Liikaa tietoa: Osa 2

Kirjoittelin jokin aika sitten siitä, miten odotusajasta ja sen vaiheisiin liittyvistä riskeistä on saatavilla nykyisin niin paljon tietoa, että välillä meinaa ahdistaa. (Ks. Liikaa tietoa). Olen huomannut, että odotusaikana on tarjolla liikaa tietoa myös toisesta näkökulmasta.

Kulttuurissamme ei ole tapana jakaa intiimiasioita, varsinkaan intiimialueen asioita, kuin aivan lähipiirin kanssa. Eikä heidänkään kanssa jaeta ajatuksia kaikista elimistä ja eritteistä. Odotusaikana kaikki tuntuu olevan toisin.

Olen yhtäkkiä joutunut keskelle kuvauksia lapsiveden loiskeesta, avautuvista kohdunsuista, repeytyvistä paikoista, maitoa purskahtelevista rinnoista ja siitä, miten odottava äiti muuttuu vähitellen piereväksi muumiksi.

Kutsukaa minua vaan keskenkasvuiseksi, mutta en ole vieläkään tottunut kuulemaan näitä kaikkia yksityiskohtia tuttujen ja tuntemattomien naisten alapäistä. Onkohan kyse vain jostain poikkeustilanteesta vai olemmeko liittyneet nyt pysyvästi johonkin meille aiemmin tuntemattomaan veljes- tai oikeastaan sisarkuntaan, jossa lisääntyminen ja siihen liittyvät elimet ovat aivan arkipäiväisiä puheenaiheita?

Tämä avoimuus huomioon ottaen olen ollut huvittunut joka kerta, kun minun on käsketty vaihtaa paikkaa alateitse tehtävän ultraäänitutkimuksen ajaksi. Kummaa häveliäisyyttä. Eihän se lapsi sinne sentään tässäkään perheessä ole pyhästä hengestä siinnyt.

Kommentit (17)
  1. Meidän perheessä mies ei halunnut olla siellä alapään puolessa katsomassa UÄ:ssä ensimmäisen lapsen kohdalla, eikä nyt tämän toisenkaan odotusaikana. Se olisi hänestä ja minusta kiusallista. Synnytyksessä on parempi pysyä siellä synnyttäjän tukena pääpuolessa eikä käydä katsomassa mahdollisesti traumoja aiheuttavia näkymiä alempana. Ollaan molemmat aikoinaan lääkiksen aikana nähty, miltä synnyttäminen näyttää. Mutta se on täysin eri asia, kun kyse on itsestä ja omasta puolisosta. On mielenkiintoista lukea ja kuulla, mitä maallikot pelkäävät synnytyksessä. Ne ovat niin totaalisen eri asioita kuin, mitä itse ammattilaisena osaa pelätä.

  2. Hei! Kiitokset ensinnäkin ihan huipusta blogista! Saa vähän erilaista näkökulmaa odotusaikaan kun tuleva isä kirjoittaa ja aiheet kun liittyvät yleensä elämään eikä vain kasvavaan masuun. Kiitos myös ruokavinkeistä!
    Tähän ”liikaa tietoa”- osuuteen oli pakko kommentoida, sillä itse opiskelen kätilöksi ja opintojen tässä vaiheessa tuntuu aivan samalta kuin kuvasit. Kaikki keskittyy olennaisestikin sinne alapäähän ja kaikki kuvataan hyvin tarkasti. Lisäksi kun ilmoitan tulevan ammattini saan yleensä erittäin kattavan ja syvällisen analyysin synnytyksistä/lapsista ym. ja hurjasti kysymyksiä perään. Tässä vaiheessa yleensä sanon, että olen opiskelija, että en voi antaa suoria totuuksia (eikä totuuksia oikein voi lääkäritkään joka asiassa antaa kaikki kun ovat yksilöitä) ja muutenkaan kun en ole ”asiakkaan” siis jonkun henkilön asioihin perehtynyt. Toivon todella, että minusta tulee joku päivä sellainen ammattilainen että osaan vastata lähes joka asiaan ja kehityn unelma-ammatissani, eikä alapäähän liittyvät syväluotaukset hetkauta niin paljon 😀 Eiväthän ne nytkään mitään pahaa tee ja olen ammattialastani erittäin kiinnotunut,mutta liika on välillä LIIKAA 😀 en siis yhtään ihmettele että isillekin tulee välillä kuuppa täyteen, niinkuin toki naisillekin, ei välttämättä halua kuulla toisten (kauhu)tarinoita synnytyksistä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *