Kasvukäyrä pula-ajalta

Tyttömme on pieni, on aina ollut. Jossain vaiheessa vuosi sitten hänen painonsa ei noussut juuri lainkaan neuvolakäyntien välillä, ja olimme huolissamme hänen kasvustaan.

Sittemmin kasvu näytti tasaantuvan ”omalle käyrälleen” ja kehittyi tasaisesti. Tyttö vain on siis vähän keskimääräistä lyhempi ja hoikempi. Aivan kuten isänsäkin. Siis pituuden suhteen.

Puolitoistavuotisneuvolassa, joka kylläkin oli vuoden ja vähän yli seitsemän kuukauden iässä, tytön todettiin kasvaneen hienosti kymmenen senttiä puolessa vuodessa. Pituus oli 80 cm ja paino 10 kg, molemmat kasvaneet odotusten mukaan. Kaikki siis hyvin, myös käyrien suhteen.

Vai oliko?

Neuvoloissa käytössä vanhentuneet kasvukäyrät (HS 26.1.2014)

Useimmissa kunnissa lasten kasvua seurataan 1950–1970-lukujen tiedoin. Vauvoja tulkitaan turhaan alipainoisiksi, ja samalla lyhytkasvuisuus voi jäädä paljastumatta. (…)

Vanhat käyrät ovat yhä käytössä muun muassa Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. (…)

Huolestuttavinta (…) on kuitenkin, että lapsen lyhytkasvuisuus jää nykyään herkästi huomaamatta.

Hidas pituuskasvu olisi tärkeää tunnistaa ajoissa, koska sen taustalla voi olla vakavia sairauksia, kuten keliakia tai kilpirauhasen häiriöitä.”

Jaa. Mitä tässä nyt sitten uskoisi? Neuvolaa ja neuvolalääkäriä vai päivän lehteä?

Onko tässä nyt sitten huolestuttava siitä, että lapsella voi ollakin jokin hoitamaton vakava sairaus? Vai ärsyyntyä siitä, että lehti aiheuttaa tällaisella uutisoinnilla turhaa huolta?

Katsotaanpa nyt ainakin VTT:n uutta Kasvuseulaa ja sen analyysiä, joka perustuu uusiin käyriin.

”Suhteellisen pituuden seula: Pituus on normaali.

Suhteellisen painon seula: Lapsi on normaalipainoinen.”

No niin, nyt lopetan ainakin sen huolehtimisen.

Kommentit (15)
  1. hyvääpäivää
    9.3.2014, 19:49

    Yhdyn kanssa joihinkin edellelisiin kommentteihin, että eikö se ole hyvä, että seurataan?

    Ja haluamatta lietsoa mitään, totean vain, että kiinnostuneena kävin nakuttamassa oman lapsen tietoni tuohon kasvuseulaan. Mielenkiintoista on, että seula näyttää lapseni olevan normaali, vaikka me tiedämme geenitestien perusteella, että hänellä on kasvuun vaikuttava sairaus – ja se jo näkyy hänessä. Eli ennen kuin haukutaan kaikki keskussairaalat ja neuvolat, niin totean, ettei kukaan tuon sivuston perusteella tule asiantuntijaksi ja seulojen tarkkailu on varmasti vaativaa puuhaa.

  2. On muuten kummallista, että ihan neuvolaihmisetkin lukevat kasvukäyriä niin, että miinuskäyrällä kasvaminen olisi jotenkin epäsuotuisaa. Oikeasti nollakäyrä on samanikäisten, samaa sukupuolta olevien suomalaislasten keskiarvo (joskin vanhentunut?), plussalla kasvavat ovat laskennallista keskivertoa isompia, miinuksella taas pienempiä. Ei miinuskäyrällä kasvaminen tarkoita, että sieltä tulisi tavoitella nolla- tai pluskäyriä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *