Monta vaaraa ompi eessä

Edellisen postauksen kommenteissa oli eräs keskusta-asumiseen liittyvä kysymys, johon päätin vastata näin postauksen muodossa. Lukija tiedusteli, mikä meidän mielestämme on kaupungissa vaarallista lapselle, ja minulla on tähän melko selkeä näkemys.

Helsinki on pääsääntöisesti hyvin turvallinen kaupunki, ihan täällä keskustassakin. Kaisaniemen puistossa monet eivät kulje pimeällä, ja öiset snägärijonot ovat tunnetusti miehille vaarallisia, mutta lapsille kaupungissa ei ole mitään sen vaarallisempaa kuin muissakaan Suomen kaupungeissa.

Pieniä, alle kouluikäisiä lapsia, päästetään tuskin muissakaan kaupungeissa liikkumaan vapaasti kaupungin keskustoissa. Omat lapsemme eivät ole leikkineet yksin edes kotitalon pihassa, mutta pelko ei liity niinkään siihen, että heille tapahtuisi jotain juuri siinä pihassa vaan se, että he saisivat päähänsä lähteä kuljeskelemaan pois kotipihasta vaikkapa kohti meren rantaa.

Suurin vaara liittyy kuitenkin liikenteeseen. Lapset ovat kyllä tottuneet aivan pienestä asti siihen, että joka puolella kulkee autoja, busseja, raitiovaunuja ja pyöriä, mutta edes liikenteen määrä ei ole se, mikä tekee liikenteestä vaarallisen. Vaarallisen siitä tekee punaisia päin ajavat autoilijat.

Lapsemme joutuu koulumatkallaan ylittämään vilkkaan kadun, jolla on paljon liikennettä. Valittavana on kaksi reittiä: Toisella reitillä on risteys, jossa kääntyvät autot ajavat päivittäin useita kertoja punaisia päin. Toisella reitillä on risteys, jossa punaisia päin ajetaan harvemmin, mutta se tehdään kovaa ja saatetaan jopa ohittaa toinen suojatien eteen pysähtynyt auto. Ensimmäisessä risteyksessä olen todistanut punaisia päin ajamista kymmeniä kertoja, kerran jäänyt lähes kääntyvän auton alle ja saanut vielä kuskilta uhkauksen vetää turpaan, kun levittelin käsiäni tuohtuneen näköisenä. Vaimoni on puolestaan kertonut useammasta läheltä-piti-tilanteesta siinä toisessa risteyksessä.

Ekaluokkalaiselle on kyllä puhuttu jo monta vuotta siitä, miten vaarallisia kyseiset risteykset ovat, ja painotettu, miten on aina oltava valmistautunut siihen, että joku ajaakin punaisia päin. Mutta kynnys lähettää lapsi ylittämään näitä risteyksiä yksin on silti todella iso. Näistä kahdesta turvallisemmalta vaikuttaa kuitenkin se, missä ajetaan punaisia päin useammin mutta pienemmällä nopeudella.

Toinen pienempi vaara on tietysti se, että lapsi yhtäkkiä eksyykin eikä löydä perille tai takaisin kotiin. Koulumatkalla tällaista tuskin tapahtuisi, mutta olen huomannut, että monet muut reitit vaativat vielä harjoittelua ihan tässä kotikulmillakin. Vaikka lapset saattavat jo hyvin pienenä yllättää ja osata kertoa, miten ovat kävelleet päiväkodin kanssa jonkin paikan vierestä retkellään, he osaavat välillä yllättää isompanakin ja olla aivan hukassa, vaikka ollaan vain korttelin päässä kotoa. Kulmat alkavatkin näyttää yhtäkkiä kaikki samoilta ja kaikki yhtä vierailta. Tästä hyvä esimerkki oli, kun ehdottelimme ensimmäisen kerran, että lapsi tulisi yksin harrastuksestaan kotiin, ja kävi ilmi, että hän ei tiennyt lainkaan, missä harrastuspaikka sijaitsee, vaikka siellä oli käyty jo pitkään joka viikko.

Siksikin pidän hyvänä ajatuksena, että jo ekaluokkalaisella on kännykkä. Hän voi aina soittaa hädän tullen ja toisaalta voimme seurata hänen liikkeitään kartalla ja varmistaa, että hän liikkuu oikeaan suuntaan.

Mutta joskushan se harjoittelu on aloitettava, ja jonain päivänä vain uskallettava päästää lapsi kävelemään yksin kouluun ja harrastuksiin. Yhdestä harrastuksestaan tyttö kävelee jo yksin takaisin kotiin, mutta kouluun hän on kävellyt yksin vasta kerran. Toisinaan saatan hänet vain vaarallisimman risteyksen yli ja anna hänen jatkaa siitä lopun matkaa yksin, mutta useimmiten kävelemme yhdessä koulun pihaan asti, käsi kädessä.

On tärkeää, että lapsi tuntee itse olevansa valmis kulkemaan matkat yksin, ja vielä hän ei sitä tunnu aivan olevan. Eikä ole myöskään mikään kiire, kyllä minä sinne töihin ehdin, vaikka olisinkin perillä 5 – 10 minuuttia myöhemmin.

Eikä tarvitse sitten seurata huolestuneena joka aamu, liikkuuko lapsen kuva puhelimen kartalla oikeaan suuntaan ja ehtihän hän varmasti perille ajoissa.

Kommentit (7)
  1. Itse helsinkiläisenä (ex)lapsena manskun kulmilla ihmettelen miten sillon pienenä pääsi minnekään. Samoilla kulmilla millä kipitti pienenä näkee niin törkeää meininkiä autoilijoilta, pyöräilijöiltä kuin käveliöiltäkin että oksat pois. Ehkä ennen oli paremmin tai aika on vaan kullannut muistot.

    1. Ovat varmasti liikennemäärätkin kasvaneet viime vuosituhannelta.

  2. Automaattista valvontaa vilkaisiin ja muihin kriittisiin kohteisiin.Myönnän itsekin ettei joka paikkaa voi valvoa poliisien voimin.Yleinen liikenne valistus toivottavasti myös tehoaisi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *