Eihän siinä ole mitään järkeä, lähteä viisi viikkoa vanhan vauvan kanssa kesäksi mökille, jossa ei ole mitään mukavuuksia.

Vettä tulee järvestä pumpulla, ja se lämpenee, kun lämmittää saunaa. Juomavesi kannetaan muualta. Sähköä tulee aurinkopaneelista sen verran, että läppäri ja puhelimet latautuvat. Ja sitten vielä kuvittelevat käyttävänsä kestovaippoja. Tätä hulluutta helpottaa tosin se, että Rouvan lapsuudenkoti – ja anopin pesukone – sijaitsevat lähistöllä.

Mökin vieressä on toinen rakennus, joka rakennettiin muutama vuosi sitten ja jota kutsutaan aitaksi. Tänä kesänä näiden rakennusten välinen pihamaa olisi tarkoitus laudoittaa terassipihaksi. Minulla ei tarkkaa kuvaa siitä, miten se tehdään, mutta kilometrin verran haapalautaa odottaa hommaa tuolla isomman tien varressa. Haaveilen myös kesäkeittiöstä toisen mökin taakse sekä grillaus- ja savustuspaikasta.

Mökin käytettävyyttä paransi huomattavasti kuistin lasittaminen, josta kerroin jo viime kesänä (ks. Jo joutui armas mökinkunnostusaika, Kesämökin kasvojenkohotus – Uusi ilme uusilla laseilla ja Paluu omaan elämään). Saimme samalla lisätilaa myös tuvan puolelle ja toimme sinne kaasulieden vanhasta keittiöstämme. Ruokaa voi siis laittaa kuin kotona – ennen keittiöremonttia.

Mikäs tässä kuistilla istuskellessa ja järvimaisemaa ihaillessa.

Aletaan miettiä niitä kesän projekteja juhannuksen jälkeen.