Kirjatermiitti

Poikanen rakastaa kirjoja. Hän saattaa selailla niitä pitkät ajat sohvalla tai lattialla, ja toisinaan hän nousee myös ruokapöydän ääreen selailemaan sanoma- ja aikakauslehtiä.

Hänen rakkautensa on kuitenkin hyvin fyysistä. En tiedä, miten näin on edes päässyt tapahtumaan, mutta poika on onnistunut tuhoamaan lähes jokaisen paksulehtisen vauvakirjan, joka hänen siskoltaan jäi jäljelle. Ei niillä mitään varsinaista tunnearvoa ole, mutta olisihan hän niitä voinut katsella vähän pidempäänkin.

Olen joitain kirjoja liimaillut ja teippaillut takaisin kasaan, mutta toiset teokset ovat alkaneet olla jo niin palasina, että ne ovat siirtyneet vähin äänin paperinkeräyslaatikkoon.

Niin kävi eilen myös näistä pahimmin hajonneille kuvakirjoille, sillä kävimme juuri viime viikolla ostamassa kierrätyskeskuksesta pinon uusia paksulehtisiä kuvakirjoja tämän kirjatermiitin rakastettavaksi.

Täysin ehjinä tytöltä jääneistä kirjoista pojan käsittelyssä ovat säilyneet vain Angry Birds -kuvakirjat (Tammi), Vauva! (WSOY) ja Tiitiäisen Runolelu (WSOY) sekä Little Animal Books -minikirjapino, joka lienee peräisin jostain ulkomailta.

Sen sijaan täysin toisenlaiset ennätykset tehtiin Pipsa Possun Tömistä ja ärjy -äänitehostekirjan (Otava) kanssa, jonka takakansi irtosi liimauksesta alle vuorokaudessa. Teippasin sen kyllä kiinni, mutta tämä pöriläs on niin kiinnostunut kaikista teipeistä ja muista mahdollisesti irti revittävistä asioista, että jos hän huomaa teipin, se ei kauaa pysy paikoillaan. Samasta syystä kaikki kurkistusluukkukirjat ovat menettäneet jo luukkunsa.

Onko muilla vastaavia havaintoja? Miten saat kirjat kestämään kovaa käyttöä? Vai onko sitten vaan hyväksyttävä, että aika ajoin haetaan Kierrätyskeskuksesta uusi pino kirjoja, ja vanhat laitetaan pois?