Katsotaan nyt ensin, onko siellä mitään elossa

Voisi kuvitella, että päätyökseen raskaana olevien naisten kanssa työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille kehittyisi vähitellen kiva pehmeä tyyli kommunikoida asiakkaidensa kanssa. Asiallinen ja realistinen, mutta silti positiivinen ja myötäelävä. Onhan tässä sentään kysymys asiasta, johon voi liittyä sekä suurimmat ilot että surut, joita voin keksiä.

img_0311_1.jpg

Ymmärrän, että Kätilöopiston sairaalan vastaanottovirkailija näkee sadoittain maha pystyssä kulkevia naisia päivittäin, joten jokaiselle ei riitä samaa määrää empatiaa. Oli silti tyrmistyttävää, miten kylmän vastaanoton saimme ensimmäisellä ultraäänireissulla viime lokakuussa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja tiedustelimme virkailijalta, olisiko mahdollista käydä ennen ultraääntä niissä muissa testeissä, joita käyntiin liittyi. Tähän virkailija totesi kuivasti: ”Ei, niissä käydään vasta ultraäänen jälkeen. Katsotaan nyt ensin, onko siellä mitään elossa.” Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus, ja järkytys Rouvan kasvoilla oli niin ilmeinen, että virkailijakin meni vaikeaksi. Niin, näinhän se varmasti menee, mutta ei sitä olisi halunnut kuulla noin suoraan päin naamaa paiskaistuna.

Oma lajinsa on neuvolan tädit. Tai se yksi hihittelevä ja meitä selvästi paljon nuorempi neuvolan setä, jonka mielestä THL:n suositukset raskaana oleville naisille olivat vähän hysteerisiä. Hän sai kuitenkin pisteet suosittelemalla voin ja kerman käyttämistä ja välttämään kevyttuotteita. Ei sillä, että me niitä käyttäisimmekään, hyi sentään.

Viime viikolla mustalle listalle joutui se takakireä neuvolan lääkärirouva, joka ei osannut valita sanojaan oikein painon nousuun liittyen. Rouva punnitsi itsensä ja totesi että paino on noussut kahdeksan kiloa puolessa vuodessa. Tähän lääkäri ilmoitti: ”Sä olet ihan vaan lihonut. Lapsen kasvu on vasta edessäpäin” ja jatkoi vielä ”raskaana on kaikenlaisia mielihaluja, ja niin niitä kiloja kertyy.” Auts. Näin jälleen Rouvan kasvoilta, että nyt joku teki virheen. Rouva puolusteli, että hänen painonnousunsa liittyy varmasti enemmänkin siihen, että hän ei ole voinut jatkaa enää juoksuharrastustaan. ”No mitenkäs paljon sinä sitten juokset”, lääkäri kysyi. ”Neljä kertaa viikossa, ja olen juossut useamman maratonin”, Rouva vastasi.

Muut neuvolan tädit ja kätilöt ovat kyllä olleet oikein asiallisia. Nähtäväksi jää, milloin homma heittää häränpyllyä ja päästään ylisöpöön pastelliväriseen hattaramaailmaan. Ehkäpä sitten Haikaranpesän perhevalmennuksissa?

Kommentit (462)
  1. Äiti 24, kaksi poikaa
    12.12.2012, 11:03

    Toista lasta odottaessa neuvolalääkäri alko kyselemään että kuinka paljon mulla viime raskaudessa tuli painoa ja mitä liikuntaa harrastan kun en oikeen miltään bodariltakaan näytä… :O Haloo, mähän olin 26+ viikolla raskaana niin tuskin se mahakaan sillon mikään kovin pieni enää on!
    Lähtöpaino 55kg. Edellisessä raskaudessa tuli jotain 17kg mikä minusta ei ole kovinkaan paljon edes. Liikuin ja söin terveellisesti. Lopussa sitä painoa vain tuli.
    Turvotusta varmaan osaksi kun synnärillekkin jäi jo 10kg
    Nyt toisella kerralla jaksoi sitten kauhistella vatsaani ensimmäisessaä raskaudessa tulleita raskausarpia ”Onpa kyllä tää maha nahka revennyt” Joo no ei kai se mikään ihme ole jos mahan ympärys kasvaa 72cm:stä sinne 116cm asti…

  2. Minä olen sairastanut lievä masennuksen aikanaan, mutta hoidattanut itseni kuntoon. On tukiverkoa. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja hoitamaan itseäni kun sen tarpeessa olen. Ongelmia asian suhteen ei ollut ollut 12 vuoteen kun tulin raskaaksi. Olin työelämässä, vakityöpaikka, olin/olen naimisissa ja olemme miehen kanssa tunteneet toisemme 20 vuotta ja seurustelleet 8 vuotta. Silti neuvoloissa ja lääkäreissä hyvin usein nostettiin ongelmaksi tuo vanha masennus-kausi. Oletettiin suoraan, että syön edelleen lääkkeitä (ja voimakkaita, voimakkaampia kuin olen itseasiassa koskaan syönyt edes). Oletettiin useamman kerran myös, että minulla ei ole miestä ollenkaan. Jopa sairaalan lääkäri oli yllättänyt, että minulla on mies kun hän olisi osastolle soittanut jonkin asian vuoksi. Tuli tarkastamaan asiaa minulta kun oletti että ystäväni pelleilee (?). Neuvolassa mainittiin monta kertaa, että lapsen voi antaa poiskin. Ensin oltiin toki aborttia tarjoamassa moneen otteeseen. Kun poistuin neuvolatapaamisella vessaan mieheltäni oli kysytty onko kanssani ihan omasta tahdostaan ja kai tiedän masennuksesta..

    Lasten neuvolassa minulta on kertaalleen kysytty, että haluaisinko kuristaa lastani. Että onko sellaisia mielihaluja.

    Muutimme sitten toiseen kaupunkiin ja hommat menivät fiksuimmiksi. Ei mitään valitettavaa. Nyt on sellainen neuvolantäti, että en usko etten voisi hänelle sanoakin JOS ongelmia olisi. Noille aiemmille en olisi varmaankaan sen kaiken kyttäämisen ja ilkeilyn jälkeen edes uskaltanut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *