Miten teillä nukutaan?

Ai että miten väsyneitä pienen vauvan vanhemmat ovatkaan?

No aivan rehellisesti sanottuna olenhan minä aina arkisin vähän väsynyt, mutta se johtuu puhtaasti siitä, etten osaa itse mennä nukkumaan tarpeeksi ajoissa ja nukun myös kesäloman jäljiltä edelleen vähän huonosti.

Vauva sen sijaan nukkuu hyvin ja rauhallisesti.

IMG_7201.jpg

Varsinkin ennen ensimmäistä lasta oletus oli, että lapsen syntymän jälkeen emme nukkuisi ainakaan puoleen vuoteen kunnolla emmekä muistaisi lapsen ensimmäisestä vuodesta myöhemmin mitään. Toisin kävi, ja tyttö osoittautui hyväksi nukkujaksi.

Toisen lapsen myötä meidän olisi kai pitänyt muuttua tähän mennessä jo zombeiksi, ja olisihan väsymyksen määrä ollut aika herkullinen aihe, jolla vitsailla myös blogissa, mutta ei. Poika näyttää vähintään yhtä hyväuniselta kuin siskonsa.

Kaikki sympatiat niiden vauvojen vanhemmille, jotka joutuvat valvomaan yöt tai nukkumaan vuoroissa Peltorit korvilla. En voi kuitenkaan tarjota tämän enempää vertaistukea. Meidän vauvamme kun herää vain kerran yössä syömään ja muuten nukkuu pääsääntöisesti hyvin sikeästi ja rauhallisesti meidän välissämme. Muutamana yönä on ollut jotain vatsanväännekähinää, mutta vastaavasti jonain yönä hän on saattanut nukkua jopa seitsemän tuntia putkeen.

Rouva pelkää, että manaan tällä postauksella esiin jonkin demonin, ja joku varmaan haluaa kommentoida, että ”odottakaapas vaan, kun…”, mutta onhan sekin aivan mahdollista, että kaikki meneekin hyvin. Eiköhän tämän pojan takia menetetty jo tarpeeksi monet yöunet syntymän jälkeisinä viikkoina.

Tuntuu, että vanhemmuuteen liittyvissä keskusteluissa korostuvat ne huonot kokemukset, koliikit ja yövalvomiset (ks. myös hannag.fi), mutta johtuuko se sitten siitä, että hyvin nukkuvien vauvojen vanhemmat ovat mieluummin osallistumatta keskusteluun?

Siksi minua kiinnostaisikin tietää, millaisia yöunikokemuksia teillä muilla vanhemmilla on? Nukkuiko/nukkuuko vauva hyvin vai huutaako yöt? Ja tapahtuiko yöunissa jossain vaiheessa muutosta huonompaan tai parempaan?

Perhe Lapset Vanhemmuus

Mashiron japanilainen lounas

Jos pidät japanilaisesta ruoasta, kokeile ihmeessä ravintola Mashiroa (Mäkelänkatu 22) Vallilassa.

IMG_4577.jpg

Ravintola on avoinna maanantaista torstaihin lounasaikaan ja perjantaisin alkuiltaan asti.

Kävimme itse asiassa Rouvan kanssa ravintolassa jo ennen pojan syntymää, mutta postauksen tekeminen jäi ymmärrettävistä syistä ja sittemmin lähes unohtui. Mutta sehän olisi ollut kovin sääli, sillä ravintola on todella mainitsemisen arvoinen! Jos työskentelisin lähellä, kävisin siellä varmasti usein lounaalla.

IMG_4555.jpg

Alkuun otimme Wakame-alkusalaatit, joissa oli siis wakame-merilevää. Nam!

IMG_4565.jpg

Pääruokamme olivat kalaa ja riisiä, molemmat yksinkertaisuudessaan erinomaisia. Rouvan annos oli Lohi-Aburidon, liekitettyä lohta ja riisiä. Oma loheni oli raakaa ja marinoitu inkiväärisoijakastikkeessa, Lohi-Zukedon. Siis kuin sashimia riisipedillä.

IMG_4588.jpg

On sääli, että ravintola on avoinna lähinnä lounasaikaan, mutta pitää ottaa nyt tavoitteeksi käydä siellä joku perjantai töiden jälkeen. Hmm… tai käyttää Foodoraa tai Woltia…

Ramen-nuudeleita tai udon-nuudeleita, ah! Vai sittenkin tätä lohta..?

Koti Ruoka ja juoma