Lilytalk ja Steam Hellsinki

Täällä sitä lepäillään, parannellaan jetlagia ja kirjoitellaan muistelupostauksia New Yorkista.

Ja höpsis!

Karkasin heti omille teilleni, kun silmä vältti: Lilyn toimituksen järjestämään Lilytalk-iltaan ja sen jatkoille Steam Hellsinkiin.

IMG_2065.jpg

Lilytalk näkyy tulevina viikkona Lilyn toimituksen blogissa. Siinä seitsemän Lilystä tuttua bloggaajaa kertoo omasta näkökulmastaan siitä, millaista bloggaaminen on ja jakaa vinkkejä toisille bloggareille. Lyhyet puheenvuorot videoitiin, joten teilläkin on mahdollisuus kuulla, mitä bloggarit ajattelevat esimerkiksi Lilyn yhteisöllisyydestä ja kommenteista tai millaisia vinkkejä bloggarit antavat toisilleen postausten tekemiseen.

Alla olevassa kuvassa päätoimittaja Jenni Lieto on juuri kertonut jotain hauskaa. 

IMG_0130.jpg

Itse en valitettavasti ehtinyt matkani vuoksi valmistella puheenvuoroa, ja hyvä niin, sillä puheeni olisi varmasti ollut väsynyttä, enkä olisi ollut punaisine silmineni edes kuvauskelpoinen. (Lapsi huhuili puolet viime yöstä valitellen nälkää, janoa jne., ja hän olisi ollut valmis nousemaan jo kolmen aikaan…)

IMG_2070.jpg

Tilaisuuden päätyttyä kävimme tutustumassa uudehkoon Steam Hellsinkiin, joka sijaitsee Olavinkadulla Teerenpeliä vastapäätä.

Jos jostain olen pihalla, niin Helsingin baariskenestä, joten oli kiva käydä kerrankin jossain uudessa paikassa, kun se on vielä melko uusi. Vasta maaliskuussa avattu.

Steampunk-sisustus, omalaatuinen soundtrack ja hauska tunnelma. Tänne voisi kuvitella tulevani toistekin, ja tuovani vielä vieraanikin käymään.

IMG_0140.jpg

Drinkit olivat hyviä. Unohdin jo tämän nimen. Hinta on kuitenkin ikuistettu kuvaan.

IMG_0538 (1).jpg

Bloggaajakollegat omine drinkkeineen.

IMG_0143.jpg

Kiitos kaikille, oli hauskaa! Lilytalk-videoita odotellessa!

Ja palataan niihin NYC-postauksiin seuraavilla kerroilla.

Kommentit (3)
  1. Jotain sellaista. Basilikaa siinä myös oli mintun sijaan.

  2. Sut ja hiivalääke mainittu mun tontilla. Sori.

    1. Ei se mitään 😀 Kiitos krediteistä. Ja kaikista niistä mielikuvista, joita hiivalääkekeskustelu herätti 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *