Olen onnistunut käymään viimeisen parin kuukauden aikana elokuvissa useamman kerran kuin edellisen vuoden aikana yhteensä. Erityismaininnan ansaitsee myös se, että olen käynyt elokuvissa vuorotellen jokaisen perheenjäsenen kanssa kahdestaan. Myös poikamme pääsi ensimmäistä kertaa katsomaan leffaa isolta kankaalta!

Ryhmä Hau: Superpennut

Poika sai joululahjaksi elokuvaelämyksen: ensimmäistä kertaa elokuviin oikeaan leffateatteriin isin kanssa ja vielä popparit kaupan päälle!

No, Ryhmä Hau -elokuva ei varsinaisesti ole elokuva. Se on enemmänkin ylipitkä jakso (45 min) Ryhmä Hau -sarjaa, mutta tällaiseksi ensielokuvaksi se sopi erittäin hyvin. Lapsi jaksoi katsoa leffan ja kyseli jopa sen loputtua, voisiko sen nähdä uudestaan.

Aikuiselle leffa ei tarjoa mitään, ja juoni on sellaista dadaa, että sitä ei edes kannata mainita.

Sitä ihmettelin, jälleen kerran, miksi ihmeessä Ryhmä Hausta on olemassa kaksi suomennosta ja kahdet ääninäyttelijät. Tässä leffassa tunnusmusiikissa lauletaan ”Ryhmä Haun” sijaan ”Paw Patrol”, ja hahmojen nimiä ei ole suomennettu. Joka kerta, kun hahmoja kutsuttiin väärillä nimillä, esim. Ryder, poika katsoi minuun ja totesi tuohtuneena: ”Se on Riku!” Ääninäyttelijät eivät myöskään olleet samalla tasolla kuin Pikku Kakkosessa.

Tähdet: 1/5. Poika viihtyi, isä ei nukahtanut.

Onneli, Anneli ja nukutuskello

Vein tyttäreni joulun jälkeen maalla katsomaan uutta Onnelia ja Annelia paikalliseen elokuvateatteriin. Ihan alkuun minun on myönnettävä, että olen hyvin allerginen kotimaisille lastenelokuville. Erityisen paljon inhoan puisevaa ja kirjakielistä dialogia (varsinkin lasten suissa) ja karikatyyrisiä henkilöhahmoja, jotka ilmeilevät kummallisesti. Onneli ja Anneli oli onneksi sieltä paremmasta päästä.

Onneli ja Anneli (Celina Fallström ja Olga Ritvanen) lähtevät vierailulle hassun keksijämiehen, Vekotiituksen (Ville Myllyrinne), luo. Vekotiitus saa tietää, että kunnan virkamiehet ovat päättäneet vetää moottoritien hänen maatilansa yli, ja Onneli ja Anneli keksivät, miten Vekotiituksen tila saadaan säästettyä tuholta. Apuna he käyttävät Vekotiituksen keksimää nukutuskelloa.

En ole nähnyt Onneli ja Anneli -elokuvia aiemmin, joten en voi vertailla nukutuskelloa niihin. Tarina on hyväntuulisen höpsö ja erittäin satumainen. Onnelin ja Annelin maailmassa värit ovat kirkkaita ja aurinko paistaa. Tapahtumat etenevät rauhalliseen tahtiin, ja loppu on onnellinen. Lapsinäyttelijät ovat suloisia ja rooleissaan melko luontevia.

Mutta nyt kun olen nähnyt useamman lastenkirjaan ja niiden karikatyyrihahmoihin perustuvan elokuvan, olisi kiva nähdä jotain vähän realistisempaa. Kai sellaisiakin elokuvia lapsille tehdään? Pretty please?

Tähdet: 2/5. Lapsi piti elokuvasta kovasti. Itsekään en varsinaisesti kärsinyt, mutta en minä tätä toista kertaa katsoisi.

The Wife

Pääsin elokuviin myös Rouvan kanssa. Kävimme Maximissa katsomassa The Wifen, joka poiki pääosaa esittäneelle Glenn Closelle myös Golden Globe -palkinnon.

Elokuvassa kirjailija ja hänen vaimonsa saavat kuulla miehen voittaneen kirjallisuuden Nobel-palkinnon, ja he lähtevät yhdessä aikuisen poikansa kanssa Tukholmaan palkintoseremoniaan. Jokin vaikuttaa kuitenkin hiertävän kaikkien välejä, ja erityisesti kirjailijan vaimo tuntuu peittelevän jotain salaisuutta.

Elokuva on pienimuotoinen mutta todella vangitseva. Close tekee huikean roolin padottua raivoa sisällään pidättelevänä kirjailijan puolisona. Hän oli kultaisen maapallonsa ansainnut. 

Tähdet: 3/5. 

Ihmisen osa

Toinen leffakokemus Rouvan kanssa tapahtui puolivahingossa, kun emme keksineet muutakaan tekemistä lastenhoitajan hoitaessa lapsia. Olimme nähneet Ihmisen osan trailerin aiemmin, ja se vaikutti kiinnostavalta. 

Hannu-Pekka Björkman esittää Pekkaa, entistä menestyksestä toimitusjohtajaa, jonka firma on mennyt nurin, mutta hän esittää edelleen muille olevansa varoissaan ja lentelevänsä firman asioille sinne tänne. Todellisuudessa hän ruokailee vieraiden ihmisten hautajaisissa ja asuu purettavassa ostarissa sijaitsevassa pikkutoimistossaan.

Kun Pekan vanhemmat (Asko Sarkola ja Leena Uotinen) tulevat yllättäen vierailemaan Helsingissä ja olettavat Pekan maksavan hotelliyöt, Pekka joutuu kiperään tilanteeseen. Kovin iloisia yllätysvierailusta eivät ole myöskään Pekan kaksi siskoa (Riia Kataja ja Armi Toivanen), joista toinen on töihinsä hautautunut yksinhuoltaja ja toinen ei ole ehkä aivan selkeästi kertonut, että hänen ”poikaystävänsä”, Mika, onkin todellisuudessa tyttöystävä, Bika.

Elokuva on tyyliltään draamakomedia, enemmän kuitenkin draamaan kallellaan. Elokuvassa on paljon hyviä hetkiä, ja näyttelijät, erityisesti Hannu-Pekka Björkman loistavat rooleissaan. Elokuva perustuu Kari Hotakaisen kirjaan, mutta luin, että tarinaa on muokattu ja kevennetty merkittävästi. En ole lukenut kirjaa, mutta nyt se kiinnostaisi. Elokuvan on ohjannut Juha Lehtola.

Tähdet: 3/5. Katsomisen arvoinen.