5 x Näin taltutimme lelukaaoksen

Kaupallinen yhteistyö: Robert Bosch Oy

Kirjoitin kaksi viikkoa sitten Boschin Facebook-sivujen Kotikeskiviikko-sarjaan postauksen, jossa kiinnitin WC-tilamme seinään seinämaljakon. Tässä saman sarjan postauksessa en poraa mitään vaan kerron, miten olemme pyrkineet taltuttamaan lelukaaosta kotonamme. Toisinaan onnistumme siinä paremmin, toisinaan huonommin.

Bosch Kotikeskiviikko - 13.jpg

Lasten kanssa on pakko oppia sietämään aivan toisenlaista epäjärjestystä ja tavarakaaosta kuin ennen lapsia. Keittiössä ja olohuoneessa kävellessä on osattava väistellä lattialle ripoteltuja ja heiteltyjä esineitä ja eteisen matolle astuessa on vain toivottava, että juuri jalan alla ei ole yhtään mattoon maastoutunutta legopalikkaa terävät kulmat pystyssä.

Koska tavaroiden kerääntyminen lattioille on väistämätöntä, on tärkeää, että ne on myös helppo siivota pois ja lapsetkin tietävät, mihin lelut kuuluisi kerätä leikkien jälkeen. 1-vuotiaan kanssa asiaa vielä harjoitellaan, 5-vuotiaalta sitä voi jo vaatia.

1. Pelit, piirustusvälineet ja askartelutarvikkeet sinne missä niitä käytetään

Bosch Kotikeskiviikko - 04.jpg

Ehkäpä isoin ja merkittävin elementti tässä kaaoksen hallinnassa on lasten peleille ja piirustus- ja askartelutarvikkeille pyhitetty kaappi olohuoneen nurkassa.

Eipä tässä mitään kovin mullistavaa sinänsä ole, mutta kahden aikuisen taloudessa eläneille aikuisille oli aika iso kynnys luovuttaa näin keskeisellä paikalla sijaitseva kaappi tällaiseen käyttöön. Olihan siellä paljon tärkeitä asioita kuten… hmm… maljakoita, kynttilöitä, mappikansioita, valokuva-albumeita… ja… aivan… ehkäpä se ei ollutkaan niin tärkeä.

Bosch Kotikeskiviikko - 05.jpg

Kuvittelimme vielä joskus, että lasten pelit ja lelut voisivat sijaita lastenhuoneessa, mutta elämä koulutti meidät tässäkin. Tavaroiden matka lastenhuoneesta olohuoneeseen on nimittäin paljon lyhyempi kuin niiden matka takaisin lastenhuoneeseen, ja tavarat jäivät pyörimään olohuoneeseen. Toisaalta pelejä alkoi ilmestyä niin paljon, että ne eivät enää mahtuneet järkevästi lastenhuoneen kaappiinkaan.

Bosch Kotikeskiviikko - 09.jpg

Nyt olemme hyvin tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Tärkeimmät pelit löytyvät nyt sieltä, missä niitä pelataankin, ja jos jokin peli käy tarpeettomaksi tytölle, se viedään lastenhuoneen komeroon odottamaan pojan kasvamista.

Bosch Kotikeskiviikko - 15.jpg

Samassa kaapissa on myös mm. tytön piirustusvälineet, puuha- ja värityskirjat, muovailuvahat, askartelutarvikkeet… ja yksi mystinen laatikko, johon hän ei ole vielä keksinyt kurkistella. Se on…

2. Piirustukset ja pienet askartelut jemmalaatikkoon

Bosch Kotikeskiviikko - 07.jpg

Tyttäremme piirtää mielellään ja on valtavan tuottelias. Siis todella tuottelias. Hän saattaa piirtää yhdeltä istumalta neljä piirustusta, ja päiväkodistakin kantautuu erilaisia taideteoksia säkeittäin. (No ei nyt aivan.) Piirustuksia on esillä siellä täällä ja magneeteilla jääkaappien kyljissä, ja ei siinä mitään, niitä säästänkin oikein mielellään. 

Mutta sitten ovat värityskuvat ja se kaikki muu paperisilppu. 5-vuotiaat ovat keksineet päiväkodissa keskenään, että paperista voi leikellä asioita. Tyttökin piirtää paperille mielellään keittiövälineitä, ruokia, lääkärintarvikkeita, kaloja, paperinukkeja ja sen sellaista, leikkaa ne irti ja jättää jollekin tasolle leikkiäkseen niillä myöhemmin.

Tällä paperisilpulla ei kuitenkaan enää koskaan leikitä! Ei koskaan!

Pyörittelin näitä tärkeitä paperipinoja tasolta toisella aikani, kunnes keksin todella ovelan systeemin.

Bosch Kotikeskiviikko - 08.jpg

Kun havaitsen kasan uusia piirustuksia, värityskuvia tai paperista leikeltyjä kuvioita ilmestyneen jonkin kaapin päälle, sujautan ne vaivihkaa tähän jemmalaatikkoon. Jos hän kaipaa niitä pian, ne voi kaivaa nopeasti takaisin esille, mutta jos niiden perään ei kysellä…

Buahhahhahhahhaaaa!

Säästän tietysti piirustukset. Ne alkavat olla jo niin taidokkaita ja uniikkeja, että ne pääsevät talteen varsinaiseen muistojen laatikkoon, mutta muu paperisilppu ja värityskuvat katoavat jossain vaiheessa.

3. Taaperon lelut senkkiin ja lelukoriin 

Bosch Kotikeskiviikko - 12.jpg

Taaperon lelujen on parasta sijaita olohuoneen lattialla korissa. Mutta hänelläkin alkaa olla pikkuautoja, eläinhahmoja ja muuta pienempää, jonka olisi suotavaa löytyä helposti. Siksipä myös television alla oleva senkki on luovutettu puoliksi lasten käyttöön.

Vielä puolisen vuotta sitten poika ei osannut avata liukuovea, joten tytön pienet lelut ja legorakennelmat saatiin kätevästi senkin sisään talteen. Enää liukuovi ei pidättele taaperoa pois kaapilta, joten kaapissa säilytetään nyt taaperon tavaroita.

Bosch Kotikeskiviikko - 10.jpg

Tai säilytetään ja säilytetään. Useammin ne taitavat olla sohvapöydällä, pöydän alla tai sohvan alla.

Bosch Kotikeskiviikko - 11.jpg

4. Legot ja junaradat keittiön nurkkaan

Bosch Kotikeskiviikko - 16.jpg

Ostin puolivahingossa Huuto.netistä tytön ollessa pieni kaksi valtavaa säkillistä Duploja. Tyttö sai puolestaan kummeiltaan 1-vuotiaana joululahjaksi kaikki heidän poikiensa vanhat Brio-junaradat, joten niitäkin kertyi hyvä kasa.

Sijoitimme jo silloin Duplo- ja Brio-korimme keittiöön, jossa leluilla on myös hauska leikkiä, ja siellä ne ovat olleet nyt viisi vuotta.

Vietämme paljon aikaa keittiössä, ja myös lapset leikkivät siellä mielellään. Lelut saa kerättyä siis helposti pois lattialta omiin koreihinsa, ja vielä helpommin ne saa niistä takaisin lattialle!

5. Pienet lelut eteisen vetolaatikoihin

Bosch Kotikeskiviikko - 01.jpg

Rakastan vetolaatikoita. Mitä enemmän, sen parempi! 

Rouva löysi joitain vuosia sitten Huuto.netistä hauskan miljoonalipastoksi kutsutun laatikoston, jossa oli useampi kymmenen vetolaatikkoa. Se oli lopulta meille liian suuri, mutta samalla myyjällä sattui olemaan toinen lipasto, joka oli juuri sopiva eteiseemme!

Laatikot sisältävät kaikenlaista sekavaa lasten pipoista ja lapasista jatkojohtoihin ja varalamppuihin ja -paristoihin. Ja tietysti leluihin. Osa laatikoista on omistettu pienemmille leluille, joita ei voi säilyttää kaapeissa tai isommissa lelukoreissa, kuten pikkulegot.

Lipaston laatikot lähtevät irti, joten kun legoilla leikitään, legolaatikot vain kannetaan mukana ruokapöydälle, leikitään siellä, ja leikin päätyttyä kaavitaan osaset pöydältä takaisin laatikoihin. Kätevää!

Bosch Kotikeskiviikko - 03.jpg

Mutta kaikki ratkaisuthan ovat hyvin eläviä, ja se mikä toimii tänään ei välttämättä olekaan hyvä ajatus enää parin kuukauden päästä.

Vaan miten ratkaista tämä legorakennusongelma? Siis että kun näitä isoja rakennelmia syntyy, mihin ne voisi sijoittaa? Ne eivät saisi olla taaperon ulottuvilla, mutta ei niitä saa purkaakaan.

Bosch Kotikeskiviikko - 14.jpg

Kaipa se on vain hyväksyttävä, että nämä arkiset asetelmat kuuluvat lapsiperheen kotiin.

Onko sinulla jakaa jokin oma vinkkisi lelu-, askartelu- tai legokaaoksen taltuttamiseen?

Bosch Kotikeskiviikko - 06.jpg

Perhe Sisustus Vanhemmuus

Mitä katsoin tv:stä #2

Tämän postauksen otsikko on oikeastaan aika harhaanjohtava. Televisiosta – siis lineaarisesta tv:stä – en ole katsonut juuri mitään aikoihin, lukuun ottamatta Putousta, josta on tullut perheemme yhteinen lauantai-illan hupi. En kuitenkaan käsittele Putousta tässä sen enempää vaan siirryn suoraan suoratoistopalveluihin.

Stranger Things.jpgViimeisteltyäni Twin Peaksin otin seuraavaksi käsittelyyn Netflixin Stranger Thingsin kakkoskauden. Pidin kovasti sarjan ensimmäisestä kaudesta, ja toisenkin ahmaisin parissa viikossa. 1980-luvulle sijoittuva yliluonnollinen hirviötarina jatkui siitä, mihin se enimmäisen kauden päättyessä jäi.

Kaupunkiin muuttaa uusi tyttö, Maxine, joka ystävystyy ensimmäisellä kaudellakin seikkailleiden poikien kanssa. Ylösalaisinmaailma piinaa edelleen Williä, ja hän näkee näkyjä, joissa suuri varjohirviö ajaa häntä takaa. Dustin löytää kummallisen olion ja alkaa kasvattaa sitä lemmikkinään. Pian käy ilmi, että lemmikki ei olekaan aivan harmiton.

Sarjan toinen kausi on hyvin onnistunut, ja tarina jatkaa ensimmäisen kauden linjoilla. Uudenlaiset demogorgon-koirat ovat yhtä ihastuttavia kuin ensimmäisen kauden demogorgonit, mutta aivan yhtä jännittävä kakkoskausi ei ole kuin ensimmäinen. Silloin yliluonnollisille tapahtumille odotettin selitystä, ja tunnelma oli jopa pelottava, mutta suuren salaisuuden paljastuttua selittämättömille tapahtumille on tietysti selitys. Silti Stranger Things on edelleen yksi lempisarjoistani.

Kausi päättyy jälleen niin, että seuraava kausi on sieltä varmasti tulossa. Hyvä hyvä!

* * *

Toinen katsomani Netflix-sarja on Black Mirror, josta kuulin useampia kehuja. Ja se osoittautui kaikkein niiden kehujen arvoiseksi!

Sarjasta on ilmestynyt neljä kautta, joista kaksi ensimmäistä jo vuosina 2011 ja 2013 brittiläisen Channel 4:n tuotantona. Netflix on tuottanut kaksi viimeistä kautta.

Sarja ei ole jatkuvajuoninen, vaan jokainen jakso on oma itsenäinen tarinansa, jossa on eri näyttelijät kuin muissa jaksoissa. Yhteistä tarinoille on, että ne ovat dystopioita, joissa moderni teknologia on keskeisessä roolissa. Osa jaksoista kertoo tarinan, joka voisi periaatteessa olla mahdollista jo nyt, mutta suurin osa on niin sci-fiä, että ainakaan aivan lähitulevaisuudessa emme voi odottaa teknologian mahdollistavan kaikkea. Ihmiset esimerkiksi käyttävät joissain jaksoissa laitteita, jotka tallentavat kaiken heidän näkemänsä, ja joissain jaksoissa ihmisen minuus voidaan tallentaa ulkoiseen laitteeseen jatkamaan elämää ilman fyysistä ruumista.

Sarjassa on jotain samaa kuin taannoisessa Twilight Zonessa (Hämärän rajamailla). Toiset jaksot ovat leikkisämpiä ja toiset jopa pelottavia. Monet jäävät pyörimään mieleen pitkäksikin aikaa. Jotkut osuvat hyvin myös nykyaikaan kuten kolmannen kauden ensimmäinen jakso, ”Nosedive”, jossa ihmisen sosiaalinen status määräytyy hänen sosiaalisessa mediassa saamiensa pisteiden mukaan. Ihmiset mielistelevät toisiaan saadaakseen mahdollisimman paljon tykkäyksiä ja siten päästäkseen parempiin piireihin ja jopa asumaan parempiin paikkoihin.

Hyvin lämpimät suositukset tällekin!

* * *

The Crown! Tästä tekee mieli kirjoittaa vain huutomerkein! Miten kiinnostava! Miten upeasti toteutettu! Miten hienosti näytelty! Miten uskottava!

Kuningatar Elizabethista kertova sarja on ehkä parhaita tv-sarjoja ikinä, ja sarjan toisen kauden jaksot katsoimme Rouvan kanssa heti, kun ne ilmestyivät Netflixiin.

Nyt eletään vuosia 1957 – 1963. Elizabethin ja Philipin avioliitossa on omia ongelmiaan, prinsessa Margaretilla on uusi rakkaus, mutta hän joutuu lykkäämään häitään Elizabethin raskausuutisten vuoksi, Elizabethin johtajuutta ja julkisuuskuvaa kyseenalaistetaan ja Kennedyt vierailevat Englannin hovissa.

Äärettömän mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu tarina, jota seuratessa on pakko googlailla jokaisen jakson aikana, mitä todella tapahtui ja miltä henkilöt oikeasti näyttivät. Jos et ole vielä katsonut, korjaa tilanne ensi tilassa. Sarjasta on tulossa vielä useampi kausi, joissa päästään vähitellen kohti nykyaikaa. Mitä kaikkea siis onkaan vielä tulossa!

* * *

Rimakauhua ja rakkautta oli yksi lempisarjoistamme silloin kauan sitten, vuosituhannen vaihteessa. Sarja palasi uusilla jaksoilla viime vuonna, ja vielä uudempi, 7. kausi pyöri juuri televisiossa. Emme tietenkään saaneet katsottua sitä televisiosta ajoissa, joten sitä on nyt katsottu C Morelta.

Sarjan paluu on hyvin onnistunut. Henkilöhahmot ovat yhtä rakastettavia ja ärsyttäviä kuin aiemminkin, ja sarjan katsominen on kuin viettäisi aikaa vanhojen ystävien kanssa. Sitä en osaa sanoa, miten hyvin sarjan viiden ensimmäisen tuotantokauden jaksot ovat kestäneet aikaa, mutta silloin sarja oli yksi sympaattisimmista ja koskettavimmista ohjelmista.

Nyt Adamilla on uusi naisystävä, Pete toipuu masennuksestaan, Jenny tekee uraa, Karen on perustanut kustantamon ja David on pääsemässä jaloilleen talousrikostuomionsa jälkeen. Nyt myös perheiden lapset ovat aikuistumassa ja sotkevat vanhempiensa kuvioita.

Sarja on hienosti käsikirjoitettu ja hahmot ovat ongelmineen ja suruineen hyvin uskottavia ja samaistuttavia. Siinä on sopivasti draamaa, huumoria, onnistumisia ja epäonnistumisia aivan kuin oikeassa elämässäkin.

Sarjan kahdeksannen kauden kuvaukset käynnistyvät kuulemma jo tänä keväänä.

* * *

Ruotsalainen Solsidan on ollut yksi parhaista komediasarjoista, ja siitä on tehty viisi tuotantokautta ja yksi elokuva.

Sarjasta on tehty nyt myös suomalainen versio, Onnela, C Morelle. Alkuasetelmaltaan ja isoilta linjoiltaan sarja noudattaa Solsidanin ensimmäistä kautta. Antti ja Saara (Eero Ritala ja Elena Leeve) muuttavat Antin lapsuudenkotiin Porvoon Poutaniemeen. Poutaniemessä asuvat myös Antin vanha ystävä, taloudellisesti hyvin menestynyt Markus (Pekka Strang) vaimonsa Metten (Anna-Maija Tuokko) kanssa. Ympärillä pörrää kärpäsen lailla myös rasittava ja pihi Jorma (Santtu Karvonen) ja tämän vaimo Titta (Pirjo Heikkilä).

Jotain on kuitenkin kadonnut käännöksessä, ja sarja ei yllä ruotsalaisen esikuvansa tasolle. Kuvitteellinen Porvoon Poutaniemi ei vaikuta samanlaiselta keskiluokan unelmalähiöltä kuin todellinen Solsidan Tukholman esikaupunkialueella Saltsjöbadenissa. Markuksen ja Metten elämä omakotitalossa  ei vaikuta samalla tavalla ylelliseltä kuin Solsidanin merenrantakartanossa, vaikka ei Markuksellakaan tunnu olevan pikkurahasta puutetta.

Eniten puuttuu kuitenkin tunnelmassa ja hahmojen välisissä suhteissa. Henkilöhahmot ovat pääpiirteiltään hyvin paljon esikuviensa kaltaisia, mutta kireämpiä ja jollain tavalla vähemmän sympaattisia. Antti ja Saara vaikuttavat vihaisemmilta kuin Alex ja Anna. Antti ja Pekka eivät tunnu olevan parhaita ystäviä samalla tavalla kuin Alex ja Fredde, ja vaikka Alexkin tuntee välillä alemmuutta Fredden rinnalla, Antti ja Pekka eivät oikein tunnu edes pitävän toisistaan. Ja siinä missä Solsidanin Mickan on ihastuttavan höpsö hahmo omissa pilvilinnoissaan ja yrityksissään näyttää mahdollisimman yläluokkaiselta, Onnelan Mette vaikuttaa ylimieliseltä ja sympaattisen sijaan ilkeältä.

Katsoisin varmasti Onnelaa aivan toisin silmin, jos en olisi nähnyt Solsidania, mutta nyt en ole edes varma, jaksanko katsoa koko ensimmäistä kautta loppuun saakka. Harmillista. Kuulisin kyllä mielelläni, mitä muut ovat olleet mieltä toteutuksesta, ja miltä sarja vaikuttaa, jos ei ole katsonut Solsidania. Sarja alkaa pyöriä Maikkarilla tällä viikolla, joten sitä voi katsoa, vaikka ei olisi C Morea.

* * *

Olen aloitellut myös kahta muuta sarjaa Netflixistä, mutta en ole päässyt niissä juuri alkua pidemmälle.

Mindhunter on 1970-luvulle sijoittuva sarja, jossa FBI-agentti Holden Ford (Jonathan Groff) haastattelee sarjamurhaajia pyrkien ymmärtämään heidän ajatuksiaan ja sitä kautta selvittämään avoimia tapauksia. Kriminaalipsykologia ja profilointi ovat sarjan tapahtumien aikoihin vielä uusi ja vakiintumaton alue, ja Ford tekee uraauurtavaa työtä sillä. Sarjan tapahtumat ja henkilöt perustuvat ilmeisesti todellisiin henkilöihin ja tapauksiin. Kolmen jakson perusteella en ole vielä aivan varma, onko Mindhunter kuitenkaan minun sarjani.

Sci-fi-tyyppinä kiehtovalta kuulosti myös Altered Carbon – Muuntohiili. Sarja tapahtuu 300 vuoden päässä tulevaisuudessa, jolloin kuolleiden ihmisten tietoisuus voidaan palauttaa elämään uudessa ruumiissa. Takeshi Kovacs (Joel Kinnaman) on kuollut 250 vuotta aiemmin, mutta hänet tuodaan takaisin elämään selvittämään toisen miehen murhaa. Vaihtoehtona hänellä olisi joutua vankilaan omista rikoksistaan. En ole vielä katsonut ensimmäistä jaksoa loppuun ajanpuutteen vuoksi, joten voit kertoa, kannattaako.

Listallani olisivat myös Netflixin Dark, Ozark ja Manhunt: Unabomber, HBO:n Big Little LiesThe Affairin uudet jaksot ja tietysti HBO:n Westworldin kakkoskausi, joka ilmestyy huhtikuussa! Kun vaan olisi aikaa katsoa nämä kaikki. Niin, ja Sillan neloskausi olisi katsottavissa Areenassa vain 20.3. saakka…

Mitä sinä olet katsonut tv:stä?

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen