Kollegat bussissa

Aamun ruuhkabussi kohti Espoota. Istut kyydissä uppoutuneena iPadiisi. Bussi pysähtyy seuraavalla pysäkillä ja iso joukko matkustajia virtaa sisään. Tunnistat kauemmaksi istuutuvan matkustajan työkaveriksesi. Tervehdit häntä pään heilautuksella ja hän nyökkää takaisin.

Jatkat tabletin hiplaamista. Joku istuutuu viereesi, ja teet tilaa hieman häiriintyneenä siitä, että kyynärpääsi ei mahdu nyt heilumaan vapaasti.

Saat silti jatkettua iPadilla työskentelyä ja tehtyä kesken olleen kirjoitushomman loppuun. Nostat katsettasi ja huomaat, että viereesi istuutunut henkilö onkin puolituttu työkaverisi. Et ole siis tervehtinyt häntä lainkaan, vaikka olette istuneet vierekkäin jo yli puolet matkasta. Onpa noloa. Onkohan hän yrittänyt saada katsekontaktia istuutuessaan?

Punnitset vaihtoehtoja. Kyseessä on niin etäinen tuttu, että tietoinen tervehtimättä jättäminenkin voisi olla yksi vaihtoehto, vaikka olisikin melko moukkamaista, mutta kesken matkaa tervehtiminenkin olisi outoa. Taitaa olla parasta teeskennellä, ettet huomannut lainkaan, kuka vieressä istuu, ja pahoittelet vasta perillä, ettet ajatuksissasi huomannut kollegaa.

Bussi saapuu perille. Bussiin ensin noussut kollega on näemmä jäänyt jo kyydistä. Asettelet iPadiasi laukkuun, jolloin vieruskaverisi kysyy: ”Oletko jäämässä tällä pysäkillä?” Katsot häntä kasvoihin ja huomaat, että hän ei olekaan työkaverisi. Eikä oikeastaan edes saman näköinen.

Myöhemmin päivällä näet toimistolla sen kollegan, jota tervehdit aiemmin bussissa. Hän on pukeutunut ulkovaatteisiinsa. Ne ovat aivan toisenlaiset kuin sillä miehellä, jota tervehdit aamulla. 

Ja sinä kun luulit olevasi perheessäsi se, joka nimenomaan ei erehdy kasvoista.

Kommentit (20)
  1. omppupomppu
    3.2.2014, 10:25

    Itselleni kävi paikallisjunassa kerran niin, että täysin tuntematon ikäiseni nainen istui viereeni ja alkoi jutella minulle hyvin tuttavalliseen sävyyn. Vastasin sitten hieman hämmentyneenä jotain yleisluontoista. Tämän jälkeen hän tuijotti minua ensin pitkään oudosti ja alkoi sitten pyydellä nolona anteeksi. Oli kuulemma luullut minua hyväksi ystäväkseen, joka on lähes tismalleen saman näköinen kuin minä! Ja vieläpä asuu samassa paikassakin! Naureskeltiin siinä sitten kyseisen naisen kanssa sattumalle. Myös silloinen miesystäväni kertoi kerran nähneensä kaupungilla niin minun näköiseni naisen, että oli meinannut mennä puhumaan tälle, kunnes oli vasta lähelle päästyään tajunnut, että kyseessä olikin joku muu. Itse en ole silti koskaan kyseiseen henkilöön törmännyt, kieltämättä kiinnostaisi tavata kaksoisolentoni. 🙂

  2. Joo, on näinkin päin. Olin nuorena tyttönä yliopiston kahvilan jonossa, kun joku miespuolinen tyyppi tulee kädet ojossa mua kohti ja huutaa ”Sä oot noussut kuolleista!” Tuijotettiin siinä hetki toisiamme, kunnes mies sanoi, että en taida olla etsimänsä ihminen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *