Yllätysvauva
Tämä tuli vähän yllättäen. Emme suunnitelleet asiaa sen kummemmin, vaikka siitä olikin puhuttu Rouvan kanssa. Hän kuitenkin haaveili siitä jo pidempään ja tunsi että elämästä puuttui vielä yksi palanen. Perhe ei ollut kokonainen. Nyt voimme iloksemme kertoa, että pian meitä on viisi!
Se tapahtuu nopeammin kuin kukaan olisi arvannutkaan, ja saamme tämän pienen nelijalkaisen nahkapään kotiimme jo tämän viikon sunnuntaina!
Uuden koiran hankinta on ollut tosiasiassa puheissa jo pidempään, eikä sitä tehty missään korona-ahdistuksessa. Kun rakas Eppu-koiramme kuoli kolme vuotta sitten, oli selvää, että Epun tilalle tulisi ennemmin tai myöhemmin uusi koira. Päätimme odottaa siihen, että lapset kasvaisivat hieman ja tyttömme olisi sen verran iso, että hän voisi jo ulkoiluttaa koiraa itse.
Olimme päättäneet, että uusi koiramme olisi rodultaan amerikankarvatonterrieri, jollainen myös vanhemmillani on. Karvattomaan koiraan taas päädyimme jo edellisen koiramme kohdalla koira-allergiani vuoksi, sillä karvatonta koiraa voi pestä ja rasvata niin, että sen hilse ei pääse pölisemään ilmaan.
Edellinen koiramme oli perunkarvatonkoira, mutta halusimme pienemmän koiran kuin mitä perulaisten suomalaiset kasvattajat nykyisin kasvattavat, joten päädyimme amerikankarvattomaanterrieriin, joka on kooltaan hieman pienempi mutta hyvin saman näköinen kuin perulainen.
Rouva lähestyi erästä kasvattajaa keväällä ja kuuli, että tänä vuonna on tulossa pentueita, joista kaikkia pentuja ei ollut vielä varattu. Jonossa oli kuitenkin monta perhettä, ja kuulimme, että meidän olisi mahdollista saada pentu joskus loppuvuodesta.
Mutta sitten tuli se yllätys: yhtäkkiä tuossa ei niin monta viikkoa sitten Rouva sai kasvattajalta viestin, jossa kerrottiin, että juuri heinäkuun alussa syntyneessä pentueessa olisikin vapaa pieni poika, ja voisimme saada sen jo elokuussa!
Asiaa ei tarvinnut pitkään harkita, ja kaksi viikkoa sitten pääsimme jo katsomaan uutta hauvelivauveliamme.
Sitten hämmästelimmekin sitä, miten sekä pentu että sen emä näyttivät aivan edellisen koiramme kaksoisolennoilta. Pentu on näin pienenä vielä aivan siniharmaa, mutta sen pigmentti on niin tumma, että se ruskettuu auringossa lähes mustaksi.
Pentu oli reipas ja aktiivinen ja tutki rohkeasti pihamaata. Välillä se väsähti ja otti pienet unet.
Lapset ihastuivat myös sen sisaruksiin ja kyselivät jo, voisimmeko ottaa samalla useammankin koiran, kun ne olivat kaikki niin söpöjä. Eiköhän se yksi kuitenkin riitä.
Nimen valinta oli yllättävän helppoa. Ideoimme niitä eräänä iltana ruokapöydän ääressä ja pohdimme ääneen, mikä olisi selkeästi koiran nimi ja voisi vaikka viitata koiran lähes mustaan väriin. Kun heitin ilmaan nimen Laku, muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Se oli niin hyvä valinta, että lapset juttelivat jo samana iltana siitä, milloin Laku tulee ja mitä Lakun kanssa voi sitten tehdä.
Nyt Lakulla on hankittuna jo pentuvaljaat ja -aitaus, pari lelua, muutama herkku ja kakkapussit, ja odotamme malttamattomina, että pääsemme aloittamaan tämän uuden vauva-arjen. Kolmen päivän päästä olemme taas koiran omistajia.
