Mitäs sitten, jos vauva vihaa vauvauintia?

”No tämähän on aivan perseestä! Eihän tällaisessa ole (vit*) mitään järkeä!” kiukuttelin eilisen vauvauinnin jälkeen. Jos kolmas kerta toden sanoo, nyt ei näytä kovin hyvältä.

1. uintikerta: Tyttö hymyili muille vauvoille ja polski reippaasti vedessä sen vartin, jonka vietimme altaassa. Suihkussa hän sai kuitenkin hirveän raivokohtauksen, joka jatkui siihen asti, kunnes vein hänet liikuntakeskuksen eteisessä odottavalle äidilleen.

2. uintikerta: Tyttö alkoi itkeä saman tien, kun menimme veteen. Hän kävi pari kertaa kesken uinnin rauhoittumassa äitinsä sylissä altaan reunalla, äiti kun ei itse ole mukana altaassa. Itku kuitenkin loppui, kun menimme pesulle, ja lämmin suihku vatsaa vasten sai hänet jopa naureskelemaan.

3. uintikerta: Katastrofi. Tyttö itki siitä hetkestä alkaen, kun vaihdoin hänen vaippansa uimavaippaan. Vedessä hän ei viihtynyt pitkään, ja annoin hänet jopa kolme kertaa uinnin aikana äidilleen tyynnyteltäväksi pyyhkeen sisään. Kun tyttö alkoi hymyillä varovasti, otin hänet takaisin veteen, ja hänen naamansa alkoi kääntyä saman tien nurinpäin. Edes lämmin suihku ei rauhoittanut häntä tällä kertaa, vaan hän huusi ja raivosi suihkussa ja pukuhuoneessa naama punaisena ehkä pahemmin kuin ikinä. Ne minuutit tuntuivat hyvin, hyvin pitkiltä. 

Ensimmäisellä kerralla itkeskely taisi olla muista vanhemmista vielä herttaista ”alkukankeutta”, ja sain sääliviä katseita. Eilen katseet tuntuivat enemmänkin ei-kai-nyt-taas-tyyppisiltä. Pitääkö vielä lisätä, että kenenkään muun vauvat eivät ole itkeneet kertaakaan – siis ei edes yhtä kertaa – vedessä eivätkä suihkussa.

Rouva ei ole osallistunut uinteihin muuten kuin altaan reunalla, ja hän on kertonut, miten toiset naiset ovat liikuntakeskuksen aulassa vuoroin surkutelleet ja vuoroin kauhistelleet pukuhuoneesta kantautuvaa infernaalista möykkää. ”Juu, se on minun lapseni”, Rouva on hymyillyt vaivautuneena.

Huoh. Nyt pitäisi pohtia tämän harrastuksen tulevaisuutta. Vauvauinnista on ilmeisesti hyötyä uimataidon kehittymisen kannalta sekä mökkeilyturvallisuuden suhteen (jos lapsi putoaa järveen, hän osaa pidättää hengitystä), mutta pääasiassa homman pitäisi olla kivaa. Mitäs sitten, jos se ei olekaan?

Pitäisikö siis kokeilla vielä yksi kuukausi, pitää kuukausi tai pari taukoa vai luovuttaa kokonaan? Pitäisikö polskimista treenata kotona kylpyammeessa?

Voisimme tietysti kokeilla vielä ensi kerralla siten, että myös Rouva tulee mukaan altaaseen, jos tyttö kokisikin olevansa paremassa turvassa äitinsä sylissä. Se kyllä särkisi isän sydämen.

Kommentit (38)
  1. Meillä on suunnitelmissa alkaa käydä vauvan kanssa uimassa ilman mitään ohjattua vauvauintiryhmää. Mennään molemmat vanhemmat vauvan kanssa altaaseen ja katsotaan mitä hän tykkää. Jos ei yhtään tykkää niin eipä ole paineita mennä heti seuraavalla viikolla uudestaan, vaan katellaan sitä seuraavaa uimahallireissua vaikka muutaman viikon päästä taas. Tulee hitsin paljon halvemmaksikin kuin ohjattu toiminta. Uimaan oppiminen ei ole kovin ajankohtaista pienellä vauvalla muutenkaan, vaan vasta muutaman vuoden iässä, ja siihen mennessä uimahalli on jo väkisinkin tullut tutuksi ympäristöksi lapselle, me vanhemmat kun olemme innokkaita polskijoita.

  2. helmijahella.blogspot.fi
    15.10.2012, 07:26

    Otan vasta ensiaskeliani blogimaailmassa mutta onpa mahtavaa lukea ISÄN kirjoittamia juttuja vauva-arjesta.

    Meidän neiti viihtyy vauvauinnissa mutta sai viimeksi sätkyn lötköpötköistä rakennettuun tunneliin tutustuttaessa ja saarta esittävälle jumppamatolle vieminen oli viimeinen niitti sille uintikerralle… Ensi viikolla taas uudelleen ilman saarta ja tunnelia. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *