauskaa ja kovin hyvää! Ehkäpä vielä tänä kesänä saamme oman mökkimme sellaiseen kuntoon, että voimme järjestää siellä omat kesäjuhlamme.

Juhannusjuhlat-14.jpg

Juhannusviikonloppu jatkui maalaushommien parissa mökillä.

Kommentit (2)
  1. Haitulankeinussa
    24.6.2018, 19:04

    Hyvännäköinen kakku ja muutkin pöperöt. Nälkä tulee katsellessa kuvia. 🙂

    1. Herkullisia olivat kaikki!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *