Kolmen hengen untuvatakki

Olen etsinyt oikealaista untuvatakkia useamman vuoden. Löysin sen pari viikkoa sitten Köpiksestä. Takki on Monclerin, sopii sekä farkkujen että puvun kanssa ja miellyttää myös Rouvaa. Itse asiassa niin paljon, että tällä viikolla luovutin takkini hänelle, kun hänen oma talvitakkinsa näytti lähestyvän ratkeamispistettään. Tänä talvena en siis tätä takkia enää nähne.

moncler.jpg

Rouva on pian kahdeksannella kuulla raskaana. Siitä huolimatta hän ei ole suostunut ostamaan yhtään äitiysvaatetta, vaan on käyttänyt itsepintaisesti normaaleja kuteitaan. Farkut on luonnollisesti jätetty jo kauan sitten, mutta väljät mekot toimivat yhä.

Ensimmäinen todellinen haaste tuli talvitakista, kun Rouvan kapealeikkauksinen untuvatakki alkoi vaikuttaa rouvaa kapeammalta. Uuden takin ostaminen parin kuukauden takia tuntui hassulta, ja käytettynäkään ei löytynyt tyyliltään, kooltaan tai hinnaltaan sopivaa. Mutta asia on nyt siis ratkaistu, ja oma takkini lämmittää tänä talvena itseni lisäksi myös kahta muuta.

Mitä veikkaat, onnistuuko Rouva selviämään raskauden loppuun saakka hankkimatta ensimmäistäkään äitiysvaatetta?

Kommentit (13)
  1. Karkki: Kyllä, näin uskon itsekin.

    Vierailija #4 (17:34): Imetyspaita ostoslistalle siis! 😉

    Vierailija – supi: On kyllä tosiaan jännä yrityksen nimi. Jos joku suomalainen yritys nimeäisi itsensä vaikkapa ”Tissi-tuotteeksi”, se kuulostaisi todella mauttomalta.

  2. Vierailija - supi
    1.3.2012, 12:23

    Asun ulkomailla ja tilasin Boobilta pari paitaa, jotka piti sitten vaihtaa isompaan.

    Olinko snadisti punainen kun piti vieda se paketti lahipostiin osoitteella: Boobdesign, Schweden.. Turha siina oli mitaan selitella, etta imetyspaitoja tassa vaan… 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *