Tämän kesän terassiprojekti on tehnyt ison kolauksen tee-se-itse-egooni. Kun kodin remonteissa olen jo tottunut luottamaan siihen, että kaiken tarvittavan oppii tekemällä, tässä urakassa liian moni asia ei ole ollut omissa hyppysissä.

Alku oli kyllä lupaava. Hämmästyimme siitä, miten pienellä varoitusajalla saimme kaivinkonemiehen paikalle.

Sitten homma lähtikin lapasesta. Meillä kun ei ollut oikein käsitystä siitä, mitä kaikkea pitää tehdä ja miten paljon siihen menee aikaa, kuvittelimme, että kaivuutyöt ovat yhden päivän homma, ja toisena päivänä kuoppaan vain kaadetaan hiekkaa. Näin ymmärsimme ensimmäisen konsulttimme puheista. Kaivuutöitä ja kuoppien täyttämistä tehtiinkin yhdestä keskiviikosta seuraavan viikon tiistaihin, ja kaivinkonemiestä tarvittiin koko ajalle.

Perustusten ja rakenteiden tekometodeihin liittyvistä haasteista ja näkemyseroista kerroinkin jo aiemmin (ks. Tee-se-melkein-itse-terassi ja Pilareiden pystytystä tervan tuoksussa). Myönnän, että rakentamisesta ei olisi tullut yhtään mitään ilman isäni apua.

Sitten tulee sää, joka tietysti on tämä suurin ongelma. Koska terassi haluttiin tehdä käsittelemättömästä puusta, joka tervataan tai öljytään itse, projekti vaatii kuivia ja aurinkoisia päiviä. Niitä ei ole ollut sen jälkeen, kun aloitimme rungon rakentamisen ja saimme kansilaudat.

Nyt ehkä se se suurin ei-olisi-pitänyt asia ovat ne kansilaudat. Niitä ei siis ostettu kaupasta, vaan kaadettiin lankomiehen metsästä, ja niiden sahaus ja höyläys hoidettiin hänen tuttunsa kautta. Vaikka puut on kaadettu jo vuosi sitten, muutama viikko sitten kävi ilmi, että laudat eivät olleet vielä tarpeeksi kuivia höyläämistä varten. Mitenkäs tässä näin kävi?

Juhannuksen aurinkoisten ja lämpimien säiden ansiosta höyläämään päästiin kuitenkin viime viikolla – juuri kun sadekausi alkoi.

Suurin harmi liittyy sitten lautojen käsittelyn lisäksi itse lautoihin. Kun purimme kuormaa lauantaina, huomasin yhtäkkiä, että laudoissa oli tasaisen pinnan sijaan noin kahden millimetrin levyinen ja millimetrin paksuinen harjanne keskellä lautaa. Tarkempi tarkastelu osoitti, että laudoista kolmannes – siis yli 300 metriä, on viallisia. Siitä sitten soittamaan miehelle, joka laudat meille kuskasi.

Kävi ilmi, että hän oli hyvin tietoinen viallisista laudoista. ”Siellä on ollut varmaan jokin naula, hiekanjyvä tai metsästäjän luoti jossain laudassa.” Vai niin. ”No mitäs niille nyt voi tehdä?” rouva tiedusteli. ”Voin hakea ne pois, mutta teille tulee siitä sitten tuplalasku.” Rouva kertoi, ettei lautoja voi hakea pois, sillä ne tarvitaan terassiin.

Tässäpä onkin varsin mielenkiintoinen tilanne. Rouvan veli on siis toimittanut puutavaraa henkilölle A, joka on täydentänyt kasaa omalla puullaan, jotta vaadittu kilometri tulee täyteen. Henkilö A on toimittanut sahatut laudat höylättäväksi henkilölle B. Henkilöt A ja B ovat molemmat olleet tietoisia siitä, että höyläämisessä on käynyt jotain, mutta siitä huolimatta henkilö A on toimittanut vialliset laudat meille mainitsematta asiasta. Kenen vika siis lopulta on, että jossain laudassa on ollut jotain, joka rikkoi höylän terän? Ei kenenkään? Kuka saa hoitaa vialliset laudat kuntoon? Me itse.

Tätä on tämä maaseudun reilu ja lupsakka meininki. Kavereita kyllä autetaan, mutta palvelukulttuurista ei ole tietoakaan. Vaikka kuinka olemme tutun tuttuja, jonkinlainen kuluttajansuoja pitäisi toimia.

Toinen suuren ärsytyksen aiheuttaja on paikallinen osta palvelu tai tuote, saat myös mielipiteen koko projektistasi -kulttuuri. Hittoako se esimerkiksi puutavaran sahaajalle kuuluu, millä tavalla puut käsitellään tai ollaan käsittelemättä tai jätämmekö koivun kasvamaan keskelle (no ei nyt ihan) terassia.

Päätimme jo, että seuraavassa rakennusprojektissa mökillä, oli se mikä tahansa, puutavara tulee rautakaupasta. Luulenpa myös, että seuraavassa projektissa kokonaisvastuullinen integraattori tulee jostain muualta kuin perhepiiristä. Jos olisimme antaneet jollekin toiselle tehtäväksi tehdä tietyt vaatimukset täyttävä terassi, ongelma ei olisi meidän, ja vaatimusten täyttäminen olisi täysin jonkun muun vastuulla.

Vaan kun ei ole. Nyt odotamme, että sade lakkaa, jonka jälkeen alamme höylätä käsin pois sitä kohoumaa yli 300 metristä lautaa.