Meillä asuu kaksi vauvaa. Toinen on se suloinen tähtisilmä, joka nauraa paljon, syö hyvällä ruokahalulla, istuu nätisti ravintolan pöydässä ja hymyilee kaikille vieraille.

Sitten meillä on se toinen, jossa asuu riivaaja.

Se, joka vuodattaa isoja kyyneliä, kun ei saa koskea puhelimeen, kaukosäätimeen, sanomalehteen, kirjaan, ruokalautaseen, ruokakomeroon, astianpesukoneeseen, likaisiin kenkiin, pottaan, vessaharjaan, lattiakaivon ritilään, roskapussiin tai kun hänen suustaan kaivaa pois kiven tai pölypallon.

Se, joka raivoaa joka päivä sängyssään ennen kuin nukahtaa päiväunille.

Se, joka kieltäytyy syömästä epämieluisia ruokia: vääntelehtii ja huitoo pöydässä, kaivaa sattumia suustaan ja heittää ne lattialle, pullauttaa koko lusikallisen ruokaa leualleen, työntää kätensä lautaselle ja sotkee pöydän ja itsensä ruoalla, itkee lopulta lohduttomasti ja saa vanhempansa sekä vihaamaan syömistä että pelkäämään seuraavaa ruokailua.

Onhan tämä vain jokin vaihe, joka menee pian ohi?