Hildur tutkii lapsuutensa tragediaa Turussa
Satu Rämön Hildur-dekkarisarja on ollut viime vuosien kotimainen kirjallisuusilmiö. Islantilaispoliisi on tutkinut rikoksia tähän mennessä neljässä kirjassa, ja sarjan viimeisin osa, tänä syksynä julkaistu Rakel, antaa ymmärtää, että lisääkin on odotettavissa.
Ilmiön laajuudesta kertoo, että sarjan kolme enimmäistä kirjaa olivat vuoden 2023 Suomen myydyimpien kirjojen listalla sijoilla 1, 2 ja 3, ja kun neljäs osa julkaistiin, se kaatoi pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmän, sillä kirjaan tuli enemmän varauksia kuin järjestelmä salli.
Sarjan neljää osaa on käännetty 17 kielelle ja julkaistu yli 30 maassa. TV-sarjan kuvaukset alkavat helmikuussa. Jopa arvostettu brittiläinen The Guardian kiinnostui tekemään henkilöhaastattelun Rämöstä ja matkusti Rämön luo Islantiin, jossa kirjailija on asunut 15 vuotta.
Ilmiö on tietysti herättänyt myös kriitikot ja vähättelijät, jotka ovat löytäneet valituksen aihetta kuka mistäkin, mutta kukaan ei voi kiistää sitä, että Rämö on onnistunut luomaan koukuttavan ja yleisöä kiinnostavan kokonaisuuden, jolle ei löydy mitään vertailukohtaa.
Turun kaupunginteatteri tarttui ensimmäisenä Hildurin näyttämösovitukseen Anne Rautiaisen ohjauksessa. Dramaturgi Satu Rasila on purkanut kirjasarjan kolme enimmäistä osaa palasiksi ja kiteyttänyt Hildurin perheen tarinan yhdeksi näytelmäksi. Näytelmän tarina ei ole täydellisen uskollinen alkuperäisille kirjoille, vaan tapahtumissa ja hahmoissa on otettu dramaturgisia vapauksia. Tarinassa on esimerkiksi hahmoja, joita ei alkuperäisissä kirjoissa ole.
Päähenkilö, Hildur Rúnarsdóttir (Asta Sveholm), asuu Islannin Länsivuonoilla Ísafjorðurin kylässä, jossa myös Rämö asuu. Hildur työskentelee paikallisen poliisilaitoksen kadonneiden lasten yksikössä ja päätyy tutkimaan kylässä tapahtuneita murhia. Hildurin elämää varjostaa hänen lapsuutensa traagiset tapahtumat: vanhempien kuolema ja kahden pikkusiskon katoaminen samoihin aikoihin. Viimeinen havainto pikkusiskoista on kylään johtavan tunnelin suulta. Menneisyyden tapahtumat eivät jätä Hilduria rauhaan, ja hän haluaa selvittää, mitä siskoille tapahtui.
Hildur saa työparikseen suomalaisen poliisin, Jakobin (Sami Lalou), joka on Islannissa työharjoittelussa. Hänellä on islannissa asuvat tytär ja islantilanen ex-puoliso, Lena (Ulla Reinikainen), joka pyrkii kaikin tavoin katkaisemaan isän ja tyttären välit ja kaiken yhteydenpidon. (Kirjoissa Lena on tosin norjalainen ja lapsi poika). Rikosten selvitysten lomassa Jakob käy omaa taisteluaan isyydestä ja neuloo villapaitoja.
Näytelmä etenee lyhyinä episodeina, joissa vuorottelevat nykyhetken ja Hildurin lapsuuden tapahtumat. Kadonneet siskot ilmestyvät välilllä taustalle seisomaan tunnelin suulle, mikä luo aavemaista vaikutelmaa.
Lavastus on yksinkertainen mutta kekseliäs. Näyttämön keskellä on kookas aaltomainen taso, joka kääntyy pyörönäyttämön päällä ja muuntuu tarvittaessa surffiaallokoksi, maaston muodoiksi tai Hildurin lapsuudenkodiksi. Tunnelmaa luo viipyilevä musiikki ja valaistus, joihin ydistyvät videoprojisiot vievät ajatukset horisontissa hehkuviin laavavirtoihin ja vuonojen yllä loistaviin revontuliin.
Näyttelijät tekevät tasaisen varmaa työtä. Pääosien lisäksi mieleen jäivät erityisesti kaksi omallaan tavalla hirviömäistä ihmistä. Hildurin isä Runar (Tom Petäjä) sekä Jakobin ex-puoliso Lena. Omalla tavallaan molempia vastenmielisiä roolihahmoja olisi ollut kiinnostavaa seurata pidempäänkin.
Näytelmä on mielestäni kokonaisuutena oikein onnistunut, mutta vapaudet tarinaan tehdyissä muutoksissa varmasti jakavat mielipiteitä. Kirjailija itse suhtautui näytelmään itsenäisenä teoksena, minä taas huomasin ajattelevani, että eihän tämä näin mennyt ”oikeasti”. Tietysti kolmen romaanin tiivistäminen yhdeksi, melko lyhyeksi (väliaikoineen 2 h 20 min) näytelmäksi vaatii tiivistämistä ja yksinkertaistamista, mutta näytelmä olisi hyvin voinut kestää jopa puoli tuntia pidempään ja sisältää jotain pois jätettyä, joka olisi syventänyt hahmoja tai tarinaa ja ehkä tuonut tarinaa myös lähemmäs kirjoja.
Pressilippu saatu Turun kaupunginteatterilta.
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen.
Syksyn aikana nähtyä:
- Taru Sormusten Herrasta / Tampere-talo/Tampereen teatteri
- Dancer in the Dark / Lilla Teatern
- Moulin Rouge / Helsingin kaupunginteatteri
- Oopperan kummitus / Kansallisooppera
- Matilda / Svenska Teatern
- Bosslady / Jyväskylän kaupunginteatteri
- School of Rock / Tampereen Työväen Teatteri
- Veljeni Leijonamieli / Helsingin kaupunginteatteri
- Salome / Kansallisooppera
