Kun sade sotki suunnitelmat

Nyt harmittaa. Kovasti. Näin lievästi sanottuna.

Mökin terassia on rakennettu niin kovalla tohinalla, että juuri muuta ei ole ehtinyt tehdä. Kiitos isäni, terassin runko on jo muutaman kakkosnelosen naulausta vaille valmis, ja seuraavaksi voisi alkaa asentaa kansilautoja. Vaan kun ei voi.

2012-07-16-1082.jpg

Kansilaudat pitäisi ennen ruuvaamista käsitellä Uulan puunsuojaöljyllä. Aine kuivuu kyllä nopeasti, mutta se vaatii oikeat olosuhteet: ilman suhteellisen kosteuden on oltava alle 80 %, ja kaikkein mieluiten ilman pitäisi olla aurinkoinen. Missään tapauksessa ei saisi sataa, etteivät laudat kastu. Ja voi perkele, kun mökkimme sijaitsee juuri siellä, mihin sääennusteiden synkin sadepilvi on sijoitettu koko viikoksi. Tällaista ei osattu edes pelätä.

2012-07-16-1084.jpg

Syy tälle kiireelle ja tohinalle on se, että tytön nimijuhlat piti järjestää täällä tulevana lauantaina. Nyt on selvää, että terassi ei valmistu lauantaiksi, joten juhlat on siirrettävä muualle. Eipä täällä mitään juhlia olisi muutenkaan mukava pitää, jos vettä tulee kaatamalla. Varasuunnitelmaa meillä ei ollut.

Kävimme tarkastamassa lankomiehen navetan vintin, joka olisi muuten voinut toimiakin tilana, mutta navetan haju oli liian voimakas. Muista piharakennuksistakaan ei tuntunut olevan apua, mutta sitten Rouva keksi kurkistaa isoon piharakennukseen, jota kutsutaan riiheksi.

2012-07-16-1090.jpg

Riihen sisällä on toinen pienempi rakennus. Se on se alkuperäinen riihi, jonka ympärille uudempi rakennus on pystytetty.

2012-07-16-1092.jpg

Tästähän voisi saada aika tunnelmallisen paikan, kun vaan peräkärry ja tuo sininen vehje kärrätään pois, lakaistaan vähän lattiaa, koristellaan tila ja rakennetaan jostain pöytä.

On se ainakin kaikista huonoista vaihtoehdoista paras.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe DIY

Tertin kartanon pitopöydässä

Kiirettä pitää kesälomallakin. Onneksi ehtii vähän myös levähtää. Tiistain bänditreenien ja keskiviikon promokuvausten jälkeen oli aika palata sushirajan tälle puolelle mökin terassin kimppuun. Rakentaminen on ollut niin intensiivistä, ettei ole ehtinyt edes ajatella blogin kirjoittamista. Mutta ei mennä tänään siihen, vaan kurkistetaan Tertin kartanoon Mikkelissä.

2012-07-14-1005.jpg

2012-07-14-1064.jpg

Veimme lauantaina vanhukset ja Rouvan veljet maistelemaan Tertin kesäistä pitopöytää, joka katetaan lounasaikaan ja nautitaan historiallisen arvokkaassa miljöössä.

2012-07-14-997.jpg

2012-07-14-1001.jpg

Pitopöydän ruoat on tehty kartanon omien maiden antimista, ja tarjolla on myös paikallista lihaa ja kalaa. Kaikki oli taas erinomaista, mutta voisin mainita erityisesti nämä herkut:

Särkeä ja ruusua

2012-07-14-1009.jpg

Sitruunamarinoitua haukea (Kuvassa oikealla ylhäällä)

2012-07-14-1007.jpg

Savumuikkuja

2012-07-14-1025.jpg

Savustettua lampaanpaistia ja palvattua possua

2012-07-14-1013.jpg

Pääruoan murea karitsa lipstikkakastikkeella ja haukimureke olivat myös erinomaisia.

Jos kartanon pitopöytä tuntuu turhan suureelliselta, Tertin kahvila tarjoaa oman lounaspöytänsä.

2012-07-14-1041.jpg

2012-07-14-1040.jpg

Tertin pihapiirissä on myös majoitustiloja, herkkupuoti, hauska Vinttilöytöjä -puoti sekä tietysti pellot, joista kaikki herkut tulevat.

2012-07-14-989.jpg

2012-07-14-1043.jpg

2012-07-14-1045.jpg

2012-07-14-1053.jpg

2012-07-14-1059.jpg

2012-07-14-1046.jpg

Katsopas vielä, miten mainiosti voi hyödyntää rikkinäisiä viini- ja snapsilaseja.

2012-07-14-993.jpg

Tervemenoa Mikkeliin, vaikka vähän pidemmästäkin matkasta!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe