Sinne lähtivät CD-levyt
Olemme jo jonkin aikaa kypsytelleet päätöstä siitä, että luopuisimme CD-levykaapeistamme, jotka ovat roikkuneet olohuoneemme seinällä. CD-levyjä en ole kuunnellut oikeastaan sen jälkeen, kun Spotify tuli puhelimeeni liki seitsemän vuotta sitten, ja CD-soitintakaan en ole omistanut enää viiteen tai kuuteen vuoteen. Vai lasketaanko eteisen laatikossa oleva Sony Discman kuitenkin sellaiseksi?
Joka tapauksessa musiikkimme tulee nykyisin aivan muualta kuin CD-levyiltä, joten oli aika tehdä radikaali ratkaisu. CD-kaapit lähtivät.
Roudasimme jo aiemmin osan levyistä matkalaukussa kellariin ja pari kassillista annoimme pois, mutta kaapeissa oli silti jäljellä melko monta levyä.
Rouva oli jo sitä mieltä, että kaikki levyt roudattaisiin divariin, mutta en minä kyllä aivan kaikista raaski vielä luopua.
Jos säästäisi osan, ne kaikkein merkityksellisimmät, ja veisi divariin vain virheostokset ja musan, jolla ei ole mitään tunnearvoa: Oudot yritykset alkaa kuunnella musaa, josta ei oikeastaan pitdäkään. Ennalta tuntemattomat Flow-festariesiintyjät, joiden levyjen ostaminen tuntui silloin hyvältä ajatukselta. Musan, jota ei kehtaisi edes myöntää kuunnelleensa.
Mutta mihinkäs vetää raja, mitä säästää?
En missään tapauksessa luovu ensimmäisistä CD-levyistäni, jotka ostin vuonna 1991. Ne olivat Roxetten Joyride ja Eurythmicsin Greatest Hits. En myöskään ”täydellisestä” Madonna-kokoelmastani, siis tädin kaikista studioalbumeista ja pinosta sinkkuja 1990-luvun alkupuolelta – puolivälistä. (Nyt en muuten ole lainkaan varma, olenko ostanut uusinta leyvä lainkaan CD:nä, vai olenko kuunnellut sitä ainoastaan Spotifysta, mikä on aika kuvaavaa.)
Muutamat lukioiässä ja opiskeluaikana tärkeät levyt säästän nostalgiasyistä. Samoin ne levyt joita on kuunneltu oikeasti kaikkein eniten.
Muta sitten tulee se vähemmän merkityksellinen mainstream-pop, jota on ollut kiva kuunnella joskus ja jota löytää juurikin Spotifysta ja muualta verkosta erittäin helposti. Jäänkö kaipaamaan esim. juuri sitä Robbie Williamsin tai Lady Gagan levyä, jonka ajattelin kierrättää? Entä tuleeko se päivä, kun haluaisin soittaa Pinkiä tai Maroon 5:tä ja niitä ei löydykään enää verkosta niin kuin olen nyt tottunut?
Vai onko se riski vain otettava ajatellen, että aivan kaikkea ei voi yksinkertaisesti säästää ihan vaan varmuuden vuoksi?
