Neljän vuoden ikäero (Uhka vai mahdollisuus?)
Toimittaja haastatteli minua eilen kesällä ilmestyvään lehtijuttuun, ja rupattelin tunnin verran rakkaudesta ja oman puolison ja perheen merkityksestä.
Keskustelu käsitteli myös lapsia, sekä nykyistä että tulevaa, ja tulin sitten pohtineeksi myös, millaisia ajatuksia minulla on siitä, millaista on olla kahden lapsen kanssa.
Aika pinnalla mielessäni oli Lähiömutsi-Hannen maanantainen kirjoitus siitä, miten kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksi ja miten väsyttävää ja kuluttavaa kahden lapsen kanssa voi olla, vaikka heistä olisi kuinka onnellinen.
Itse en ole koskaan kuvitellutkaan, että toinen lapsi menisi jotenkin siinä sivussa ”samalla vaivalla”, ja neljän vuoden ikäerolla pienetkin synergiaedut taitaa olla menetetty. Lapsista tuskin taitaa olla hirveästi edes leikkiseuraa toisilleen, kun toinen lähestyy kouluikää siinä vaiheessa, kun toinen vasta aloittelee päiväkotia.
Olemme juuri ehtineet tottua siihen, että tyttö on niin kovin oma-aloitteinen ja tekee jo monta asiaa ilman, että meidän tarvitsee hirveästi puuttua niihin. Emmekä suoraan sanoen muista enää tarkalleen kaikkia yksityiskohtia siitä, miten rankkaa vauvan hoito oli tai ei ollut.
Että olikohan tämä sittenkään ihan loppuun asti ajateltu juttu?
Sisäinen keittiöpsykologini kuitenkin järkeilee, että tämä neljän vuoden ikäero voisi suojella meitä tietyiltä kriiseiltä. 4-vuotias todella tekee itse jo niin paljon asioita, että hän ei niin halutessaan tarvitse jatkuvaa huomiota ja apua kaikessa, ja hänelle voi myös jo puhua järkeä ja selittää asioita.
Olen jo varovasti yrittänyt kertoa hänelle, että ”voi olla”, että vauvan tullessa isi ja äiti joutuvat ainakin alkuun keskittymään aika paljon siihen vauvaan, ja kysellyt, mitä hän ajattelee siitä, että hän ei aina pääsekään äidin syliin, jos veli onkin siellä.
Tyttö ei kyllä tainnut oikein ymmärtää kysymystä, sillä hän oli enemmän huolissaan siitä, että hän ei itse saisi pitää veljeä omassa sylissään.
Toivon varovaisesti, että tytöstä voisi olla jopa hieman apua vauvan kanssa. Hän voi hakea pyydettäessä vaippaa, pyyhettä, riepua, tuttia (jos sellaista ylipäänsä käytetään) tai jotain muuta pientä.
Keittiöpsykologini kertoo myös, että tulevaa arkeamme helpottaa se, että tyttö on niin kovasti isin tyttö. ”Isi, isi, isi! Isi katso! Isi tule tänne! Äiti katso, mitä isi teki! Isi” Kun vauva on äitinsä sylissä, tyttömme voi hakea sylihoitoa isiltä. Tai vaikka kiivetä istumaan hartioille.
Tai mistä sitä tietää, jos jokin mustasukkaisuus iskee ja tuo tullessaan pahan taantuman. Aika näyttää.
Ja toisaalta suurin tekijä perheen hyvinvoinnissa taitaa kuitenkin olla nukkuminen. Jos öisin ei nukuta, kukaan ei voi hyvin. Aika näyttää tämänkin.
Jos nyt kuitenkin unohdetaan ne uniasiat, millaisia kokemuksia teillä muilla on ollut siitä, että lapsilla on ikäeroa nelisen vuotta tai enemmän?