Mutta voisiko se kuitenkin olla tyttö?

Tulevalle isosiskolle kerrottiin pikkuveljestä juuri ennen joulua. Saimme silloin kuulla itsekin, että tulokas näyttäisi olevan poika.

IMG_0251-2.jpg

(Kuva ei liity tapaukseen eikä jutun aiheeseen, vaan siinä tyttö ihailee itse valitsemiaan pääsiäiskukkia.)

Rouva kävi jouluviikolla neuvolalääkärillä, ja hänelle tehtiin siellä jokin ylimääräinen ultraäänitutkimus, sillä huoneessa sattui olemaan ultraäänilaite. Rouva oli sanonut lääkärille, että voihan sitä sukupuolta yrittää katsoa, jos sen näkee. Ja näkihän sen aivan selvästi, ihan omin silminkin: poika, ei mitään epäselvyyttä. Lääkäri oli kuitenkin varoitellut, että ”ei vielä kannata sen mukaan ostaa vaatteita”.

Seuraava ultratutkimus oli Kätilöopiston sairaalassa tammikuun loppupuolella, ja siellä katselimme yhdessä samaa asiaa. Nyt myös toinen lääkäri sanoi, että poika siellä on, ja kyllähän me näimme sen ihan itsekin. Siellä se oli.

Rouva oli uutisen kuultuaan – jo silloin jouluna – jotenkin häkeltynyt. Hän oli pitänyt itsestään selvyytenä, että koska ensimmäinenkin oli tyttö, niin toinenkin olisi. Hänellä oli myös tunne, että se olisi tyttö. Ja lehtijutussakin oli sanottu, että tyttöraskauksista tulee voimakkaampi pahoinvointi, ja sellainenkin merkki oli jo havaittu.

Itse luotin enemmän edesmenneen appiukkoni uneen. Hän näki kuulemma ennenunia ja oli kertonut joskus Rouvalle, että hän oli nähnyt unen, jossa meillä oli ollut vielä poikalapsikin.

Mietimme, miten isosisko ottaisin uutisen poikavauvasta vastaan. Hän kun oli jo aiemmin ilmoittanut haluavansa pikkusiskon, ja myös yksi hänen parhaista kavereistaan päiväkodissa sai myös pikkusiskon.

Tyttö oli ensin innoissaan ja ihastuksissaan: ”Voi, meille tulee pieni vauva! Voi ihanaa, pieni poikavauva, ihana pikkuveli!” Sitten hän piti pienen tauon, näytti pohdiskelevalta ja kysyi: ”Mutta voisiko se kuitenkin olla tyttö? Kun minä en tykkää pojista.”

”No höpsis, totta kai tykkäät omasta ihanasta pikkuveljestä. Ja sinä tulet olemaan hänelle maailman tärkein ja ihanin isosisko.”

Sittemmin tyttö on jo tottunut ajatukseen. Rouva taas on edelleen hämillään siitä, että hänestä tulee pojan äiti. 

Kommentit (27)
  1. Niin tuttua 🙂 Itse odotan kesäkuulle syntyvän vauvaa, josta nyt 4v isosisko on luonnollisesti innoissaan. Ainut mutta matkassa on, että vauva on poika, ja isosisko niin mielellään ottaisi pikkusiskon. Minulle on myös esitetty kysymys, että voisiko se vauva kuitenkin olla tyttö. Tai voisinko saada kaksi vauvaa, joista toinen voisi olla tyttö. Tyttövauvan isosisko sitten ottaisi itselleen 🙂 Hauskoja ja rehellisiä nämä pienet isosisarukset.

  2. Voin niin samaistua aikaisempiin kommentteihin ja Rouvan fiiliksiin. Meidan ensimmainen on kanssa tytto ja teidan tyttoa 2 viikkoa nuorempi. Meille syntyi poika vuosi sitten ja molemmilla vanhemmilla kesti aika kauan tottua ajatukseen, etta sielta oli tulossa poika (jolle piti ostaa pojan vaatteita :-)!). Mieheni taisi olla aika pettynyt ettei hanella tulisikaan olemaan kahta tyttoa! Nyt meilla on aivan ihana iloinen ja kiltti (iso) poikavauva – taysin erilainen luonteeltaan kuin meidan tempperamenttinen tytto.  Meilla ei ole millaan tavalla korostettu tytto-poika eroa, mutta on aika janna miten erilaisia lapset kuitenkin ovat. Kuten muutkin ovat sanoneet poika on enemman hellyydenkipea (aidin poika – tytto on isan tytto) mutta toisaalta paljon rajumpi leikeissaan. Leluja pitaa hakata ja heittaa. Ja jos jossain on jokin kone tai kulkuvaline joka pitaa kovaa aanta, niin siella pitaa olla heti tutkimassa. Poikamme on muutenkin uteliaampi, joka paikassa kiipeilemassa. Meidan on pitanyt tyhjentaa kaikki tasot jo aikoja sitten (tyttoa ei koskaan pahemmin kiinnostanut tavarat joihin han ei olisi saanut koskea).

    1. Vaatteista tuli mieleen, että mä niin toivoisin, että poika ei olisi yhtään kiinnostunut vaatteista. Sen jälkeen, kun tyttö oppi puhumaan, meillä ei ole ollut varmasti yhtä ainutta päivää, että emme olisi keskustelleet/neuvotelleet/riidelleet siitä, mitä laitetaan tai ei laiteta päälle. Että jospa se toinen antaisi sitten laittaa ihan mitä vaan laatikosta löytyy ilman mitään vastaehdotuksia tai vaatimuksia nähdä muita vaihtoehtoja… Nyt tyttö on sentään lopettanut ”voiko laittaa juhlamekon/juhlakengät?”-kyselyt, kun olemme kaksi vuotta vastanneet systemaattisesti: ”Ei.” 😀

      1. Meillä meni poikien kanssa pitkään, että kaikki kävi. Noh. Viimeiset kuusi vuotta ei edes mustat collegehousut kelpaa jos ei itse ole ollut sovittamassa. Toisaalta homma on helppoa: äiti kävelee perässä kauppaan lompakon kanssa ja kaikilla on hyvä mieli (okei, ehkä joskus äitiä harmittaa loppusumma)!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *