Kantorepun paluu

Sain viime viikolla mahdollisuuden jatkaa kantovälineiden testausta, kiitos Stokken ja heitä Suomessa edustavan Polhemin. Nyt minulla on kokeiltavana Stokken MyCarrier 3 in 1 -kantoreppu, joka on ollut markkinoilla viime keväästä alkaen.

2012-10-13-881.jpg

Ensimmäinen reaktioni oli: Hui, miten monta osaa, remmiä ja solkea! Ja kokoamisohjeet kuin Ikea-kaapistolla. Monimutkaisuus oli kuitenkin näennäistä, ja lapsen sai nopeasti kyytiin.

Tai no, miten sen nyt ottaa. Nyt kun ilmat ovat jo selkeästi viileämmät, huomasin etten ole tullut ajatelleeksi lainkaan vaatetusta. En lapsen enkä omaani.

Vaunuissa kuljetettaessa lapsen voi pukea astetta kevyemmin ja asettaa makuupussiin. Kantorepussa hän ei ole juuri lainkaan suojassa sääilmiöiltä, joten hänet pitää vaatettaa paksummin päästä varpaisiin.

2012-10-13-884.jpg

Vaan vaatteiden pukeminen (ja etsiminen) yksitellen viekin yllättävän paljon aikaa. Juuri kun kerroin, että lyhyille lenkeille on paljon kätevämpää lähteä kantorepulla kuin vaunuilla, joudun pyörtämään puheeni. Jos pukeminen vie enemmän aikaa kuin itse lenkki, vaunut ovat silloin sittenkin kätevämmät. Tarvitsisin siis varmaan haalarit. En itselleni.

Tai no jaa… Tajusin nimittäin myös, että joudun miettimään omankin tyylini uusiksi. Vielä viime viikolla pystyin heittämään nahkatakin kantorepun päälle ja kulkemaan takki auki. Nyt ilma alkaa olla liian kylmä siihen, joten reppu on puettava toppatakin päälle. Hmm… miksi sellaista ei näe missään mainoskuvissa?

2012-10-13-883.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Remonttikonsultti, osa 1: Asunnon ostaminen

Ilmoitus Helsingin Sanomien asuntosivuilla tammikuussa 2003:

Kantakaupunki / 3h + k, 83 m2. Tilaisuus remonttitaitoiselle. Huomattavan vauraassa taloyhtiössä, huoneisto, jota ei ole remontilla ”pilattu”. Puitteet ovat alkuperäisine, mielenkiintoisine yksityiskohtineen mahtavat.

Kuulostaako houkuttelevalta? Entä näiden kuvien jälkeen?

141-4160_img.jpg

141-4153_img.jpg

141-4179_img.jpg

141-4161_img.jpg

Minä olisin kääntynyt kannoillani useiden muiden tavoin, mutta Rouvan silmiin syttyi hehku.

Tervetuloa uuden juttusarjani pariin!

Remonttikonsultti kertoo 1920-luvun kivitalossa sijaitsevan asunnon remonteista, joissa kutakuinkin kaikki on laitettu tavalla tai toisella uusiksi. Osa jopa kahteen kertaan. Remontit sijoittuivat vuosiin 2003 – 2005 ja 2011 – 2012. Toivon, että saamistani opeista on iloa myös sinulle!

Asunnon ostaminen

Elettiin siis tammikuuta 2003. Olimme juuri palauttaneet gradumme, ja kun eräänä sunnuntaina meillä ei ollut yksinkertaisesti mitään tekemistä, lähdimme huvin vuoksi kiertämään asuntonäyttöjä. Listalla oli yksitoista asuntoa ympäri eteläistä Helsinkiä, ja tämä remontoijan unelma oli viimeisenä listalla.

Ehdin ilmoittaa Rouvalle, että eiköhän kymmenen asuntoa ole tarpeeksi yhdelle päivälle, joten jätetään tämä viimeinen väliin. Se on meille liian kalliskin. Emme onneksi jättäneet.

Kävi ilmi, että välittäjän mielestä myyjän hintapyyntö oli liian kova, ja hän antoi ymmärtää, että voisimme tehdä hyvinkin rohkean tarjouksen. Olimme lopulta ainoita, jotka olivat kiinnostuneita asunnosta, ja muutamaa viikkoa myöhemmin teimme kaupat.

Mitä me sitten näimme ja mitä muut eivät nähneet?

  1. Valo: Asunnossa oli isot ikkunat, ja siihen tuli valoa kahdesta suunnasta – myös sisäpihan puolelta.
  2. Lattia: Pyysimme välittäjältä lupaa, saisimmeko raottaa rumaa linoleumia jostain reunasta, ja näimme, että linoleumin alla on hieno lautalattia.
  3. Alkuperäiset materiaalit: Ovet saranoineen ja kahvoineen, lattialistat, kattokoristeet ja rautaiset ilmanvaihtoluukut. Meille toi lisäarvoa se, että asunnossa oli jotain alkuperäistä henkeä, ja halusimme myös säilyttää sen.
  4. Komerot: Kaappitilaa ei ole koskaan liikaa, ja vanhojen asuntojen kiinteät komerot ovat viehättäviä. Niitä oli seitsemän!
  5. Kylpyamme: Kylpyhuoneessa oli alkuperäinen, valurautainen tassuamme. Ei puhettakaan sen hävittämisestä.
  6. Kaasuliesi: Taloon tuli kiinteä maakaasuputki. Aivan huippua!
  7. Keittiön yläkaapit: Upean uniikit liukuovelliset yläkaapit, joissa oli pienet vetolaatikot, on edelleen yksi keittiömme ilonaiheista.
  8. Kunto: Kyllä, ”huoneisto jota ei ole remontilla pilattu” piti todella paikkansa. Useammassa asunnossa, jota kävimme katsomassa, oli jo tehty keittiö- ja kylpyhuoneremontit, mutta usein valitettavasti hyvin, hyvin huonolla maulla. Miksi maksaa toisen tekemästä remontista, jos se menee joka tapauksessa uusiksi? Parkettilattia ei myöskään sykähdytä, jos unelmien lattia on maalattua lautaa. Meille tämä pommikunto oli juuri sopiva.

Rujoa ulkonäköä ei pidä säikähtää. Rumat tapetit ja likaiset seinät ovat lopulta pieniä ongelmia, ja lattian maalaaminenkin on pientä verrattuna siihen, jos asunnossa halutaan vaikkapa kaataa väliseiniä.

Meille taas tämä jännän sokkeloinen pohja tuntui olevan juuri sopiva, vaikka myöhemmin sitten päätimmekin siirtää keittiön toiseen huoneeseen.

Mutta että ”tilaisuus remonttitaitoiselle”? Emmehän me olleet koskaan tehneet remontteja. Sitä ei lasketa, että on kerran maalannut asunnon seinät. Päätimme vain, että on aika ottaa hyppy tuntemattomaan ja opetella uusia taitoja.

Alla vanha keittiömme ostohetkellä, keittiöremontin tulokset vuodelta 2003 ja sama huone vuonna 2012.

vanha_keittio_ennen_-_jalkeen.png

img_5064_1.jpg

Mitä olisi ollut hyvä ottaa huomioon, mutta emme onneksi tajunneet?

Asunnon ostaminen olisi kyllä saattanut mietityttää hieman pidempään, jos olisimme tienneet näistä.

  1. Sähköt: Jos asunnossa on neljä pistorasiaa ja seinien sisällä alkuperäiset, tervavapaperilla päällystetyt kuparijohdot, pitäisi ymmärtää, että asunto vaatii täyden sähköremontin. Ja se on kallista.
  2. Kylpyhuoneen vesieristys: Se oli pettänyt jo vuosikymmeniä sitten, ja lattia kostui meidän käytössämme vuodessa niin pahasti, että sitä oli kuivatettava kuivurilla kuukauden ajan ennen kylpyhuoneremonttia, sitä ensimmäistä.
  3. ”Putkia uusittu”: Se luki isännöitsijätodistuksessa, mutta tarkoitti oikeasti, että kukaan ei tiedä, mitä putkia on uusittu, ja putkiremontti tulee eteen kymmenen vuoden sisällä. Osa talon putkista oli lähes satavuotiaita.
  4. Muut isot remontit: Putkiremontti ei todellakaan ole ainoa kallis remontti, joita taloyhtiöt teettävät. Katto-, kellari- ja pihakansi voivat tulla osakkaille lähes yhtä kalliiksi kuin putket, ja jossain vaiheessa voi olla edessä myös käytävien ja hissien remontointi. Puhumattakaan julkisivusta, joka tuntuu muutaman runsaslumisen talven jälkeen murenevan jalkakäytävälle.

Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin taputtelemme kyllä näistäkin yllätyksistä huolimatta itseämme selkään siitä, että olimme silloin tarpeeksi rohkeita.

Kaiken avain onkin kohtuullinen ostohinta

Jos tiedät, että taloyhtiöön on tulossa isoja remontteja ja että asunto vaatii seinien maalausta laajempaa kunnostusta, sen tulee näkyä asunnon hinnassa. Putkiremontit ja niiden yhteydessä tehtävät kiinteistön perusparannukset voivat helposti maksaa osakkaille 500 – 1 000 €/m2. Julkisivujen ja kuparikattojen uusimiset ovat yhtä kalliita.

Taloyhtiöt voivat toki saada esimerkiksi liiketiloista vuokratuottoja ja rahoittaa isoja remontteja myymällä ullakkotilaa asunnoiksi, jolloin kaikkia kuluja ei oteta suoraan osakkaiden kukkaroista.

Taloudelliset perustelut ovat tietenkin vain yksi puoli, ja lopulta ostopäätökset syntynevät asuntokaupassakin pitkälti tunteilla. Jos asunto vastaa kunnoltaan, pohjaltaan jne. juuri sellaista mitä haluaa, sijainti on loistava ja ikkunoistakin aukeaa miellyttävät näkymät, pienen ylihinnan hyväksyy. Kyse on kuitenkin omasta kodista.

Tee-se-itse-remontit

Remontointi osoittautui asiaksi, jota todella voi oppia, kun vain alkaa tekemään. Kun jättää sähkö- ja putkityöt ammattilaisille ja ilmoittaa taloyhtiölle remontistaan, suurin piirtein kaiken muun voi tehdä itse. Jos haluaa. Ymmärrän hyvin, että monet teettävät työt jollain toisella. Vuonna 2003 meillä ei ollut siihen mahdollisuuksia, ja vuonna 2011 taas huomasin, että osaan itse suunnitella paremmin ja teen myös parempaa laatua kuin ulkopuoliset urakoitsijat.

Ja juuri siitä kerron tässä juttusarjassa. Lattiasta kattoon, tuulikaapista keittiöön, pikkaamisesta tapetointiin. Kaikki kantapään kautta opittua. Pysy kuulolla!

Koti Remontointi Sisustus DIY