Naurava takiainen

Mikä on tarttuvampaa kuin nuha? Vauvan nauru.

Leveää hymyään Neiti on väläytellyt jo pari kuukautta, ja riemunkiljahdukset ovat säestäneet sitä useamman viikon ajan. Viime viikolla hän alkoi yllättäen hekotella ääneen nähdessään jotain superhauskaa. Eihän sitä voi vastustaa.

Hersyvän naurun saattaa saada aikaan vaikkapa Sophie-kirahvi, jolla voi treenata myös toista viime viikon uutta juttua: puristusotetta.

img_7794_-_version_2.jpg

Neiti on nyt siis löytänyt kätensä ja ymmärtänyt, että niillä voi tehdä asioita.

Erityisen mukavaa on työntää molemmat kädet yhtäaikaa suuhun ja maiskutella kovaäänisesti, mutta niillä voi myös ottaa kiinni asioista. Hän saattaa takertua yllättäen aurinkolaseihini tai äitinsä hiuksiin tai roikuttaa hoitopöydällä ollutta pyyhettä mukanaan pitkin asuntoa.

Kunpa hän pian oppisi myös sen, että jos tutin vetää pois suusta, sen voi laittaa takaisin samaa reittiä.

Kommentit (3)
  1. Vanha Sininen: On hänessä tosi paljon äitiä. Vauvakuvien vertailu paljasti, että tyttö ei muistuta lainkaan isäänsä vauvaiässä, mutta äitiään kylläkin.

    Uusi remonttikohteita ei ole tulossa vähään aikaan, mutta voisinhan funtsia, jos saisin arkistomateriaalista kasattua joitain vinkkejä perustuen siihen remonttiin, joka alkoi lähes kymmenen vuotta sitten. Sen remontin tulosten keskellä asumme edelleen.

    Sandels: Kyllä, kaikki irtain alkaa olla pian vaaravyöhykkeellä 🙂

  2. Awww! Kyllä se tutin käsittely edestakaisin on tulossa hyvin pian osaamisasioiden listalla, kuin myös sen viskaaminen 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *