Kymmenen vuotta tsunamista

Tänä vuonna joulun aikaan monessa paikassa muistellaan tasan kymmenen vuotta sitten tapaninpäivänä Aasian maihin iskenyttä tsunamia.

Aihetta käsiteltiin myös Hesarissa, ja HS.fi:ssä on katseltavissa koskettava video, jossa haastatellaan luonnonkatastrofista pelastuneita ja pelastustöissä auttaneita ihmisiä. Omia läheisiäni ei ollut onneksi tuhoalueella, mutta monen muun perheen kohtalo järkytti.

Vietimme joulua 2004 vanhempiemme kanssa, ja tapaninpäivänä olimme anoppilassa. Se oli sunnuntai, ja olimme palaamassa vielä samana iltana takaisin kotiin. Muistan edelleen, kun kuulimme uutisen ensimmäisen kerran. Tiedot olivat silloin vielä kovin vähäisiä, eikä tuhon laajuudesta ollut vielä mitään käsitystä. Uhreista ei ollut myöskään tietoa.

Kun uutisissa kerrotiin, että tsunami oli iskenyt Thaimaahan ja Khao Lakiin, muistin yhtäkkiä, että Rouva oli maininnut sukelluskaverinsa, Pasin, lähteneen sinne jouluksi perheensä, poikansa ja tämän äidin, kanssa. ”Hei, eikös se Pasi mennyt Thaimaahan jouluksi?” kysyin Rouvalta.

Pasi oli sukelluskoulu Happy Diversin omistaja, ja Rouva oli käynyt hänen sukelluskurssinsa samana vuonna. En ollut itse tavannut Pasia, sillä Rouva aloitti sukellusharrastuksensa ennen minua, mutta Rouva oli viettänyt Pasin ja monen muun samassa koulussa kurssinsa käyneen kaverin kanssa käytännössä koko kesän ja syksyn. He olivat käyneet sukeltamassa porukalla kymmeniä kertoja, ja vain muutamaa viikkoa aiemmin he olivat olleet sukeltamassa Punaisella merellä. Silloin olin itsekin päättänyt lähteä seuraavana vuonna sukelluskurssille.

Rouva ei tainnut aluksi edes ymmärtää, että Pasi perheineen voisi olla onnettomuusalueella. Rouva laittoi kuitenkin hänelle viestin ja tiedusteli, onko kaikki kunnossa. Viestiin ei tullut vastausta, mutta ymmärsimme, että matkapuhelinverkot olivat alueella vaurioituneet.

Seuraava päivä oli maanantai ja työpäivä. Katastrofin laajuus alkoi paljastua vähitellen ja mediaan alkoi virrata järkyttäviä kuvia ja tarinoita tuhoalueelta. Kun Rouva ei ollut vieläkään saanut vastausta, hän alkoi muuttua levottomaksi ja yritti soittaa Pasille, mutta ei saanut häntä kiinni. Rouva jatkoi tekstailuaan ja soitteluaan ja kyseli myös muilta tutuilta, ovatko he kuulleet mitään Pasista ja hänen perheestään. Eivät olleet.

Selailin itsekin koko viikon uutisvirtaa, ja työn tekemisestä ei tullut oikein mitään. Vaikka en edes tuntenut Pasia, Rouvan huoli tarttui myös minuun.

Valitettavasti huoli oli aiheellinen. Pasi perheineen ilmoitettiin sittemmin kadonneeksi, eikä hän palannut koskaan lomaltaan. Meri vei mukanaan myös hänen pienen poikansa ja poikansa äidin. Poikaa ei taidettu löytää koskaan. Pienen lapsen isänä tämä tuntuu vieläkin surullisemmalta.

Kuuntelin ja luin pelastuneiden tarinoita eilen ja muistelin näitä kymmenen vuoden takaisia tapahtumia kyyneleet silmissä. Sen jälkeen rutistin omaa tyttöäni pitkään ja ehkä vähän liiankin kovaa.

Rauha uhrien muistolle ja voimia kaikille läheisensä menettäneille. Aika ei varmasti paranna kaikkea.

Kommentit (11)
  1. Olin silloin lukiossa ja luokkakaverini perheineen ei koskaan palannut lomaltaan. Olimme ala-asteen aikoihin hyvinkin läheisiä, mutta vaikka olimme vuosien saatossa etääntyneet, kyllä se silti kosketti kovasti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *