Neuvolan kotikäynti

”Tulevat neuvolasta käymään aamukymmeneltä”, Rouva kertoi. ”Jaa, pitäisiköhän täällä jotenkin järjestellä paikkoja?”, ajattelin. Sitten päättelin, ettei muutamasta epäjärjestyksessä olevasta pahvilaatikosta vielä lastensuojeluilmoitusta tehdä.

img_4550b.jpg

Minä olen juuri oikean kokoinen, vaatteeni ovat vain liian isot

Meille kotikäynnin tärkein asia oli tytön punnitseminen. 40 grammaa vaille kolme kiloa! Hän on siis kerännyt viidessä päivässä painoa yli 300 grammaa. Se saattaa kuulostaa vähältä, mutta tahti vastaa sitä, että aikuinen keskipainoinen nainen pulskistuisi alle viikossa yli seitsemän kiloa.

Tämä tarkoittaa sitä, että voimme nyt käytännössä lopettaa tytön öiset pakkosyöttöherätykset. Hän saa itse herätä ja pyytää ruokaa omassa tahdissaan. Hän on ollut öisin niin uninenkin, ettei ole oikein jaksanut kiinnostua koko aterioimisesta. Tarkoittaisikohan tämä sitä, että olemme saaneet vauvan, joka nukkuu yönsä rauhassa ja on päivisin virkeä? Sellaisen olemme ainakin tilanneet.

Kolmen kilon maagisen rajan ylityksen jälkeen tyttö alkaa vähitelleen täyttämään vaatteensakin paremmin. Pari kertaa olen ollut huvittunut siitä, miten hän on saanut työnnettyä molemmat pienet jalkansa samaan lahkeeseen.

Meillä on muuten nyt myös napa. Siis sellainen oikea keskellä vatsaa oleva pyöreä hommeli, josta ei enää roiku mitään epämääräistä. Huraat sille!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Vaavi sängyssä

Posti toi eilen Vaavisängyn. Vaavisänky on neljäksi kuukaudeksi vuokrattava pyörällinen häkkisänky, jonka vuokrahintaan, 85 euroa, kuuluu myös kuljetukset kotiin ja pois. Tytön ei siis tarvitse enää nukkua äitiyspakkauksen laatikossa, jossa hän ei viihtynyt. En minä kyllä itsekään pahvilaatikossa nukkuisi.

img_4835.jpg

Tyttö on nukkunut ensimmäiset yönsä äidin ja isän välissä, mikä varmasti kauhistuttaa vanhempaa väkeä. Kätilöopistolla kuitenkin vakuutettiin, että heillä ei ole tiedossa yhtään tapausta, jossa vanhemmat olisivat kierineet lapsensa päälle eivätkä olisi olleet silloin joidenkin aineiden vaikutuksen alaisena.

img_4832.jpg

Tyttö myös syö vähintään kahden tunnin välein ja tunnin kerrallaan. Jos hän ei itse herää syömään, hänet pitää herättää. Tämä käy paljon helpommin, kun olemme samassa pedissä. Äiti voi silloin myös torkahtaa, kun tyttö on telakoitunut paikoilleen.

img_4798.jpg

Vaikka Vaavisänkyä ei hetkeen käytettäisikään öisin, se on jo vuorokauden käytössä osoittautunut hyvin käteväksi päiväsaikaan. Kun tyttö ruokailujen välillä nukkuu, häntä voidaan kärräillä huoneesta toiseen, sohvan viereen, kettiöön ja vaikka kylpyhuoneeseen. Onhan meidän tsekattava vähän väliä, että tyttö hengittää. Milloinkahan sen voi lopettaa..?

Suhteet Sisustus Oma elämä Ystävät ja perhe