DIY Escape Room – Pakohuonepeli
Tyttäreni täytti tällä viikolla 10 vuotta! Sovimme oikeastaan jo viime vuonna, että emme valitse synttäreille sen kummempaa teemaa, mutta hän halusi kuitenkin jonkin ohjelmanumeron, kuten aarteenetsinnän.
Hän innostui aiemmin tänä vuonna pakohuonepeleistä katsottuaan jonkin Roni Backin YouTube-videon pakohuoneesta. Tytär teki meille itse yhden pakohuonepelin, ja tein lapsille myös pääsiäiseksi pienen ja hyvin yksinkertaisen pääsiäismuna-pakohuoneen, jossa oli pari pulmaa ja muutama sinne tänne laitettu numero- ja riippulukko.
Tulin sitten heittäneeksi jossain välissä, että synttäreiden aarteenetsintähän voisi olla pakohuonepeli. Hän otti tämän lupauksena järjestää kyseinen peli, eikä mahdollisuutta perua lupausta enää ollut. Siinä sitten vierähtikin pari iltaa pikkutunneille asti peliä suunnitellessa.
Koska olen järjestänyt pelin nyt kahdesti ja olen aiemmalta ammatiltani liikkeenjohdon konsultti, pidän itseäni tietysti jo pakohuonepelien asiantuntijana, ja jaan mielelläni vinkit pelin järjestämiseen ja suunnitteluun!
Mihin pakohuone järjestetään?
Ensin kannattaa miettiä, missä peli järjestetään. Meillä oli hyvä tilanne, sillä meillä on nyt remontin jälkeen käytössä lähes tyhjä vierashuone, jonne sijoittelin vain pelin kannalta merkittäviä esineitä. Pakohuoneeseen tuli myös todellisen pakohuoneen tuntua, kun lukitsin vierashuoneistomme ja muun kotimme välisen oven, ja pakohuoneesta pois pääsy vaati aivan oikeasti lukitun oven avaamisen.
Jos tällaista tyhjää huonetta ei ole, pelin alussa on kerrottava pelaajille, mikä pelihuoneessa on olennaista ja mihin puolestaan ei kannata kurkkia turhaan. Esimerkiksi:
- laatikoihin ja kaappeihin ei tarvitse kurkkia, niihin ei ole piilotettu mitään
- kaikki pulmat ja vihjeet ovat tietyssä huoneessa ja muihin huoneisiin ei ole tarvetta mennä
- kaikki pelin kannalta olennaiset asiat sijaitsevat vain ruokapöydällä tms.
Mitä tarvikkeita tarvitset?
Lukkoja: yhdistelmälukkoja, munalukkoja, pyörien lenkkilukkoja… Itse hain läheisestä halpahallista muutaman edullisen riippulukon lisää, ja satuin löytämään vielä värillisiä yhdistelmälukkoja. Niillä sain helpotettua tehtäviä hieman, kun vihjeeseen oli liitetty värillisen lukon kuvan. Jos kodissa on lukollisia kaappeja tai komeroita, myös niitä voi käyttää osana peliä.
Kaupalliset pakohuoneet käyttävät myös kirjainyhdistelmälukkoja ja ns. ”suuntalukkoja”, jotka avataan liikesarjalla ylös, alas ja sivuille. Näitä lukkoja en tullut tähän peliin hankkineeksi, mutta niillä saa tehtäviin kivaa vaihtelua ja lisähaastetta.
Tarvitset lukittavia rasioita, purkkeja, laatikoita, laukkuja yms. Tämän huomasin itse asiassa olevan isoin haaste, sillä ainakin meidän kodissamme oli aika rajallisesti asioita, joihin lukon sai kiinnitettyä.
Ohuella lenkillä varustetun lukon voi saada riippumaan vaikkapa säilyketölkin kiinnitysmekanismissa tai matkalaukun vetoketjussa, mutta olisi hyvä, jos käytössä olisi lukittavaksi tarkoitettuja lippaita, joissa on valmiiksi salpa ja lenkki lukon kiinnittämiseen.
Pulmien suunnittelu
Pakohuoneen idea ei ole etsiä piilotettuja avaimia sieltä täältä vaan ratkaista päättelytehtäviä, jotka joko paljastavat avaimen sijainnin tai antavat koodin yhdistelmälukon avaamiseksi. Pulmien suunnittelussa rajana on vain oma mielikuvitus ja kekseliäisyys, ja vinkkejä voi etsiä netistä.
Kannattaa koluta kaappeja ja katsella, olisiko siellä esim. jokin lautapeli, joka taipuisikin pakohuoneen käyttöön. Esimerkiksi itse etsin komerosta jotain aivan muuta, kun hoksasin Mahjong-pelini ja keksin käyttää sen laattojen tulkintaa yhtenä tehtävänä, joka paljasti seuraavan yhdistelmälukon numerokoodin.
Peli kannattaa käsikirjoittaa valmiiksi esim. alla olevan taulukon kaltaiseksi pulma-ratkaisu-vapautuva avain -listaksi, jolloin voi varmistaa paperilla, että peli on todella mahdollista ratkaista. Huomasin jo aiemmin, että on itse asiassa yllättävän helppoa lukita jotkin avaimet ns. ristiin, jolloin yhden avaimen vapauttamiseksi tarvittavan pulman ratkaisu vaatisi toista avainta, joka onkin vielä toisen lukon takana.
Ja huom! Kirjoita kaikkien yhdistelmälukkojen yhdistelmät ylös myös pelin käsikirjoitukseen, niin saat ne itse auki ja muistat vielä pelin jälkeenkin! Kun peli on ohi, yhdistelmät kannattaa nollata pelkiksi nolliksi.
Näin oma pelini eteni tällä kertaa:
# | Pulma | Ratkaisu | Vapautuva avain |
---|---|---|---|
1 | Numerolukolla (sininen) lukittu lasipurkki, 3 numeroa | Radio ikkunalaudalla. Radio on laitettava päälle, ja taajuus paljastaa lukon koodin. Radion valo on sattumoisin myös sininen, mutta purkki myös sijaitsee radion vieressä. | Paperi, jossa japanilainen ristikko |
2 | Riippulukolla lukittu lasipurkki | Lattialla lasikannu, jossa jääpala. Avain on jäädytetty jääpalan sisään. Sulatetaan kylpyhuoneessa kuumassa vedessä. | Kynä ja kumi japanilaisen ristikon täyttämiseen |
3 | Numerolukolla (vihreä) lukittu peltirasia, 3 numeroa | Lasipurkista löytynyt japanilainen ristikko, jossa vihreä lukon kuva ja kolme ristikkoa, joista paljastuu vihreän numerolukon numerot. | Paperilappu, jossa teksti ”Criminal 606” |
4 | Riippulukolla lukittu Mahjong-peli | Paperilapulla lukeva ”Criminal 606” viittaa huoneen arkistokaappiin, jonka yhdessä laatikossa on tämä teksti. Munalukon avain on piilotettu laatikon sisään | Mahjong-pelin laatat |
5 | Pyörän numerolukolla lukittu kannu, 4 numeroa | Mahjong-laatikossa on neljä oikein päin olevaa laattaa, joissa on kiinalaiset numeromerkit. Arkistokaapin päällä on taulu, jolla numerot voi tulkita, ja ne paljastavat numerolukon koodin. | Vesikannu |
6 | Riippulukolla lukittu matkalaukku | Pöydällä on levy, johon on kuumaliimattu kaksi korkeaa ja kapeasuista lasipurkkia, joiden suut ovat niin pienet, että käsi ei mahdu sisään. Toisen purkin pohjalla on pieni rasia. Kun purkkiin kaadetaan vettä kannulla, sen pohjalla oleva rasia nousee pintaan. Matkalaukun avain on rasiassa. | Paperi, jossa arvoitus |
7 | Numerolukolla (punainen) lukittu työkalupakki, 3 numeroa | Matkalaukussa on paperi, johon on kirjoitettu allekkain kolmen kirjan nimet ja niiden vieressä punaisen lukon kuva ja ’+’-merkki. Arkistokaapin päällä on rivi kirjoja. Paperilla mainittujen kirjojen sisällä on punaiset post-it-laput, joista jokaisessa on kolmen numeron koodi. Koodit on laskettava yhteen, ja summa paljastaa punaisen numerolukon koodin. | Pahvirasia |
8 | Riippulukolla arkistokaappiin kiinnitetyt sakset | Työkalupakin sisältä löytyneessä pahvirasiassa on magneetti, ruuvi ja pätkä narua. Pöydällä olevaan levyyn on kiinnitetty myös toinen lasipurkki, jonka pohjalla on avain. Ajatukseni oli, että narusta, ruuvista ja magneetista saisi tehtyä magneettisen ongen, mutta avaimen sai hivutettua purkista myös pelkän magneetin avulla. | Sakset |
9 | Naruilla kiinni solmittu pahvirasia | Narut ovat niin tiukat, että niitä ei saa vedettyä rasian kulmien yli katkaisematta naruja. Narut leikataan auki saksilla. | Puisia helmiä |
10 | Numerolukolla kiinnitetty avainnippu, 3 numero | Numerolukkoon on kiinnitetty pala teippiä, jossa on jokaisen numero kohdalla värillinen piste. Pahvirasiassa on värillisiä puisia helmiä, ja tietyn väristen helmien määrä paljastaa lukon koodin. | Pakohuoneen avain! |
Ja oven takaa löytyi yllätyskori, jossa oli kaikille pienet yllätyspussit.
Pelin johtaminen
Pelaajille kannattaa kertoa alussa reunaehdot ja säännöt: pelialue ja se, että jos jokin asia ei näytä avautuvan helposti, sen ei ole tarkoituskaan aueta. Olisihan tämän rasian voinut saada avautumaan oikein kovasti yrittämällä avaamatta naruja, ja toisaalta saksien kärjenkin olisi varmasti saanut avautumaan irrottamatta niitä lukosta.
Myös alustaan kiinnitetyt pullot olisi voinut saada irti voimalla ja koko alustan käännettyä ylösalaisin, mutta se ei ollut sallittua.
Entäpä tarina?
Noh, kaupallisissa pakohuoneissa on tietysti jokin tietty teema ja kehyskertomus, joka sisältää jonkin mysteerin, ja pulmatkin liittyvät teemaan ja tarinaan enemmän tai vähemmän. Tarinan keksiminen oli itselleni täysin toissijainen asia, ja selostin lapsille lyhyesti jostain mystisesti kadonneesta kulttuuria rakastavasta (kirjat, klassinen musiikki) maailmanmatkaajasta (matkalaukku, Mahjong-peli), joka on huhun mukaan piilottanut kotiinsa aarteen. Mutta eipä vaikkapa lukittu työkalupakki liittynyt tähän tarinaan millään tavalla.
Miten meni?
Yllätyin, miten hienosti 9 – 10 -vuotiaat lapset hoksasivat ratkaisut. Pohdin etukäteen, ymmärtävätkö he kääntää radion päälle, tai onko japanilainen ristikko aivan täysi mysteeri.
Pelissä oli sen verran järjestämistä ja suunnittelua, että kirosin pari kertaa, että lupauduin tekemään sen. Japanilaisen ristikon suunnittelu oli myös itselleni aikaa vievin, sillä minun oli ensin tehtävä kaikki numerot ristikkomuotoon ja tarkastettava vielä, että ne ovat todella ratkaistavissa. Parista numeroristikosta tuli nimittäin mahdottomat ratkaista.
Toinen sopivalla tavalla haastava tehtävä oli kirjojen etsiminen ja niiden sisältä löytyneiden numeroiden yhteenlasku. Ensin he yrittivät koodeja sellaisenaan, mutta tyttäreni hoksasi paperilla olevan ’+’-merkin.
Pelin suunnittelu oli kuitenkin hauskaa, ja sen pelaamisen seuraaminen vielä hauskempaa! Lapset eivät tarvinneet apua kuin hieman, mutta antamani vihjeet olivat enemmänkin heidän omien aavistustensa vahvistamista kuin ratkaisun kertomista. Peliin ja sen kymmenen pulman ratkaisemiseen meni kaiken kaikkiaan puolisen tuntia.
Lapsia oli pelissä 10, ja kovin paljon isommalle porukalle sitä ei ehkä kannata järjestää. Tälläkin määrällä tuli jo hieman harmia siitä, että kuka on saanut jo ratkaista jonkin pulman tai syöttää koodin yhdistelmälukkoon. Pienemmällä porukalla pelin ratkaiseminen on toki todennäköisesti hieman hitaampaa.