Mämmämmäm

Ilmeisesti ”jokin vaihe” meni heti maanantaina kirjoittamani Jekyll ja Hyde -jutun jälkeen ohi, sillä tyttö on ollut koko viikon todella hyväntuulinen ja iloinen. Itse asiassa niin suloinen pieni kulta, että minulle tuli ihan paha mieli siitä, miten kuvasin hänet vain muutama päivä sitten joka asiasta itkevänä ruokanirsoilijana, joka tekee vain kaikkea, mikä ei ole sallittu.

Tällä viikolla hän on touhunnut iloisesti omilla leluillaan, harjoitellut ilman tukea seisomista lego-palikka suussaan, soittanut pianoa (!) ja esitellyt paljon puolitoistahampaista hymyään.

Nenän edestä sulkeutuvat kaapinovet ja tytön ulottumattomiin katoavat puhelimet ja tietokoneetkaan eivät ole aiheuttaneet viime viikkoisen kaltaisia raivokohtauksia, vaan hänen huomionsa on saatu kiinnitettyä muihin yhtä kivoihin, sallittuihin asioihin.

Kyytiä ovat saaneet niin legot, keittiövälineet, sanomalehdet kuin liian matalalle unohtuneet vaatelaatikotkin. Sanomalehdet kyllä päätyivät edelleen silppuna tytön suuhun, joten paperikori nousi nopeasti takaisin senkin päälle. Ilman itkua sekin.

Suurin ilon aihe on ollut palautunut ruokahalu.

Meille on muodostunut tavaksi kysellä tytöltä pöydässä: ”Onko nam-nam-nam?” Siihen hän vastaa: ”Mämmämmäm”, jos ruoka maistuu. Eilen ja toissapäivänä jokainen ateria oli ”mämmämmäm”. Ihan kysymättä. Ja isi oli niin iloinen.