Treenikämppäharmi
Nyt vähän harmittaa.
En olekaan vähään aikaan kertonut bändiasioistani. Lyhyesti sanottuna laitoimme vanhan bändin pakettiin, ja aloitimme uudella kokoonpanolla vuoden alussa. Kevät on mennyt kappaleiden treenaamisessa, ja kesän alkupuolella aloimme harkita siirtymistä uuteen treenikämppään.
Löysimmekin sopivan varastotilan hyvältä sijainnilta hyvään hintaan, ja sovimme vuokranantajan kanssa, että voimme muuntaa varastotilan treenikämpäksi. Varmistimme, että soittaminen ei häiritse ketään ja teimme vuokrasopimuksen. Hauskaa! Meillä olisi iso tila vain omassa käytössämme, ja siellä olisi runsaasti tilaa kaikille kamoille.
Saimme tilan käyttöömme heinäkuussa, ja olemme rakentaneet treenistä kuukauden ajan: maalanneet, kiinnittäneet akustiikkalevyjä ja laittaneet äänieristeitä kattoon.
Tänään saimme viimein kaikki soittimet, vahvistimet ja johdot paikoilleen ja aloitimme ensimmäiset treenit yli kahteen kuukauteen. Soitimme kaksi kappaletta, ja sitten…
Kova koputus oveen, avaamme oven, ja sen takana seisoo mies.
”Meidän työtilamme on tuossa seinän toisella puolella, ja tämä soitto tekee työn tekemisen mahdottomaksi”, mies sanoo.
Jaa. No teettekö te töitä iltaisinkin?
”Milloin tahansa. Meitä on tuolla useampi kuvataiteilija, joka työskentelee tilassa myös iltaisin ja viikonloppuisin.”
Auts. Bändimme johtaja käy tutkimassa tilannetta, ja käy todella ilmi, että taiteilijoiden työtila on suoraan rumpalimme takana, ja kaikki äänet menevät läpi tiiliseinästä. Treeniksestä menee jopa suora ilmastointikanava tähän toiseen tilaan.
Nyt on jo ilmiselvää, että emme saa uudesta treeniksestä riittävän äänieristettyä, jotta voisimme jatkaa siinä, eikä ketään kiinnostane investoida siihen.
Harmittaa. Erityisesti se, miten ison vaivan bändikaverini ovat jo nähneet tilan rakentamisessa ja laittaneet myös omaa rahaansa tarvikkeisiin ja rakenteisiin. Eikä meillä sitten olekaan yhtäkkiä treenistä.
Bändin johtaja ottaa toki ensi tilassa yhteyttä vuokraisäntään. Mitäs ihmettä tässä on nyt käynyt?
