La La Land

Käytimme lauantaina lastenhoitotilaisuuden hyväksi ja karkasimme Rouvan kanssa elokuviin Jyväskylän Fantasiaan. Edellisen kerran taisimmekin käydä yhdessä elokuvissa kolmisen vuotta sitten, ellei viime kevään Angry Birds -elokuvaa lasketa. Nyt halusimme nähdä kehutun La La Land -musikaalielokuvan.

69eb2262bab6f9d4ee0791f71dc5f4ca9bfb2de7.jpg

Elokuva on ohjaaja Damien Chazellen kunnianosoitus hollywoodin kulta-ajan musikaalielokuville. Se on Los Angelesiin sijoittuva aikuisten satu, jossa jazz-pianisti Sebastian (Ryan Gosling) ja näyttelijä Mia (Emma Stone) kipuilevat omien urahaaveidensa kanssa. Sebastian haluaisi avata perinteisen jazz-klubin mutta tyytyy soittamaan joululauluja Samba & Tapas -baarissa, ja Mia kiertää koe-esiintymisissä ja tienaa elantonsa tarjoilijana kahvilassa.

Elokuvan juoni ei suuria yllätyksiä tarjoa, joten käydään suoraan käsiksi musikaalin olennaisimpaan asiaan: musiikkiin. Ja sanon aivan heti, että elokuva jätti sen suhteen ristiriitaiset fiilikset.

Musiikkia elokuvassa oli paljon mutta laulunumeroita yllättävän vähän. Koska menin katsomaan elokuvaa juuri musikaalina, olin odottanut enemmän laulua, ja olisin myös toivonut että Gosling ja Stone olisivat yllättäneet musikaalitähtinä positiivisesti samoin kuin vaikkapa Ewan McCregor ja Nicole Kidman Moulin Rougessa. Karismaattisia näyttelijöitä molemmat kyllä olivat, ja tanssijoina varsin uskottavia, mutta laulajina kovin keskinkertaisia. 

Laulujen sijaan elokuvassa oli paljon jazz-musiikkia, joka svengasi hyvin, ja musiikki ylipäänsä oli hienoa. Gosling esitti jazz-pianistia myös erittäin hienosti, ja hänen olisi voinut jopa uskoa soittavan itse pianoaan. 

Elokuvan huippukohtia olivat (hivenen korni) alkunumero, jossa lauletaan ja tanssitaan moottoritien rampilla, Sebastianin ja Mian duetto Hollywoodin kukkuloilla steppausnumeroineen (ks. elokuvan juliste) sekä aivan elokuvan lopussa ollut epilogi, jossa Mia käy mielessään läpi aiempia tapahtumia. Olisin kuitenkin toivonut näkeväni jotain yhtä pakahduttavaa kuin Moulin Rouge tai järisyttävää kuin Les Miserables, jonka jälkeen en voinut lähestulkoon puhua liikutukseltani.

Pohdin elokuvateatterista lähtiessäni, että ei tämä sellainen elokuva ollut, jota haluaisin katsella uudelleen ja uudelleen. Kuuntelimme soundtrackin siitä huolimatta Spotifysta, ja huomasin, että musiikki toimi yllättävän hyvin myös elokuvasta irrotettuna ja että pidin parista kappaleesta toisella kuuntelulla enemmän kuin leffassa. Esimerkiksi Mian koelaulu (Audition / The Fools Who Dream) jäi madoksi korvaan, ja hyräilen välillä myös City of Starsia. Molemmat kappaleet ovat myös Oscar-ehdokkaita.

Mielenkiintoista on, että kappaleiden sanoitukset on tehnyt sama parivaljakko Pasek & Paul, jotka olivat Broadwaylla juuri katsomani Dear Evan Hansen -musikaalin musiikin takana. Kyseisen musikaalin musiikki on yksi parhaista kuulemistani, ja olen kuunnellut sitä viime päivinä Spotifystä useita kertoja, sillä levytys julkaistiin vain muutama päivä sitten.

Elokuva oli kaunis, värikäs, hauska, sympaattinen ja viihdyttävä, mutta jotain jäi puuttumaan. Ehkä odotukset oli asetettu liian korkealle. Ehkä otin termin ’musikaali’, liian kirjaimellisesti ja elokuva olisi pitänyt katsoa täysin tuorein silmin ja musikaaleihin tottumattomin korvin eikä odottaakaan laulajilta Broadway-tason belttausta. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen näkemäni musikaalielokuva, olisin saattanutkin ihastua lajityyliin.

Ehkä pitää kuitenkin katsoa elokuva joskus toisen kerran uudelleen kotioloissa.

Ja eiköhän tämä leffa ne Oscarinsa joka tapauksessa voita.

Kommentit (28)
  1. Samaa mieltä, vaisuksi jäi! Moulin Rougen jälkeen kävelin elokuvateatterista ihastuksen hämmentävin ajatuksin ulos (mitä mie just näin!!!) ja pää pyöri pöhnässä pari päivää sen jälkeen. Lalaland jäi odotuksista jälkeen, vaikka steppaus ja jazz iskikin kovaa. En odottanutkaan mitään syvällisempään, mutta se vau-efekti jäi! Ja Emma Stonehan on harrastanut steppiä lapsena ja Ryan Gosling on varmaan oppinut jotain tanssiliikkeitä oltuaan Mickey Mouse-clubissa. 😉

    1. Ai Goslingkin on ollut siellä? Sitten olisi voinut odottaa vielä vähän enemmän siltä laulupuolelta. Sieltä kuitenkin on ponnahtanut mm. Timberlakea, Aguileraa ja Spearsia.

      1. Kyllä ilmeisesti oli ihan tarkoituksellista, että Gosling ja Stone lauloivat puheenomaisesti, eihän sävellyksissä edes ole mitään beltattavaa. La la landiä ei oikein voi verrata mihinkään muuhun musikaalielokuvaan, ja tämä siinä juuri on niin arvokasta. Moulin Rouge sinänsä oli mielestäni myös hieno, mutta laulusuorituksia ei voi verrata johtuen jälkikäsittelyn päämääristä, Chazelle nimenomaan halusi lopputuloksen olevan raaka, ei liian harjoiteltu eikä varsinkaan liian käsitelty. Tyylilajikin on ihan eri. Les Misin kohdallahan monet myös valittivat heikoista laulusuorituksista, minä siinäkin koin kysymyksessä olleen enemmän raaempi ja aidompi tulkinta Broadway-tyyliin verrattuna. Minuun sekä La la landin musiikki että visuaalinen ilme upposi täysin ja se tuntui aivan ainutlaatuiselta elokuvalta. Siinä oli onnistuttu karistamaan musikaaleille tyypillinen kiusallisuus ja teennäisyys ja päästy alkukantaisen ilon äärelle. Minusta Goslingin ja Stonen välinen kemia on upeaa, jäljittelemätöntä ja taianomaista.

        1. Tuosta olen täsmälleen samaa mieltä, että La La Landia ei voi verrata mihinkään muuhun. En ole keksinyt yhtään modernia tai edes semimodernia musikaalielokuvaa, jossa olisi vain sitä varten sävelletty originaalimusiikki. Se on tietysti merittii sinänsä. Ja nyt kun olen kuunnellut soundtrackin muutamaan kertaan, siellä on kyllä melkoisen tarttuvia kappaleita.

  2. Minut elokuva yllätti positiivisesti, mutta ei niinkään yllä mainituista asioista johtuen. Ehkä se, että menin elokuvaan rennoin rantein maanantai-iltana pitkän kirjastopäivän jälkeen, teki tehtävänsä: olin elokuvaan älyttömän tyytyväinen ehkä siksi, että se jollain tavalla pysyi kepeänä ja ”kivana” – joka oli ehkä juuri sinä päivänä se mitä tarvitsin. Todella erilainen kuin muut elokuvakokemukset tosin, kun on tottunut katsomaan jotain diipimpiä tai kantaaottavampia tms elokuvia, jotka taas aiheuttaa valtavaa pohdintaa katsomisen jälkeen.

    Nyt siis pohdittuani La la land ei ehkä ollut sen syvällisempi tai tehnyt kummempaa vaikutusta, mutta ai että se sopi siihen väsyneeseen maanantaihin! 😀

    1. No sehän riittää! Elokuvan päätarkoitus voi olla myös viihdyttäminen, ja hyvinhän tämäkin leffa viihdytti. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *