Ollaanko me taas kavereita?

Niin, no onhan tuossa pienessä tytössä myös se toinen puoli.

Se, joka väsyy kesken ulkoilun ja haluaa syliin.

Se, joka pyytää ottamaan kiinni kädestä silloinkin, kun sille ei ole edes tarvetta.

IMG_3861.jpg

Se, joka katsoo alas pianotuolin reunalta ja sanoo: ”Isi, auta.”

Se, joka halaa ja sanoo: ”Aa-i.”

Se, joka muiskauttelee pusuja poskelle.

Se, joka lähettää lentosuukkoja sängystään.

Ja niin isi unohtaa, että aiemmin oli mitään erimielisyyttä ollutkaan.

Kommentit (3)
  1. aivan ihana kirjoitus, ihanalla kuvalla. Saisit mun puolesta jatkaa tän kirjoittamista vähintään tytön valmistujaisjuhliin saakka!

  2. Tässä juuri vein meidän tytön ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Sinne se jäi. Olo vähän herkkä ja nyt vielä tämmöisen postaus päälle. Kyyneleet taattu. Ihana kirjoitus (:

    1. Mäkin pidättelen itkua 😀 ja mulla ei edes ole lasta…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *