Enemmän kuin kymmenen pisteen vauva

”Kaikki eivät synny kymmenen pisteen vauvoina”, muistutettiin Lastenklinikan teho-osaston seinällä.

”Ei niillä pisteillä ole mitään merkitystä”, sanoi synnytyslääkäri.

Meille ei itse asiassa edes kerrottu, miten monta apgar-pistettä poikamme sai synnyttyään, mutta ei niitä paljoa voinut olla. Veltto vauva, joka ei hengitä eikä reagoi saa varmaan vain pisteen tai pari pelkästä sydämen sykkeestä.

IMG_2680-2.jpg

Pisteet olivat toki aivan sivuseikka, ja ensimmäiset päivät ja viikot huoli vauvan voinnista oli suuri. Ensimmäiset päivät teho-osastolla osoittivat kuitenkin, että pikkukaveri on vahvaa tekoa, ja reikä keuhkoissa umpeutui nopeasti. Mutta sitten täysin puskista tuli uusi huoli: pojan oikea käsi oli selvästi veltompi kuin toinen, ja hän myös aristi sitä.

Poikaa käytettiin fysioterapeutilla ja lääkärillä, ja he huomasivat, että myös vasen käsi oli tavallista heikompi. Diagnoosi oli jonkin tyyppinen halvaus, joka johtui käsien hermojen venymisestä, ja vain aika näyttäisi toipuvatko kädet koskaan normaaleiksi.

Kotiutumisen jälkeen havaitsimme myös patit molemmin puolin hänen kaulaansa, ja ne todettiin johtuvan siitä, että kaulan lihakset olivat revähtäneet molemmilta puolilta. Ei siis ihmekään, että vauva säikähti syntymää niin kovasti, että unohti alkaa hengittää. Revähdys ei ollut vakava, mutta sekin vaati jumppauttamista, ettei niska jäykistyisi.

Jatkoimme käyntejä fysioterapeutilla ja sairaalalääkärillä, ja jumppasimme vauvan kanssa kotona. Kerta kerralta tilanne näytti paremmalta.

Viimein nyt lokakuussa saimme sekä fysioterapeutilta että sairaalalääkäriltä uuden arvion: vauvan käsien ja pään liikkeet ovat jo aivan normaalit, ja koska myös muu kehitys on juuri sillä tasolla kuin pitääkin, kontrollikäynnit lääkärillä ja fysioterapeutilla voidaan lopettaa.

Kaikki on hyvin.

IMG_2696-2.jpg

Vauvan kehitystä arvioitiin edelleen joillain pisteillä, mutta en ollut erityisen kiinnostunut niistä. Minulle riitti tieto siitä, että poika on kehityksessä täysin samalla tasolla kuin muutkin nelikuiset vauvat keskimäärin.

Nyt meillä on aivan varmasti enemmän kuin kymmenen pisteen vauva.

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Risto Isomäki: Kurganin varjot

Olemme lähitulevaisuudessa, 2030-luvulla. Gibraltarin salmi on padottu ja Välimeren pintaa laskettu useilla metreillä.

Ukrainalainen Alex on tutkimassa Ukrainen arojen keskellä kohoavia mystisiä hautakumpuja, kurganeja, ja hänen vaimonsa Irina puolestaan selvittää Mustallamerellä tapahtunutta delfiinien joukkokuolemaa. Pian selviää, että meren pohjassa on jotain, joka uhkaa miljoonien ihmisten henkeä.

9789513180195_frontcover_final_original.jpg

Risto Isomäen teos Kurganin varjot on ekojännäri, jossa maalaillaan pelottavaa tulevaisuudenkuvaa. Valtamerien pinnat ovat jo nousseet, kun Grönlannin jäätiköt ovat sulaneet, mutta kukaan ei ole arvannutkaan, mitä on vielä edessä, kun Mustallamerellä alkaa tapahtua outoja asioita. Pelottavan tästä tekee se, että kirjan tapahtumat voisivat olla ainakin teoriassa tosia.

Ekoteeman lisäksi Isomäen kirjassa on myös kulttuurihistoriallinen ulottuvuus: siinä kuvaillaan pitkästi paitsi muinaisten soturikansojen elämää Aasian aroilla myös indoeurooppalaisten ja ugrilaisten kielten kehitystä.

On sangen mielenkiintoinen ajatus, että kieli vaikuttaa siihen, miten hahmotamme maailmaa ja myös miten erilaiset elinolot ovat vaikuttaneet kielen kehitykseen. Venäjän laajoilla aroilla kehittyneet indoeurooppalaiset kielet kuvaavat erityisesti asioiden liikkeitä ja käyttävät siihen prepositioita, kun taas ugrilaisten kielten synnyinmetsissä on ollut tärkeämpää kuvata asioiden välisiä suhteita, ja siihen on alettu käyttää sijapäätteitä.

Se, miten tämä liittyy kirjan varsinaiseen juoneen, ei käy selville, ja juuri kun tämä kielitieteellinen kuvaus alkaa olla kiinnostavaa, koko teemaan ei enää palata. Myös kurganien ja niitä rakentaneiden kansojen tutkimus on kirjassa enemmänkin kuriositeetti kuin olennainen osa juonta.

Silti pidin lukemastani – tai siis kuulemastani. Isomäen kuvaus lähestyvästä ekokatastrofista on niin uskottavaa, että voisin hyvin kuvitella sen voivan tapahtua. Myös jännärinä kirja toimii ja koukuttaa kuulemaan lisää. Voin siis suositella.

Kulttuuri Kirjat