Median murros, työhaastattelu ja työhönsä kyllästynyt helsinkiläinen toimittaja, Oskari. Rovaniemeläinen homoluola, rääväsuiset homomiehet ja miestenvessassa käsityöpalveluita tarjoava fag hag, Tuulikki. Esiintymislavat, maailmantähdet ja läpimurrosta unelmoiva muusikko, Aapo.

Pekka Hiltusen uutuuskirjassa Onni klikkijournalismiin väsähtänyt Oskari on hakemassa ylennystä mutta päätyy työhaastattelun aikana kritisoimaan kaikkea sitä, mitä lehdistöstä ja verkkojournalismista on viime aikoina tullut. Oskarin puheissa esiintyvät myös hänen ex-tyttöystävänsä Tuulikki ja entinen luokkakaverinsa Aapo, aka Roady Runner, ja kirjan lukijat pääsevät seuraamaan myös heidän elämiensä vaiheita.

Mietin pitkään, mitä osaisin sanoa kirjasta. Siinä ei ole varsinaista juonta, ja tarinassa kuljetetaan rinnakkain kolmen päähenkilön elämän tapahtumia. Välillä ollaan Helsingissä, välillä Rovaniemellä ja välillä Roady Runnerin mukana jossain muualla.

Oskari lähentyy työhaastattelua pitävän Emman kanssa, Tuulikki päättää lähteä Rovaniemeltä ja ajautuu elämässään pahaan umpikujaan ja Roady Runner kimpoilee paikasta toiseen hehkuttaen nousukiidossa olevaa uraansa. 

Pidin erityisesti kirjassa mediaa kohtaan esitettävästä kritiikistä, ja siinä Hiltunen toimittajana onkin omimmillaan. Kunnianhimoista toimittajaa häiritsee, miten lehdistä on tullut lähinnä mainostilaa, ja mediayhtiöille on tärkeämpää myydä sitä kuin tuottaa laatujournalismia.

Rovaniemeläisen homoyhteisön kuvaus on hauskaa, ja homojen seurassa viihtyvän Tuulikin vaiheet seksityön parissa ovat nekin alkuun enimmäkseen humoristisia.

Roady Runner tuntuu kirjan kolmesta päähenkilöstä kaikkein irrallisimmalta, vaikka hän onkin käynyt häiriköimässä Oskarin työpaikalla musiikkivideokuvauksiensa kanssa.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja luultavasti siksi en ymmärtänyt aivan alussa, kuka on kirjan minä-henkilö. Ihmettelin, miksi hän oli ensin Helsingissä ja sitten Rovaniemellä ja yhtäkkiä esiintyikin muusikkona. Nyt se tuntuu tietysti itsestäänselvältä, mutta minulla todella kesti hetkinen ymmärtää, että luvut kertovat jokaisen kolmen päähenkilön vaiheista vuorotellen minä-muodossa, ja minä-henkilön nimi sanotaan jokaisen luvun alussa.

Kun tämä aukesi, kirja oli kyllä hyvin nautittava. Kuuntelin sen vain parissa päivässä samalla, kun keräsin omenoita ja vein niitä mehustettavaksi. Luulen, että tämä kirja assosioituu mielessäni aina siihen, kun kiipeilen omenapuun latvassa, keräilen nurmikolle pudonneita hedelmiä pimeässä ja pesen niitä syksyisessä auringonpaisteessa. Voisivathan assosiaatiot huonompiakin olla.