Mausteet, joita on aina oltava – minun mausteostoskorini

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

Mausteet ja maustaminen ovat maaliskuun teema Food Market Herkussa. Keräsin teeman inspiroimana oman mausteostoskorini ja pohdin samalla, mitkä ovat oman ruoanlaittomme perusmausteet ja mitä maustelaatikosta ja keittiön työtasolta on aina vähintään löydyttävä.Mausteet Food Market Herkku

Ostoskoriini päätyi merisuolaa, Himalajan suolaa, mustapippuria, tuoreita yrttejä, kasvisliemijauhetta, sitruuna, viinietikkaa, tuoretta chiliä, valkosipuli, srirachakastiketta, curryjauhetta, juustokuminaa, kanelia, vaniljajauhetta ja kardemummaa. Lisäksi mukaan tarttui oliiviöljyä.

Suola & pippuri

Kuten varmasti kaikissa muissakin suomalaisissa keittiöissä, myös meillä suola ja pippuri ovat kaiken maustamisen kulmakiviä.

Käytämme kahdenlaista suolaa: karkeaa merisuolaa ja hienoa himalajan suolaa. Merisuolaa jauhetaan valmiisiin ruokiin suolamyllystä ja sitä myös heitetään ruokien keitinveteen. Himalajan suolaa taas pidetään purkissa työtasolla ja käytetään muussa ruoanlaitossa.

Pippurit ostamme aina kokonaisina ja ne jauhetaan myllystä suoraan ruokiin. Näin ne pitävät arominsa mahdollisimman pitkään. Tähän ostoskoriin ostin vain mustapippuria, mutta meillä on oma pippurimylly myös valkopippurille. Olenpa joskus miettinyt, pitäisikö olla vielä yksi mylly maustepippuria varten.

Mausteet Food Market Herkku

Yrtit

Heti suolan ja pippurin jälkeen on mainittava tuoreet yrtit. Vakioyrttejämme ovat timjami, oregano, rosmariini, basilika ja korianteri. Tällä kertaa ostin oreganon ja rosmariinin upeissa italialaisissa yrttiruukuissa. Timjamin valitsin puolestaan kotimaisen Deli Verden tuotteiden joukosta. Kaikissa ruukuissa oli sen verran multaa, että kastelemalla yrttien pitäisi pysyä hengissä jopa useamman viikon.

Yrttien suhteen olemme loppukesästä ja syksystä pitkään omavaraisia, sillä saamme puutarhamökiltämme ainakin basilikaa, korianteria, timjamia, oreganoa ja rosmariinia.

Timjamia, oregania ja rosmariinia kuivataan talven varalle. Yrttejä myös pakastetaan pestomaisten yrttiöljyjen muodossa kuutioiksi, ja niitä voi sitten heitellä ruokien joukkoon pitkin talvea.

Rosmariini kestää hyvin kuumennusta, joten sen lehdet sopivat hienosti esimerkiksi lohkoperunoiden tai uunijuuresten mausteeksi. Timjamin lehtiä puolestaan ripotellaan mm. uunissa kuivattavien tomaattien päälle.

Molemmista jää jäljellä puumainen varsi, jota ei suinkaan heitetä suoraan biojätteeseen, vaan seuraavan kerran, kun keitämme jotain lientä tai keittoa, kaikki risut heitetään mukaan liemeen ja noukitaan vasta tämän liotuksen jälkeen pois heitettäviksi.

Rosmariini ja timjami sopivat erinomaisesti myös sienten kanssa, ja ne korostavat esimerkiksi sienipiirakassa metsäsienten metsäistä makua.

Oregano on mieto yleisyrtti, jolla voi maustaa melkein ruoan kuin ruoan ja erityisesti tomaattipohjaiset kastikkeet. Monille on varmasti tuttu pizzerioiden kuivattu oregano, mutta suosittelen kokeilemaan oreganoa myös tuoreena esimerkiksi salaattien mausteena.

Mausteet Food Market Herkku

Kasvisliemijauhe

Kasvisliemijauhe on ainoa mausteseos, jota käytämme keittiössämme säännöllisesti. Ja kuten muussakin ruoanlaitossa, myös maustamisessa suosimme luomua aina kuin vain mahdollista. Herkun valikoimista löytyy Reformin luomukasvisliemijauhetta.

Kasvisliemi on puolestaan tärkeä pohja esimerkiksi risotoille, joita syömme hyvin usein. Risotto tarvitsee jonkin liemen tuomaan makuun syvyyttä, ja harvemmin jääkaapissa on valmiiksi keitettyä kasvislientä odottamassa.

Mausteet Food Market Herkku

Sitruuna & etikka

Useat ruoat kaipaavat jotain hapokkuutta. Käytämme siihen sekä sitruunaa että etikkaa. Sitruunalla maustetaan risotot, salaatinkastikkeet ja dippikastikkeet. Sitruunan raastetulla kuorella saadaan sitruunarisottoon voimakas mutta ei lainkaan karvas sitruunan maku.

Sitruuna saattaa olla joihinkin tarkoituksiin hivenen liian kirpsakkaa, joten varsinkin itse suosin useammin etikkaa. Etikka antaa kivaa makua erityisesti tomaattipohjaisiin pastakastikkeisiin, linssikeittoihin ja jauhelihakastikkeisiin.

Valkoviinietikka on varmasti tutumpi viinietikka, mutta sen rinnalle keittiöön voin hankkia vaikkapa punaviinietikkaa ja balsamicoa. Löysin Herkusta Torresin cabernet sauvignon -punaviinietikkaa ja kauniissa pikkupullossa myytävää italialaista balsamicoa. Balsamico on varsinkin salaattien kanssa pehmeämpi ja aromaattisempi vaihtoehto kuin vaikkapa valkoviinietikka.

Mausteet Food Market Herkku

Chili, sriracha & valkosipuli

Chili on lapsiperheessä hieman vaikea mauste ilmeisistä syistä. Omasta mielestäni pieni tulisuus sopii ruokaan kuin ruokaan, ja silloin tällöin piilotan ruokaan pieniä määriä tuoretta chiliä. Lapset kyllä ilmoittavat hyvin nopeasti, jos ruoka on liian tulista, joten jos kaipaan lisää tulisuutta, lisään sitä sitten omaan annokseeni muin tavoin.

Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi tuoreiden chilien pikkelöintiä etikassa. Kun jääkaapissa on odottamassa pikkelöityjä chilejä, niitä voi heitellä ruoan päällä antamaan makua, ja samalla saa ruokaan myös kivaa etikkaisuutta.

Vieläkin useammin lisään ruokiini sriracha-kastiketta, joka on yksi niitä harvoja maustekastikkeita, joita käytän säännöllisesti. Käytän srirachaa usein esimerkiksi leivän päällä voin sijaan, ja sriracha-leipä onkin meillä jo käsite.

Valkosipulia voi käyttää vapautuneemmin, siitä eivät lapsetkaan huomauta, ja mielestäni valkosipulilla voikin maustaa lähes mitä ruokaa vain.

Mausteet Food Market Herkku

Curry

Currylla on suotta vähän huono maine. Se on erittäin hyvä yleismauste erilaisiin varttitunnissa haudutettaviin pikakastikkeisiin. Esimerkiksi kikhernecurry on yksi koko perheemme lempiruoista. Myös tofusta ja paahdetusta kukkakaalista tulee hyvät arkicurryt, joihin curryjauhe antaa kivan maun. Siispä curry pääsi myös mukaan tähän ostoskoriin, ja löysin sen vielä Urtekramin luomuversiona.

Mausteet Food Market Herkku

Juustokumina

Toinen hyvä yleismauste ruokaan kuin ruokaan on juustokumina eli jeera, joka antaa ruokaan pienen eksoottisen säväyksen. Sitä käytetään suurin piirtein samoihin ruokiin kuin curryjauhettakin, mutta käyttökohteita on vielä enemmän. Jeera on hyvä mauste esimerkiksi lihapullataikinaan!

Jeeraa voi ostaa valmiiksi jauhettuna tai kokonaisina siemeninä, jolloin tarvitsee morttelin siementen jauhamiseen. Tällä kertaa ostin Mill & Mortarin kokonaisia juustokuminan siemeniä, jotka ovat luomua ja myös reilun kaupan tuote.

Mausteet Food Market Herkku

Vaniljajauhe

Urtekramilta lötyy kaksi muutakin luomutuotetta, jotka kuuluvat keittiöömme, tosin jälkiruokapuolelle.

Emme oikeastaan käytä vaniljasokeria lainkaan, vaan vaniljan makua kaipaavat leipomukset ja jälkiruoat maustamme vaniljajauheella, joka ei tuo mukanaan tarpeetonta makeutta. Vaniljajauheella maustetaan esimerkiksi piirakkataikinat, ja kun sitä sekoittaa sokerin kanssa jogurttiin, saa todella nopean vaniljakastikkeen esimerkiksi jälkiruokapiirakan päälle.

Kaneli

Kiinassa syntynyt kollegani hämmästeli joskus sitä, miten Suomessa ”kaikessa” on kanelia. Itse en ollut koskaan ajatellut, että käyttäisimme erityisen paljon kanelia, mutta toisaalta miksei? Sehän sopii kaikkeen makeaan ja varsinkin omenapiirakoihin, -paistoksiin ja -hilloihin. Kanelilla voi hyvin maustaa myös esimerkiksi uunissa paahdettavan myslin.

On muuten myönnettävä sellainenkin, että olen alkanut ripotella työpaikallani aamupuuron päälle kanelia ja sokeria, kun ne ovat niin sopivasti siinä aamiaispöydässä tarjolla. Ja saman puuron päälle menee myös kardemummaa.

Kardemumma

Viimeiseksi mausteeksi valitsin kardemumman, joka on makeissa asioiden maustamisessa yhtä olennainen  mauste kuin kaneli. Kardemummalla maustetaan monet jälkiruoat ja piirakat. Herkun valikoimasta poimin mukaan Santa Marian luomukardemumman.

Mausteet Food Market Herkku

Oliiviöljy

Oliiviöljy ei ole mauste, tiedän, mutta Food Market Herkun vaikuttava öljyosasto sijaitsee heti siinä mausteosaston vieressä, joten öljyt on helppo napata mukaan siinä samalla.

Öljyt ovat esillä kuin viinipullot A-liikkeessä ja valinnanvaraa on oliiviöljyistä pähkinäöljyihin, viinirypälesiemenöljyihin ja kurpitsansiemenöljyihin. Erilaisia öljylaatuja on peräti 150, joista 100 on oliiviöljyjä. Hyllynreunaetiketit kertovat jokaisen öljyn kohdalla mm. kasvualueen, makuprofiilin (mieto, keskivahva, vahva) ja käyttösuosituksen.

Sopivan öljyn valintaan voi kysyä neuvoa myös henkilökunnalta, jos valikoimasta on vaikea valita sopivaa. Minä pysyin uskollisena käytämällemme merkille ja valitsin Urtekramin luomuoliiviöljyn, jota myydään vielä riittävän isoissa pulloissa.

Sitä kuluu erityisen paljon uunivihanneksiin, sillä kaikki uunissa paahdettavat asiat kieritellään ensin oliiviöljyssä, jotta öljy antaa niille kivan pinnan ja jotta suola ja yrtit tarttuvat niihin paremmin.

Mausteet Food Market Herkku

Näillä mausteilla pääsee jo kivasti alkuun ja maustaa monta ruokaa ennen kuin muita mausteita alkaa edes kaivata.

Lisää vinkkejä ja apua mausteiden valintaan voit kysyä Food Market Herkun henkilökunnalta!

Mausteet Food Market Herkku

Halutessasi voi tilata myös Food Market Herkun uutiskirjeen, jossa kerrotaan tapahtumista, uusista tuotteista ja tarjouksista. Kirjeen pääset tilaamaan täältä.

Kommentit (4)
  1. Käytättekö jodioitua suolaa? En lähde neuvomaan sen enempää, mutta kerron kuitenkin että jodin riittävä saanti on Suomessa todella vaikeaa mikäli sitä ei saa suolasta. Ruokateollisuus käyttää monesti jodittomia vaihtoehtoja, joten siksikin kotona käytetty suola tulisi olla jodioitua:)

    1. Käsittääkseni vain neljäsosa suomalaisten saamasta jodista tulee ruokasuolasta, joten ei se ihan kamalan vaikealta kuulosta.

  2. Hei, tuli mieleeni, että kannattaa kiinnittää huomiota jodin riittävään saantiin, jos käyttää ruoanlaitossa vain ns.erityissuoloja. Jodioitu ruokasuola on tärkeä jodin lähde Suomessa ja jodi käytännössä ainoa hyödyllinen ravintoaine suolassa ylipäätään ja merisuolasta ym se usein puuttuu.

    1. Totta, mutta perheemme syö myös työpaikoilla ja päiväkodissa mitä luultavimmin jodisuolattua ruokaa ja käyttää myös maitotuotteita, joten en ole huolissani jodin saannistamme.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *