Kaasua ja rautaa

Kun poltimme jokin aika sitten kaasuliedellämme jälleen yhden teflonpannun pilalle, päätimme, että tähän talouteen ei tule yhtään sellaista lisää. Siis teflonpannua. Kaasu on ruoanlaitossa huippuhyvä, mutta valitettavasti liekki kuumentaa pannua helposti liikaa, vaikka yrittäisi olla varovainen. Ei kestänyt Hackman, ei perus-Tefal eikä Jamie Oliver -pannukaan. Olemmekin nyt siirtyneet pinnoittamattomiin valurautapannuihin.

Pannuja on löytynyt kirppareilta, ja ne on käsitelty ns. rasvapolttomenetelmällä eli sianihralla ja 250-asteisella uunilla.

Siirtyminen valurautaan on ollut ilmeisesti mielissä jo aiemmin, sillä löysin yllättäen vintiltä vielä yhden korkeareunaisen pannun ja padan. Siitä vaan pannut ja padat kuumaksi, ihraa pintaan ja puoleksi tunniksi takaisin uuniin.

Aivan heti ensimmäisen käsittelyn jälkeen paistinpannulla ei kannata lähteä paistamaan munakasta, sillä kestää oma aikansa ennen kuin pannuun muodostuu hyvä paistopinta, johon ruoka ei tartu kiinni.

Puhdistukseksi riittää pelkkä vesi ja tiskiharja, ja ruostumisen välttää, kun pannun kuumentaa pesun jälkeen liedellä.

Rouva odotti, että raskauden myötä hänen hemoglobiiniarvonsa laskisivat, mutta toisin kävi. Olisikohan näissä valurautaisissa astioissa siihen selitys?