Ruoan perässä Turussa

Senhän tietää, kun me lähdemme Rouvan kanssa teatterimatkalle, kuten nyt Turkuun katsomaan Hiljaisia siltoja, tavoitteenamme on myös syödä mahdollisimman hyvin ja paljon! Tällä kertaa olimme kiinnostuneet ravintoloiden lisäksi myös hapanjuurileivonnasta, ja Rouva oli bongannut etukäteen kaksi leipomoa, joissa oli ehdottomasti ehdittävä käydä.

Leipomo Gryn

Teatteriesityksemme alkoi klo 14. Olimme Turussa klo 11. Meillä oli siis hyvin aikaa sekä syödä lounas että käydä tutustumassa Forum-korttelin leipomo Gryniin.

Ostimme matkaamme valikoiman hapanjuureen leivottuja croissanteja. Aah, mikä rapeus! Kuulimme etukäteen erityisesti sinihomejuustotäytteisistä rocquefort-croissanteista, enkä ihmettele. Ne olivat myös meidän suosikkejamme.

Hügge

Lounaspaikaksi Rouva valitsi jokirannassa sijaitsevan ravintola Hüggen. Hügge on kasvisravintola, mutta sanoisin, että tämä on juuri sellainen ravintola, johon jokainen kasvisruokaskeptikko pitäisi tuoda. Niin maukasta ja täyttävää, että olimme vyöryä ulos lounaamme jälkeen, kun otimme jaettavaksi kolme alkuruokaa ja kaksi pääruokaa.

Burrataa ja omenaa. Avokadoa & nuoc cham chay -kastiketta.

Maissihummusta ja Hüggen leipää.

Paistettuja gnoccheja metsäsienikastikkeessa. Satay-curry ja grillattua palsternakkaa.

Omena-parfait ja sitruunakreemiä.

* * *

Teatterin jälkeen heitimme kamat pikaisesti hotellille. Majoituimme jälleen Park Hotelissa, joka on tuttu jo edellisiltä Turun-retkiltämme. Täytyy sanoa, että lounaamme oli niin täyttävä, että ei ollut varsinaisesti nälkä, mutta kun illallisvaraus oli jo tehty, niin…

Kakolan Ruusu

Aivan ensisijaisesti olisimme halunneet käydä ravintola Kaskiksessa, sillä emme ole edelleenkään käyneet siellä. Yritin jopa tehdä varausta sen tasan 60 vuorokautta aiemmin keskiyöllä, mutta ravintola varattiin täyteen noin 3 sekunnissa, ja jäin nuolemaan näppejäni. Kun jonotuslistakaan ei näyttänyt tuottavan tulosta, oli tehtävä varaus toisaalle. Valitsimme samojen omistajien Kakolan Ruusun, joka ei sekään ollut varsinaisesti huono vaihtoehto.

Kävimme Kakolan Ruusussa jo kerran aiemmin, mutta kokemus jäi silloin kähisevien ja kiukkuisten lasten vuoksi jotenkin puolinaiseksi. Nyt pääsimme siis ravintolaan ihan kahdestaan, ja täytyy myöntää, että tällä kertaa olimme hyvin vaikuttuneita.

Pohdin Rouvalle jälkikäteen, että vaikka ruoka ei sinänsä ollut monimutkaista, jokaisessa annoksessa oli jotain yllättävää tai erityistä, ja kaikki oli vain yksinkertaisesti aivan törkeän hyvää. Lisäksi oli ilahduttavaa huomata, että kaikille liharuoille oli tarjolla myös vegaaninen tai vegevaihtoehto. Testasimmekin mielenkiinnon vuoksi yhtä, ja pidimme siitä kovasti.

Haudutettua purjoa, kylmäsavustettua silakkaa ja rapeaa perunaa.

Vegaaninen ”linnunmaksamoussea, punajuurta ja hapanjuurisipsiä”, jossa linnunmaksa on korvattu keltajuurella.

Kurpitsansiemendumplingseja, sahramikastiketta ja lehtikaalia.

Grilllattua iberico-possua, päärynää ja munakoisopyrettä.

Bageri Å

Hyvin nukutun yön jälkeen pyörähdimme vielä muutamalla kirpputorilla (Puutorin Kirppis, Maanantaimarket ja Merkitys) ja matkustimme Kakolanmäen kuuluisalla funikulaarilla takaisin Kakolaan.

Aivan Kakolan ruusun vieressä on leipomo Bageri Å, joka tekee niin ikään hapanjuureen leivottavia croissanteja ja myös hapanjuuripullia. Ostimme kotiin tuliaisiksi valikoiman herkkuja, mutta emme voineet vastustaa kiusausta maistaa yhdet Pastel de natat ja hapanjuuripullan paikan päällä kahvin kanssa.

* * *

Kahden päivän ja yhden yön mittainen miniloma Turussa oli tervetullut, ja otimme siitä todella kaiken irti!

Hyvinvointi Ravintolat Matkat

Teatteriarvostelu: Turun kaupunginteatterin Hiljaiset Sillat

Vaikka vaikuttaa, että tämän syksyn tavoitteeni on ollut käydä katsomassa kaikki Samuel Harjanteen uutuusmusikaalit, yhteensä neljä kappaletta, vannon, että se on ollut aivan sattumaa! En itse asiassa ensin edes huomannut, että Turun kaupunginteatterin Hiljaiset sillat on Harjanteen ohjaama, vaan päätin tehdä teatteriretken Turkuun katsomaan Maria Ylipäätä, joka esittää musikaalin pääosaa!

Pohjalla menestyskirja ja -elokuva

Hiljaiset sillat on saman nimiseen elokuvaan ja Robert James Wallerin menestyskirjaan perustuva musikaali, jossa Napolista Yhdysvaltain Iowaan muuttanut perheenäiti, Francesca (Maria Ylipää). kokee lyhyen mutta intohimoisen romanssin pihaansa pölähtäneen valokuvaajan, Robertin (Jonas Saari), kanssa. Francescan muu perhe on lähtenyt maatalousnäyttelyyn esittelemään palkintosonnia ja Robert on puolestaan kuvaamassa Madisonin piirikunnan historiallisia katettuja siltoja National Geographic -lehteen.

Francesca tuntee olonsa yksinäiseksi ja elämänsä kuluvan hukkaan iowalaisella maatilalla, ja kun kemiat kuvaajan kanssa käyvät yhteen, hän päätyy käymään sisäistä taistelua siitä, pysyäkö perheensä luona vai lähteäkö valokuvaajan matkaan.

Kepeyttä tunnelmaan tuovat uteliaan naapurinrouvan, Margen (Kirsi Tarvainen) soitot ja pistäytymiset, ja myös Francescan muun perheen maatalousnäyttelymatkan seuraaminen. Perheen isä, Bud, (Stefan Karlsson) soittelee kuulumisia vaimolleen ja pariskunnan teini-ikäiset lapset, Michael ja Carolyn (Akseli Ferrand ja Linda Hämäläinen) kinastelevat niin tutun kuuloisesti, että ei voi kuin hymyillä.

Pienimuotoinen ja pelkistetty

Musikaalin on käsikirjoittanut alkuperäisteoksen pohjalta Marsha Norman, säveltänyt ja sanoittanut Jason Robert Brown, ja sen ovat suomentaneet Hanna Kaila (laulut) ja Reita Lounatvuori (teksti). Musikaalia on esitetty lyhyesti myös Broadwaylla, mutta sen menestys on jäänyt vaatimattomaksi.

Kuten elokuvakin, musikaali on hyvin pienimuotoinen, ja siten myös hyvin erilainen kuin muut Harjanteen ohjaukset, jotka olen nähnyt. Tunnelma on herkkä ja intiimi, ja pääosien kemia kannattelee tarinaa hienosti.

Lavastukseltaan esitys on pelkistetty, mikä sopii muutenkin pienimuotoiseen esitykseen. Francescan perheen koti muodostuu keittiöstä, ja makuuhuonetta markkeeraa sänky. Välillä näyttämön taakse projisoidaan kuvaa, ja välillä tehosteet heijastuvat lavan eteen laskeutuvasta läpinäkyvästä verhosta, mitä käytetään nykyisin monien esitysten lavastuksessa.

Ylipää on laulajana niin huikea, että voisin kuunnella hänen laulamanaan vaikka puhelinluetteloa. Onneksi pääsin näkemään hänet lavalla, sillä hän oli sairastellut musikaalin ensi-illan aikoihin, ja täällä viikolla hänen kerrottiin myös jäävän äitiysvapaalle tammikuussa. Rooli oli muuten Ylipään ensimmäinen suomenkielinen näyttämörooli sitten vuoden 2010 Wicked-musikaalin!

Hienosti laulavat myös muut pääosat, ja musikki soi Eeva Konnun ohjauksessa asiaankuuluvasti.

Pääosakaksikon kohtaukset ovat musikaalin parasta antia

Musikaalin puutteet ovat alkuperäisessä teoksessa, ei niinkään Turun kaupunginteatterin toteutuksessa ja tulkinnassa. Parhaimmillaan musikaali on pääosakaksikon kohtauksissa ja varsinkin heidän lauluissaan, mutta tarinan sivujuoni palkintosonnin viemisestä maatalousnäyttelyyn tuntuu hieman irralliselta.

Pienimuotoisen ja pitkälti kahden henkilön dialogista koostuvan tarinan tuominen isolle näyttämölle on varmasti haastavaa, mutta esimerkiksi Once on hyvä esimerkki musikaalista, jossa sekin toimii ilman humoristisista kevennystä ja ns. pakollisia comic relief -hahmoja.

Musiikki soljuu kauniisti tyypillisistä musikaalinumeroista folk- ja country-henkisiin esityksiin, mutta melodioista tai kappaleista mikään ei nouse muiden yläpuolelle. Francescan ja Robertin tarinan päättyminen liikutti ja pyyhin esityksen lopussa silmäkulmiani, mutta jokin vaikeasti selitettävä asia jäi kuitenkin puuttumaan, joka tekisi tästä musikaalista niin pakahduttavan kuin olisin toivonut. Silti nautin esityksestä, ja olen hyvin iloinen, että olen niin sanotusti löytänyt myös Turun kaupunginteatterin!

Lippu saatu Turun kaupunginteatterilta.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Lisää teatteriarvioita viime ajoilta:

Kulttuuri Teatteri