Kehräsaaren Pihka

Tarkkasilmäsimmät lukijani kiinnittivätkin jo huomiota Rouvan uuteen käsilaukkuun Kirjamessuista tekemässäni postauksessa.

IMG_2000-2.jpg

Kyseessä on tämä tamperelaisen Pihka Collectionin Vanja-laukku, jonka Rouva osti nyt syksyllä.

Miten tämä sitten minuun ja blogiini liittyy? Ei muuten liittyisikään, mutta kävin noutamassa laukun Pihkan liikkeestä Tampereen Kehräsaaresta, Tammerkosken kupeesta, samalla retkellä, kun kävimme katsomassa Cats-musikaalia tytön kanssa.

IMG_1966-2.jpg

IMG_2002-2.jpg

Rouvan edellinen käsilaukku hajosi, ja sitä ei kannattanut enää korjata. Hän tarvitsi siis uuden laukun ja ihastui Pihkan mallistoon. Laukkujen muotoilun lisäksi hän piti Vanja-laukun erikoisesta soljesta, ja hän halusi myös tukea kotimaista käsityötä.

IMG_1984-2.jpg

Paitsi laukkuja, Pihkan mallistoon kuuluu myös kenkiä.

IMG_1972-2.jpg

IMG_1978-2.jpg

Ja mikä hauskinta: laukkuja ja kenkiä voi tehdä myös itse! Pihka järjestää nimittäin kenkä- ja laukkukursseja, ja valmistettavan tuotteen voi valita useasta vaihtoehdosta. Esimerkiksi juuri tämän Vanja-laukun voi saada myös itse tehtynä.

Käydessäni liikkeessä yksi oppilaista oli juuri tekemässä itselleen mustia saappaita.

IMG_1991-2.jpg

IMG_1989-2.jpg

Kiinnostaa todella! Ei ehkä juuri saappaat, mutta matalammat kävelykengät olisivat hienot.

Pohjan kiinnittämisen hoitavat kuulemma ammattilaiset, mutta olisihan se aika hauska ajatus, että kengät olisivat muuten aika pitkälti itse tehdyt!

IMG_1997-2.jpg

Jään harkitsemaan asiaa.

IMG_2004-2.jpg

Muoti Trendit

Yhtenä päivänä in, seuraavana out

Pari vuotta sitten yllätyimme siitä, millä voimalla prinsessaleikit saapuivat kotiimme. Emme omasta mielestämme yllyttäneet tyttöä näihin leikkeihin sen enempää kuin poikaa nyt autoleikkeihin, mutta päiväkotikavereiden seura teki tehtävänsä.

IMG_3520-2.jpg

Vähintään yhtä paljon yllätyimme, kun muutama viikko sitten tyttö ilmoitti: ”Minä en enää pidä prinsessoista.”

Kun tiedustelin syytä, en saanut sen kummempaa selville, mutta kiinnostuksen kohteet ovat nyt jotain muuta. Kysyin tietysti, eivätkö muutkaan kaverit päiväkodissa enää pidä prinsessoista, ja kuulin, että juuri näin on käynyt.

Kuulemma Frozenkin on jo täysin out, eikä kukaan enää tykkää Frozenista.

Prinsessanukeilla voi kyllä leikkiä, mutta leikit ovat jotain muuta kuin prinsessaleikkejä ja mekot vaihtuneet trendikkäämpiin asuihin. Tässä prinsessat pelaavat Barbien kanssa jalkapalloa.

IMG_3560-2.jpg

Nyt in ovat puolestaan Hatchimalsit ja Winxit. Kumpiakaan leluja meillä ei ole, mutta jollain tavalla niitä leikitään myös päiväkodin pihalla haalarit päällä.

Hatchimals on melkoista rahastusta oleva lelusarja, jossa pienet leluhahmot kuoriutuvat yllätysmunien sisältä. Ostaessa yllätysmunapaketin ei voi tietenkään tietää, mistä hahmosta on kyse, ja hahmoja on kai kymmeniä. Tätä muodissa olevaa lelusarjaa kukaan päiväkotikavereista tuskin muistaa edes ensi keväänä, mutta paine leluja kohtaan aikamoinen, sillä yhdellä tytön parhaista päiväkotikavereista on näitä hahmoja tietysti useita.

Winx on puolestaan Netflixistä löytyvä animaatiosarja, jossa on joukko tyttöjä, jotka osaavat muuttua keijuiksi. En tiedä sarjan juonesta sen enempää, mutta se on ilmeisen vauhdikas ja jännittävä seikkailusarja, joka koukutti 5-vuotiaan hetkessä. Hän on sarjan löytämisestä lähtien käyttänyt merkittävän osan ajastaan piirrellen sarjan hahmoja.

IMG_3563-2.jpg

Mutta prinsessaleikit ovat todella loppuneet kuin seinään, ja nyt sitten mietimme, onko tämä niin lopullista, että prinsessakamat ja -rooliasut voi myydä eteenpäin. Ehkäpä vielä odotellaan hetkinen, sillä muidenkin lelujen kanssa on ollut havaittavissa kausiluonteisuutta.

Legot eivät ole kiinnostaneet pitkään aikaan, ja myös My Little Ponyt olivat pitkään koskematta kaapissa. Toisaalta tyttö kiinnostui ponileikeistä uudelleen sen jälkeen, kun hänen veljensä löysi ponit ja alkoi kuljetella niitä ympäri asuntoa. Myös My Little Pony -elokuva pari viikkoa siitten buustasi näitä leikkejä.

IMG_3588-2.jpg

Viime aikoina pinnalla on ollut myös Barbie.

Barbie-leikit saivat uuttaa puhtia, kun ystäväni, Miia, lahjoitti meille hänen äitinsä ompelemia ja näissä kuvissa näkyviä Barbien vaatteita sekä kasan kenkiä ja asusteita, joilla hän on leikkinyt siskojensa kanssa lapsena. Muotiluomuksia löytyy usealta vuosikymmeneltä.

IMG_3531-2.jpg

IMG_3535-2.jpg

Leikkeihin pääsivät mukaan myös muuten unohdetut Aurora ja Elsa, joiden vartalot olivat suurin piirtein Barbien kropan kokoiset.

IMG_3569-2.jpg

No, tämä kaikki tietysti saa pohtimaan, mitä ostaa lapselle joululahjaksi. Jokin kiva lelu olisi tietysti kiva antaa, kun tiedän sen ilahduttavan häntä.

Mutta yleisesti ottaen tuntuu kuitenkin, että lelut kiinnostavat lapsia vain hetkisen, joten kiinnostus ostaa mitään uutta on aika pieni. On mahdoton arvata, mikä lelu unohtuu pian ja millä leikitään vielä vuodenkin päästä.

Tämän vuoden lelukirja on jo selattu, ja sieltä on tietysti löytynyt vaikka mitä ihanaa.

IMG_3544-2.jpg

Vaan miten ihmeessä te muut ratkaisette nämä joululahjapohdinnat ja vältätte turhat muotilelut, joita kukaan ei muista enää vuoden päästä?

IMG_3527-2.jpg

Perhe Lasten tyyli Vanhemmuus